Hoitotyön vuosikirja teknologian muutoksesta

Hoitotyön vuosikirja Teknologia sosiaali- ja terveydenhuollossa ilmestyi Sairaanhoitajapäivillä, missä Jari Numminen Hämeenlinnan terveyspalveluista ja Hoitotyo2016_kansiprofessori Kaija Saranto kommentoivat kirjan sisältöä tuoreeltaan Suomen sairaanhoitajaliiton puheenjohtajan Merja Meraston haastattelussa.

– Hoitotyön vuosikirja kuvaa hyvin sitä, miten teknologian toimintaympäristö muuttuu. Kirjan avulla voi pohtia, minkälaisia asioita sairaanhoitaja itse haluaa vahvistaa muutoksessa, Saranto luonnehti.

Kirja sisältää 10 artikkelia eri kirjoittajilta. Aiheina ovat muun muassa itsemittaus, robotisaatio, teknologiaprosessien johtaminen, etiikka ja hyötypelit. Kirjan teemojen avulla saa näkökulmia, mitä asioita omalla työpaikalla voi lähteä viemään eteenpäin.

Yksi kirjan kirjoittajista, Jari Numminen kertoi, että asiakkaan rooli on terveyspalveluissa muuttunut voimakkaasti viime vuosina. Erilaiset mittauslaitteet vievät rutiinitoimenpiteitä sairaanhoitajilta asiakkaille. Hämeenlinnan kaupunki kokeilee parhaillaan Sitran tuella etämittauslaitteita.

– Asiakkaat voivat myös vaatia uutta teknologiaa ja meidän pitää kannustaa heitä hyödyntämään sitä. Sairaanhoitajien tehtäväksi jää varmistaa, että asiakas pärjää mittauslaitteiden ja siitä tulevan tiedon kanssa, Numminen sanoo.

– Jatkossa pitää miettiä, miten tätä kertynyttä tietoa voidaan jakaa ja hyödyntää, ja miten voimme segmentoida sen perusteella asiakkaita, Numminen miettii.

Osta uutuuskirja verkkokaupasta. Sairaanhoitajaliiton jäsenille 20 % alennus hinnasta.

MPK

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *