Nyt tutkitaan vuorovaikutusta sairaanhoitajan työssä

Sairaanhoitajaplus: Sairaanhoitajan työ on vuorovaikutuksellisesti monipuolista. Hoitaja on työssään jatkuvasti vuorovaikutuksessa niin potilaiden, hoitajakollegoiden, lääkärien kuin omaistenkin kanssa. Suullisen vuorovaikutuksen lisäksi hoitajan työhön kuuluu potilastietojen kirjaaminen. Vaihtuvat tilanteet ja roolit ovat haastavia kenelle tahansa, mutta erityisen vaativaa on, jos viestintä tapahtuu kielellä, joka ei ole hoitajan vahvin kieli.

Oman haasteensa hoitotyön viestintään luo tasapainoilu mahdollisimman täsmällisen ja toisaalta mahdollisimman hienovaraisen ilmaisun välillä. Kyse on potilaan terveyden kannalta ratkaisevista asioista, joten hoitajan on ilmaistava itseään niin, että viestin sisältö on tarkka ja nopeasti ymmärrettävissä. Toisaalta kyse on herkistä tilanteista, joissa on otettava ihmisten väliset suhteet ja tunteet huomioon.

Hoitaja ottaa kantaa lääkärinkierrolla

Yksi haasteellinen tilanne on lääkärinkierto. Lääkärillä on institutionaalinen valta ja vastuu potilaan hoitoon liittyvistä päätöksistä, joten lääkäri esittää arviot ja tekee päätökset jatkotoimenpiteistä. Hoitajalla on kuitenkin ruohonjuuritason kiinteämpi kontakti potilaaseen ja sitä kautta omakohtaista tietoa potilaan tilasta. Miten siis hoitaja voi toimia vaikkapa silloin, kun lääkäri on tekemässä päätöstä, joka hoitajan mielestä on kyseenalainen?

Seuraava autenttisesta aineistosta litteroitu esimerkki valaisee tilannetta, jossa lääkäri (L) ottaa esiin mahdollisuuden, että potilas (P) voisi päästä kotiin.

L: oisko se kotiinlähtöpäivä sitte tänää.

(tauko)

P: tänää

L: nii

P: aha

Jos hoitaja on sitä mieltä, että potilas ei pärjää vielä kotona, mitä hän voi tällaisessa tilanteessa tehdä? Potilas on reagoinut lääkärin kysymykseen ilahtuneen yllättyneesti, ja seuraavaksi keskustelussa ehkä siirryttäisiin keskustelemaan kotiuttamiseen liittyvistä käytännön asioista. Ennen kuin tähän vaiheeseen päästään, hoitaja (H) tulee mukaan keskusteluun:

H: tota

(tauko)

L: tota (kääntyy hoitajaan)

H: tosson ton virtsankarkailun kaa ollu vähä ongelmaa parina yönä.

L: mm-hm

H: ollaan jouduttu kestokatetri laittaa takas kun ei pysty pidättää.    

Hoitaja tulee mukaan keskusteluun kielellisesti varsin pienellä vuorolla – sanomalla epäröinti-ilmauksen tota. Vuorovaikutuksellisesti keino on kuitenkin toimiva: lääkäri kääntyy hoitajan puoleen ja antaa puheenvuoron hoitajalle. Myös merkityksen kannalta pikkusana tota toimii – sitä käytetään nimenomaan epäröivien tai varauksellisten vuorojen alussa, joten se jo itsessään viestii mahdollisesta ongelmallisuudesta. Saatuaan vuoron hoitaja kuvailee tilannetta osastolla neutraaliin sävyyn. Hän ei siis missään vaiheessa esitä suoraa vastaväitettä lääkärille; hän ei sano, että potilasta ei voi lähettää kotiin, vaan osoittaa ongelmallisuutta hienovaraisesti. Esimerkkitapauksessa lääkäri päätyy kuitenkin siihen, että potilasta ei kotiuteta vielä.

Hoitajan hienovarainen keino tuoda esiin oma, lääkärin kannasta poikkeava näkemys osoittaa hänen ammatillista osaamistaan vuorovaikutuksen tasolla. Hoitaja esittää erimielisen kannanottonsa niin, että ottaa huomioon keskusteluun osallistujien valta- ja vastuuasemat. Esimerkin hoitaja puhuu suomea ensimmäisenä kielenä, mutta hoitajalle, jolle suomi on toinen kieli, yllä olevan kaltainen tilanne on äärimmäisen vaativa. Vaikutelma on hyvin erilainen, jos hoitaja tuo esiin erimielisyytensä esimerkiksi sanomalla “ei käy” tai “minusta ei ole hyvä ajatus”. Väärät kielelliset valinnat voidaan helposti tulkita vaikkapa hoitajan tylyydeksi tai julkeudeksi.

Potilaskirjausten vivahteet

Samaa hienovaraisuutta on havaittavissa myös kirjaamisessa. Yleiskieleen verrattuna hoitotyön kirjaaminen on erityiskieltä, johon kuuluvat lyhyys ja tiiviys. Tyypillisiä ovat seuraavanlaiset lauseet: Dreeni huuhdottu 20 ml Nacl. Koska kirjaaminen on tiivistä, yksityiskohdilla saattaa olla tärkeitä tehtäviä. Pienet vivahteet voivat kantaa tietoa, jolla on merkitystä silloin, kun toinen hoitaja lukee aiempia kirjauksia. Osastolla, jolla potilaan ravitsemuksen ja suoliston toiminnan seuraaminen on tärkeää, seuraavanlaisilla sanajärjestyksillä on merkitysero:

 

  1. Saanut vettä ja mustikkakeittoa.
  2. Vettä ja mustikkakeittoa saanut.

 

A-kohdassa kirjausmerkintä alkaa sillä, että kerrotaan potilaan saaneen vettä ja mustikkakeittoa: potilas on ollut ravinnotta, ja nyt hänelle on voitu antaa ravintoa suun kautta. B-kohdassa taas kirjaaminen alkaakin sillä, että kerrotaan, mitä potilas on saanut eli vettä ja mustikkakeittoa, mutta ei muuta tässä vaiheessa, vaikka potilas on ehkä jo itse toivonut kiinteämpää ruokaa tai on ilmaissut olevansa nälkäinen. Nämä hienovaraiset merkityserot ovat yleensä rutinoituneen kirjaajan tunnistettavissa, mutta voivat aiheuttaa haasteita uudelle työntekijälle, erityisesti jos suomi ei ole hänen äidinkielensä.

Tutkimushanke kielen käytöstä sairaalaosastolla

Sairaalaosaston vuorovaikutusta ja kirjaamisen käytänteitä tutkitaan Helsingin yliopiston ja HUS:n yhteisessä tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on tukea maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien kielitaidon kehittymistä työssä. Hanketta varten on kerätty potilaskirjauksia sekä videoaineistoa osaston arkisista vuorovaikutustilanteista (lääkärinkierrot, hoitajan ja potilaan väliset kotiuttamiskeskustelut, hoitajaopiskelijoiden ohjaustilanteet); lisäksi hoitajia on haastateltu. Ajankohtaisia tietoja voi seurata hankkeen internet-sivuilta: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kielen-kaytto-sairaalaosastolla.

Teksti: Johanna Komppa (FT, yliopistonlehtori), Salla Kurhila (FT, yliopistonlehtori) ja Inkeri Lehtimaja (FT, post doc -tutkija)

Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitos, Helsingin yliopisto

Kuva: Shutterstock

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *