Viisi syytä tavata kollegat vuosien takaa

Työharjoittelusta otettu kuva sen ajan mekkomuodissa. Vasemmalta oikealle Sirkka Piirola, Milla Kuparinen, Päivi Pitkänen, Sirkka Lyytikäinen, Aino Silvennoinen, Anitta Mäkinen, Irma Selin, Maritta Aho, Margit Vanhala ja Merja Ahonen.

Näin tyylikäs porukka juhli valmistumistaan sisätauti-kirurgisiksi sairaanhoitajiksi 30 vuotta sitten. Alarivi vasemmalta oikealle: Eija Lohtari, Sirkka Lyytikäinen, opettaja Sisko Räty, Vuokko Larjo, Maritta Aho ja Merja Ahonen.
Ylärivi vasemmalta oikealle: Sirkka Piirola, Irma Selin, Päivi Salmi, Päivi Pitkänen, Milla Kuparinen, Margit Vanhala, Anitta Mäkinen, Pirkko Väisänen, Eeva Pentikäinen, Aino Silvennnoinen ja Anne Pitkänen.

Sairaanhoitaja-lehti: Keväällä Jyväskylässä vietettiin poikkeuksellista kurssijuhlaa. 30 vuotta sitten Jyväskylän sairaanhoito-opistosta erikoistui 15 sisätauti-kirurgista sairaanhoitajaa, jotka ovat siitä asti tavanneet joka vuosi vähintään kerran. 30-vuotistapaamiseen heistä saapui kaksitoista.

Mikä saa nämä naiset hakeutumaan yhteen vielä vuosikymmenienkin jälkeen?

Työhön uutta näkemystä

Tapaamishetkellä kurssikavereista neljä on työelämässä, loput ansaitulla eläkkeellä. Yksimielisesti naiset toteavat, että tapaamisissa saatu ammatillinen tuki on kannatellut työelämän solmukohdissa.

– Kun jutellaan työstä, omat silmälaput saa vähän leveämmälle. Me ollaan oltu niin erilaisissa paikoissa, naiset pohtivat.

Kaikki ovat tehneet uransa hoitoalalla. Huoneeseen kasautuneella osaamisella pyörittäisi surutta sairaalaa. Joukosta löytyy esimerkiksi rivisairaanhoitajia, osastonhoitajia, pääauditoija, opettaja, yrittäjä ja kunnan Sote-vastaava.

– Lohtarin Eija pääsi pisimmälle, tai siis kauimmas, hän päätyi kehitysaputöihin, Margit Vanhala sanoo.

Merja Ahonen innostui lähtemään mukaan kunnallispolitiikkaan.

– Ollaan kunnioitettu sitä, että joku jaksaa, me muut vaan marmatetaan, Päivi Salmi naurattaa muita.

Osalle hoitotyö on kutsumusammatti, osa ajautui alalle.

– Me ollaan kuitenkin sydämestämme sairaanhoitajia ja meillä on yhteinen arvomaailma. Milla Kuparinen tiivistää.

Hoitoa reissukuumeeseen

Naiset ovat kokoontuneet useimmiten toistensa luona, mutta eri kokoonpanoilla on tehty myös pitkiä viikonloppuja retkeilyn merkeissä. Reissuhenkisimmät ovat lähteneet Lappiin vaeltamaan ja Ahvenanmaalle pyöräilemään.

Madeiralle ryhmä suuntasi yhteisen 25-vuotisjuhlan merkeissä. Sieltä keskusteluun nousee esimerkiksi keskelle polkua teurastettu, mustavalkoinen sika. Illalla ravintolassa pohdittiin, kenen lautaselle eläin päätyi.

Jokainen hoitaa vuorollaan reissujärjestelyt. Matkalla vastuuta jaetaan. Kun jokainen lainaa toiselta välillä pari euroa, ovat rahatkin iloisesti sekaisin.

– Kartanlukijoista parhaat ovat ehdottomasti Lyyti (Sirkka Lyytikäinen) ja Merja. Heti eksyttiin! Päivi Salmi nauraa.

Ensimmäisillä matkoilla panostettiin myös iltamenoihin. Eräällä vaelluksella Päivin Salmen jalat turposivat niin, että kumisaappaita kiskottiin jalasta yhteistuumin. Sitten kintuille pidettiin kunnon hoitosessio, koska pitihän jalkojen mahtua tanssikenkiin.

Oli matka lähelle tai kauas, parasta siinä on ollut hyvä seura.

– Heräilin hissukseen yhdessä vietetyn illan jälkeen ja mietin, että onpas ollut rentouttavaa, ihan kuin olisi ollut pitkäänkin reissussa. Avasin silmät ja huomasin olevani omassa olohuoneessani. Mies naljaili, että ihan turhaan me laitetaan matkailuun rahaa, Päivi Pitkänen toteaa.

Nauruterapia

Kurssikavereiden jutellessa vähän väliä joku heittää toteamuksen, joka saa koko porukan rätkättämään. Nämä naiset osaavat nauraa itselleen, toisilleen ja elämälle.

– Kyllä, meitä yhdistää samanlainen huumori, Merja Ahonen toteaa ja muut nyökkäävät.

Osa huumorista on tallentunut porukan reissuvihkoon, johon on tallennettu jokaiselta tapaamiselta muistoja. Värikkäimmät kuvaukset on tehnyt Päivi Salmi Madeiralta:

Helsinki-Vantaan lentokenttä: ”Yhdessä on niin mukava istuskella, että päätimme viettää ensimmäisen päivän kentällä – lentoyhtiöiden myötävaikutuksella.”

Paluu päivävaellukselta: ”Saimme mukavan taksimatkan lähtöpisteeseemme, kun nääs linja-autoa ei tullut, ei löytynyt, ei edes pysäkkiä…”

Päiväsuunnittelman tekoa: ”Aurinko nous ja laski, sano Anne (Pitkänen). Tämä vaihtelu aiheutti pulmia päivän ohjelman valinnassa.”

Shoppailemassa kaupungilla: ”Tuliaisten ostaminen todettiin yllättävän vaikeaksi. Ruoan ostaminen taas onnistuu entiseen malliin.”

Vuorelle kiipeämässä: ”Margitin (Vanhala) puolesta olemme erityisen iloisia. Harva on juossut pilvien kanssa kilpaa ja voittanut ne. Huraa!”

Vatsa täyttyy aina

Tavalla tai toisella tapaamisiin liittyy aina ruoka. Mikä ihana tekosyy herkutella!

– Näin on, usein on syöty ähkyyn itsemme! naiset vahvistavat.

30-vuotisjuhlassaan naiset hellivät makuhermoja maistelemalla eri teelaatuja paikallisessa teehuoneessa. Usein ohjelmassa on kuitenkin yhteinen ruoanlaitto. Legendaksi on noussut esimerkiksi vuosia sitten mökkireissulla tehty stroganoff, jonka resepti on onneksi tallennettu reissuvihkoon. Lapin reissuilla kaurapuuron konsistenssia on tarkistettu monin menetelmin, esimerkiksi jyviä laskemalla.

– Milla (Kuparinen) on järjestelmällisyydessään meidän hankintavastaavamme matkoille. Hän tietää, paljonko hiutaleita tarvitaan viikon matkaan kuudelle hengelle ja paljonko kahvia kuluu, Merja Ahonen sanoo.

Nyyttikestejäkin naiset ovat pitäneet. Nykyisin niitä ei enää uskalleta järjestää, koska kun jokainen tuo ”jotain ihan pientä”, on ruokaa valtavat määrät.

– Kerran opiskeluaikoina syötiin juustoa niin, että oltiin ihan turvoksissa!

Lyyti tunnustaa, että hänestä tuli erikoistumisvuoden jälkeen juustoihminen.

Surut kannetaan yhdessä

Kun yksityiselämässä on tullut murheita, on asiat jaettu viimeistään tapaamisissa. Nytkin koko porukka hiljenee ja kuuntelee, kun joku kertoo vastoinkäymisistä. Tällä foorumilla on kehdannut kertoa myös epäonnistumisista.

Välillä tuki on hyvinkin konkreettista. Millan mies sairasti syöpää, eikä hän jaksanut soittaa oikein kenellekään.

Ystävät tulivat paikalle ja auttoivat. Lyyti oli laittamassa miestä arkkuunkin yhdessä perheen kanssa, Milla muistelee hiljaisena.

Margit toteaa, että muista naisista sai ryhmätukea myös avioeron aikaan. Muuttoavun lisäksi henkinen tuki oli tärkeä.

Ette te kyllä tainneet sitä itse tietää, mikä merkitys teillä minulle oli, Margit sanoo.

Naisten ilta ja yö jatkuu Lyytin luona. Sieltä tapaamisten perinne alkoi kolme vuosikymmentä sitten. Se nukkuu, joka malttaa.

Teksti Suvi Hurri, Kuvat: Kurssikavereiden kuva-arkisto, ryhmäkuva keväältä 2017 Suvi Hurri

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *