Kollegiaalisuudella parempaa hoitoa

vuosikirja_2015_etukansi

Tilaa kirja verkkokaupasta!

Sairaanhoitajapäivillä torstaina 12.3.2015 julkistetaan Hoitotyön vuosikirja 2015 – Kollegiaalisuus hoitotyössä. Kirjan puheenvuoroissa pohditaan muun muassa mitä tarkoitetaan kollegiaalisuudella ja miten se näkyy hoitotyön arjessa. Onko kollegiaalisuus vain ammattikunnan sisäinen asia vai pitäisikö puhua myös ammattien välisestä kollegiaalisuudesta?

Etiikalla on ollut keskeinen osa hoitotyössä sen varhaisista vaiheista lähtien. Potilaiden lisäksi sairaanhoitajien eettisyys ulottuu myös kollegoihin. Hoitotyön etiikan mukaisesti sairaanhoitajien odotetaan suhtautuvan työtovereihin samalla kunnioituksella, arvostuksella ja myötätunnolla kuin potilaisiin.

Kollegiaalisuudella viitataan perinteisesti ammattilaisten keskinäiseen yhteistyöhön. Nykyisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa moniammatillinen työskentely on tyypillinen tapa toimia, ja kysymys ammattien välisestä yhteistyöstä on erityisen ajankohtainen, Anna Suutarla Sairaanhoitajaliitosta sanoo.

Ammattien välisen kollegiaalisuuden ytimen muodostaa asiakas ja potilas. Yhteinen tavoite eli potilaan ja asiakkaan hyvä hoito voidaan nähdä perusteena ammattien väliselle kollegiaalisuudelle. Siinä keskeistä on ammattien erilaisuuden tunnustaminen.

– Se merkitsee, että eri ammattiryhmät ovat positiivisella tavalla toisistaan riippuvaisia. Sen sijaan, että pyritään selviämään tehtävästä yksin ja oman ammatin voimin tai jopa kilpailemaan paremmuudesta, positiivinen riippuvuus korostaa ammattilaisten erilaista osaamista ja sen hyödyntämistä potilaan parhaaksi, Suutarla sanoo.

Positiivista riippuvuutta voidaan lisätä työpaikoilla työmalleilla, jossa erilaiset ammattilaiset työskentelevät yhdessä ja konsultoivat ja tukevat toinen toisiaan.

Suutarlan mukaan olennaista on myös ammattien välisen yhteisön johtaminen siten, että siitä välittyy arvostus ja kunnioitus kaikkien ammattiryhmien osaamista kohtaan. Tämä edellyttää eri ammattiryhmien kuulemista ja mukaan ottamista suunnitteluun ja päätöksentekoon.

Kirja sisältää myös näkökulmia kollegiaalisuuteen mm. sairaanhoitajayrittäjien ja opiskelijoiden näkökulmasta.

”Erityisen positiivinen kokemus minulle jäi eräästä osastosta, jossa jokaista työntekijää arvostettiin. Osastolla oli ilon ilmapiiri. Lääkäristä laitosapulaiseen jokainen käytti samaa kahvitilaa ja kaikki työntekijät juttelivat keskenään. Kukaan ei ollut toista huonompi, kaikki pelasivat samassa tiimissä ja olivat tasa-arvoisia. Sille osastolle olenkin tarjoutunut tekemään töitä vaikka kuinka lyhyellä varoitusajalla.”

Tilaa Hoitotyön vuosikirja 2015 – Kollegiaalisuus hoitotyössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *