Epävarmuus piinaa sairaanhoitajia

Terveydenhuollossa eletään epävarmoja aikoja. Puolet sairaanhoitajista kokee, ettei voi vaikuttaa työssään tapahtuviin muutoksiin. Myös pelko työmäärän kasvusta on nousussa.

Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen seurantatutkimuksesta, johon osallistu yli 9000 sosiaali- ja terveysalan työntekijää viime syksynä. Tutkimuksessa oli sairaanhoitajien lisäksi mukana lääkäreitä, lähihoitajia, osastonsihteereitä, sairaala-apulaisia ja siivoojia.

52 prosenttia sairaanhoitajista sanoi, että omaa työtä koskevat muutokset tulevat yllättäen niin, ettei niihin voi vaikuttaa. Luku on kasvanut rajusti viime vuosina, sillä vuonna 2014 samaa mieltä oli vain 40 prosenttia sairaanhoitajista.

Luvut todennäköisesti heijastelevat tulevaa sote-muutosta ja sitä varten tehtyjä muutoksia.

-On selvää, että sote-muutos ja siihen liittyvä työnantajan vaihtuminen voivat lisätä epävarmuuden tunnetta. Vastaukseen saattoivat kuitenkin vaikuttaa myös sotesta riippumattomat muutokset työssä, kertoo tutkimusprofessori Mika Kivimäki Työterveyslaitoksesta.

Työmäärän kasvu pelottaa

Kyselyssä tutkittiin myös työhön liittyviä epävarmuustekijöitä. Sairaanhoitajista 44 prosenttia pelkää, että työmäärä lisääntyy yli sietokyvyn. Pelko on kasvanut reippaasti kahden vuoden takaisesta, jolloin lukema oli 32 prosenttia.

Kyselyssä tiedusteltiin myös sitä, kokeeko vastaaja saavansa vastinetta työstään suhteessa antamaansa panokseen. 21 prosenttia kaikista vastaajista oli sitä mieltä, että panostaa paljon, mutta saa vähän. Kyseinen luku on kymmenen viime vuoden aikana ollut koko ajan 14-15 prosenttia, mutta nyt hyppäystä oli tullut reilusti. Syitä voi vain arvella, mutta on hyvin todennäköistä, että kiky vaikuttaa lukuun.

Myös unettomuuden ja psyykkisen rasittuneisuuden määrä oli kasvanut kaikissa ikäryhmissä.

Tutkimuksesta nousi yksi valopilkkukin. Arviot johtamisen oikeudenmukaisuudesta paranivat 7-8 prosenttia kaikissa ikäryhmissä.

-Tämä on tärkeää, koska oikeudenmukaiseksi koettu johtaminen on tutkimusten mukaan yhteydessä muun muassa vähäisimpiin sairauspoissaoloihin, tutkimusprofessori Kivimäki sanoo.

Työterveyslaitoksen tekemään henkilöstön hyvinvointikyselyyn vastasi 9030 työntekijää Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiireistä, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymästä sekä Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirasto.

Teksti: Marika Harjumaa
Kuva: Shutterstock

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *