Ensimmäinen johtajuuden erityispätevyys myönnetty – onnea!

Johtajuuden erityispätevvysnimikkeen saanut osastonhoitaja Tuija Skarp.

Johtajuuden erityispätevvysnimikkeen on saanut osastonhoitaja Tuija Skarp Salosta.  Lämpimät onnittelut!

Tuija Skarp toimii osastonhoitajana Salon terveyskeskuksen päivystys-kotisairaala –yksikössä. Hän on yksikön osastonhoitaja ja esimies sekä vastuuhenkilönä useissa hankkeissa. Kaikkiaan Skarpilla on yli 30 vuoden kokemus sairaanhoitajana ja siitä yli 12 vuotta esimiestehtävissä. Skarp kertoo, että elinikäinen oppiminen ja uteliaisuus uusiin asioihin on johtanut hänet moniin erittäin hyviin ja juuri hänelle tärkeisiin koulutuksiin, seminaareihin ja kehittämishankkeisiin, joita hän on voinut hyödyntää laajasti työtehtävissään ja kehittämistyössään.

Johtajuuden erityispätevyyden haku ja arvioiminen toteutetaan yhteistyössä Tehyn ja sen yhteistyöjäsenjärjestöjen kanssa. Syksyllä 2015 toteutettiin ensimmäinen pilottihaku, johon osallistui runsaasti hakijoita Tehyn eri yhteistyöjäsenjärjestöistä, myös Sairaanhoitajaliitosta. Pilottihaussa johtajuuden erityispätevyysnimike myönnettiin hakemuksen perusteella kaikkiaan neljälle hakijalle, joista yksi edusti Sairaanhoitajaliittoa.

Johtajuuden erityispätevyyden saaminen edellyttää hakijalta vahvaa asiantuntijuusalueeseen liittyvää osaamista ja sen teoreettista hallintaa sekä näyttöä asiakaslähtöisen toiminnan johtamisesta,  vaikuttamisesta verkostoyhteistyössä ja toiminnan jatkuvasta uudistamisesta ja kehittämisestä.

Seuraava johtajuuden erityispätevyyden hakuaika on syksyllä 2016 (muiden erityispätevyyksien osalta syksyllä 2017).

Lue lisää erityispätevyydestä ja sen myöntämisestä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *