Harjoittelupäiväni

SAIRAANHOITAJAPLUS: Nico Christiansenin herätyskello soi. Kello on vasta 5:30 eräänä toukokuisena perjantaiaamuna, kun herään keittämään kahvia. Ulkona on jo valoisaa ja upea ilma. Kahden kahvikupillisen ja hyvän aamiaisen jälkeen kiirehdin kulman taakse bussipysäkille, joka vie harjoittelupaikkani eteen alle vartissa. Vaihdan vaatteet valkoisiin ja kuljen pitkiä käytäviä pitkin selvittämään alkavaan vuoroon liittyvät tiedot. Keitä hoidan? Minkä takia he ovat tulleet kardiologisen päivystyksen vuodeosastolle? Millaista hoitoa heille annan? Tapaan ohjaajani, ja sovimme miten aloitamme päivän.

Aloitin opintoni Joensuussa, Karelia Ammattikorkeakoulussa, mutta palasin opintojen loppuvaiheessa takaisin Helsinkiin, missä olin kasvanut ja käynyt aiemmin muut kouluni ruotsinkielellä. Suoritin amk:ssa viimeiset kurssini verkon välityksellä Joensuuhun tai kävin siellä välillä viimeisten suoritusmerkintöjen perässä. Enää oli jäljellä syventävä harjoittelu, jonka olin onnistunut sopimaan suoritettavaksi Helsingissä. Tällainen järjestely ei ollutkaan yhtä helppoa kuin olin kuvitellut. Helsinkiläiset opiskelijat saivat ilmoittautua harjoitteluihin muita aiemmin, minkä vuoksi minulla ei ollut valinnanvaraa harjoittelupaikkani suhteen. Onneksi olin toivonut paikkaa juuri sydänosastolla. Jouduin kuitenkin odottelemaan harjoitteluni alkamista usean kuukauden ajan. Odotellessani maaliskuuta, tein töitä geriatrian parissa, kuten olin tehnyt jo parin vuoden ajan viimeisten opintojeni ohella.

Harjoittelupäiväni sisältää muun muassa sydämen toiminnan seurantaa ja siihen liittyviä tutkimuksia sekä paljon vaihtelevia hoitotyön tehtäviä. Työskentely tapahtuu moniammatillisessa tiimissä ja työpaikalla vallitsee usein erinomainen tunnelma ja tekemisen meininki. Päivän päätteeksi teen hoitotyön kirjaukset ja keskustelen ohjaajani kanssa kuluneesta päivästä. Harjoittelu on taas päivän lähempänä päättymistään. Kun saavun kolmen jälkeen kotiin, on päivää vielä monta tuntia jäljellä. Aurinkoinen sää saa minut salin sijaan vetämään lenkkarit jalkaan ja suuntaamaan Töölönlahdelle lenkille kihlattuni Ennin kanssa, jonka oma työpäivä myös tuli päätökseensä. Urheilu, ja varsinkin ulkona oleminen, on tärkeää vastapainoa työlle, joka pitää sidottuna sisätiloihin kahdeksaksi tunniksi. Lenkin jälkeen avaan toiveikkaana sähköpostin: postilaatikkoon on tullut kutsu jo viidenteen työhaastatteluun Tukholmaan.

Muutto Helsingistä opintojen perässä Joensuuhun ja takaisin ei ole ollut suinkaan ainoa osoitus paikkani etsimisestä. Työskentelin sairaanhoitajaopiskelujeni ohella yhden kesän Norjan Oslossa, missä olen myös syntynyt ja viettänyt ensimmäiset kymmenen vuotta elämästäni. Nyt suuntana on toinen Pohjoismaa, Ruotsi. Päätös Ruotsiin muuttamisesta syntyi yllättäen, kun Enni sai luokanopettajan työn Ruotsin suomalaisesta koulusta. Muuttoa ei tarvinnut miettiä hetkeäkään – minulle muutto Ruotsiin ja työnhaku siellä on suomenruotsalaisena helppoa. Ruotsissa on kova pula sekä sairaanhoitajista että luokanopettajista, mikä laajentaa suomalaisten työnhakukenttää suuresti. Myös palkkataso on selkeästi korkeampi ja palkat neuvotellaan yksilöllisten kompentenssien ja vastuualueiden mukaan. Ruotsalaiset työnantajat ovat yleisesti ottaen hyvin kiinnostuneita suomalaisista sairaanhoitajista hyvän maineen ja laajan koulutuksen vuoksi. Ammattia arvostetaan ja työnkuva onkin melko vapaasti valittavissa.

Työnhaku päättyy tämän päivän osalta ovikellon kilahdukseen. Olemme kutsuneet ystäviä meidän lempipaikkaamme, omaan kotiimme, viettämään iltaa kanssamme. Herkuttelemme burgereilla ja vaihdamme kuulumisia viime päiviltä. Tukholma pyörii puheissa vähän väliä, kun me mietimme lähestyvää muuttoa ja siihen liittyviä järjestelyjä. Ystävämme puolestaan intoilevat tulevia viikonloppureissuja luoksemme Tukholmaan.

Illan päätteeksi opiskelen vielä eteisvärinän ja sydämen vajaatoiminnasta kärsivien potilaiden hoitoa. Tässä harjoittelussa päivät ovat erilaisia ja kuluvat nopeasti. Jo opitun vahvistaminen ja uuden oppiminen tuntuu innostavalta, kun edellisestä harjoittelusta on kulunut jo aikaa. Odotan silti kovasti valmistumista ja muuttoauton kaartamista uuden kotimme pihaan Tukholmassa.

Teksti ja kuvat: Nico Christiansen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *