Lisää resursseja vai innokkuutta työhön?

 

Sairaanhoitajaplus: Miten vanhusten hoivatyön laatua voi parantaa? Tätä kysymystä lähti selvittämään valtiotieteiden maisteri Antero Olakivi valtiotieteiden väitöskirjassaan. Hän syventyi hoitajien ja lähiesimiesten näkemyksiin ja havaitsi toistuvan erimielisyyden. Hoitajat haluavat usein lisäresursseja, kun monet esimiehet ratkaisisivat ongelmat kehittämällä alaistensa aktiivisuutta, itsenäisyyttä, sitoutumista ja motivaatiota.

Antero Olakivi

– Yrittäjämäiset johtamisopit ovat tulleet hoivatyöhön. Hoitajilta halutaan ominaisuuksia, jotka usein on liitetty yrittäjyyteen. Johtajilta puolestaan odotetaan kykyä kehittää näitä ominaisuuksia hoitajissa. Molemmat ovat kovan paineen alla, Olakivi toteaa.

Vanhusten hoivatyötä on kehitetty jo pitkään. Hoitajat ja johtajat ovat koulutettuja, uutta teknologiaa sovelletaan, oppia haetaan ulkomailta, työn tekoa on organisoitu uudella tavalla ja johtamiseen on satsattu suuria odotuksia.

– Tutkimuskielellä voisi sanoa, että Suomessa on järjestetty koeasetelma, jossa hoidon ongelmia on yritetty ratkaista kaikilla muilla tavoilla paitsi hoitajamitoitusta nostamalla. Eivätkä tulokset ole tyydyttäviä.

Osastonhoitaja, sairaanhoitaja

Marja Sarala

Marja Sarala vahvistaa, että Helsingin kaupungilla on jo hetken aikaa keskitytty työntekijöiden itseohjautuvuuden kehittämiseen. Hänellä on johdettavanaan kaksi muistisairaiden ryhmäkotia Syystien monipuolisessa palvelukeskuksessa.

– Esimerkkejä itseohjautuvuuden lisäämisestä ovat autonominen työvuorosuunnittelu ja nimetyt vastuualueet.

Saralan yksiköissä resurssit nousevat ajoittain keskusteluun. Hänen näkemyksensä on, että hoitajamäärän pitää olla järkevä. Tällöin pelkkä resurssien lisääminen ei tuo loputtomiin lisäarvoa, vaan ratkaisevia ovat myös hoitajien asenne ja osaaminen.

– Meillä asiat ovat mielestäni aika hyvin. Perusmiehitys on riittävä, että pystymme tarjoamaan pääasiassa laadukasta hoivaa. Äkillisissä puutoksissa on jouduttu menemään vajaamiehityksellä, mutta niitä tilanteita on onneksi aika harvoin.

Uudelleen mielellään tulevat kesäsijaiset ja pieni työntekijävaihtuvuus ovat Saralalle merkkejä siitä, että hoitajat viihtyvät.

Pääluottamusmies, lähihoitaja

Annika Asla

Annika Asla SuPerilta on tutustunut myös paineistettuun hoivatyön arkeen. Hän on nyt viidettä vuotta pääluottamusmiehenä ja teki sitä ennen kymmenen vuotta töitä Helsingin kaupungin vanhuspuolella.

– Esimerkiksi kotihoidossa on monessa paikassa nykyisin niin kiire, että normaalistikin mennään tukka putkella. Sitten kun tulee poissaoloja, mennään tosissaan tukka tötteröllä. Siinä ei ehdi enää edes ajatella mitään. Silloin tehdään vain välttämätön.

Aslan mielipide on selvä: hoitajia tarvitaan lisää.

– Kaikki lopulta kiteytyy resurssipulaan. Esimerkiksi Helsingin kaupungin kotihoidossa oli maaliskuussa töissä 1730 hoitajaa. Viime vuonna saatiin 40 uutta vakanssia. Se on hienoa, mutta valitettavasti vain tippa meressä.

Kotihoidossa yhteiskunnalliset muutokset kiristävät työtahtia. Vanhukset hoidetaan mahdollisimman pitkään kotona ja he ovat aiempaa huonokuntoisempia.

– Asiakasmäärät lisääntyvät, mutta käyntien määrä kasvaa vielä nopeammin asiakkaiden huonokuntoisuuden takia.

Olakivi on päätynyt tutkimuksessaan siihen, että hoivatyössä toimintaympäristö ja epärealistiset odotukset ruokkivat helposti ristiriitaa lähiesimiesten ja hoitajien välille. Tutkijalla riittää sympatiaa molemmille osapuolille.

– Lähiesimiehillä on vastuu saada hoito organisoitua, eikä heillä ole valtaa työvoiman lisäämiseen. Joskus ainut tapa on aktivoida, motivoida ja kannustaa alaisia. Jos alaiset kokevat, että he tekevät jo kaikkensa eikä kannustaminen auta, voi tilanne kuormittaa molempia tahoja.

Sarala myöntää, että uudistusten jalkauttamisessa omaan yksikköön on iso vastuu.

– Uudistuksia tulee nopealla vauhdilla. On tärkeää, että esimies on itse innostunut ja motivoitunut, jotta hän osaa viedä asiat alaisilleen oikealla tavalla. Oma osaaminen ja mielikuvitus ovat välillä koetuksella, kun pitää pohtia mitä uudistukset tarkoittavat juuri meidän arjessamme.

Aslan mielestä hyvä kehittämistyö valuu osin hukkaan, kun hoitajat eivät ehdi omaksua uusia asioita. Moni muutos tulee edelleen ylhäältä saneltuna, mikä tekee vaikeuttaa sitoutumista.

– Työntekijät pitäisi ottaa nykyistä paremmin mukaan työn kehittämiseen ja välillä pitäisi myös rauhoittua mittaamaan ja miettimään saavutuksia. Muuten jatkuviin muutoksiin väsyy.

Teksti Suvi Leppiniemi

Kuvat Shutterstock ja Linda Tammisto (Olakiven kuva), Piritta Räty (Sarakiven kuva) sekä Aslan kuva-arkisto (Aslan kuva)

2 kommenttia artikkeliin ”Lisää resursseja vai innokkuutta työhön?

  1. Omasta mielestäni kyse on tosiaan uuden näkökulman oppimisen vaikeus, kuvitellaan asiakkaan särkyvän muutamasta tahrasta. Aikaa kuluu turhiin ponnisteluihin ja sen hyödyttömyyden lannistavan vaikutuksen aiheuttaman riittämättömyyden kokemisen työskentelyyn. Jokapäiväisessä keskustelussa henkilökunnan välillä aina samat aiheet tulevat esille, miten aika meni taas ”perusasioiden” hoitoon ja mieli jäi apeaksi, kun ei päästy pitämään hauskaa asukkaiden kanssa!

    Voisi tilapäisesti ottaa lisähenkilökuntaa laadun parantamisen suunnittelun mahdollistamiseksi. Kokouksia voisi lyhentää ja kiteyttää, aihepiirien mukaistaa ja asioita valmistella kokouksille etukäteen, mikäli aihe on kattava ja kehittelytoimet voisi pitää erikseen aivoriihinä.

    Osastoilla (oma kokemus) suurin osa henkilökunnasta istuu kokouksissa ”lepäämässä” ja enin ei ehdi lyhyessä ajassa edes miettiä mielipidettään käsiteltävistä aiheista. Näin ei edetä puusta pitkään. Se näkyy siinä, että viikkokokouksissa samat aiheet ovat esillä yhä uudelleen ja uudelleen.

  2. Kiitos kommentista! Kokouskäytäntöjä koskevat kommenttisi pistivät pohtimaan asiaa. Kirjoitamme tästä varmasti jatkossa joko Sairaanhoitaja-lehdessä tai Sairaanhoitajaplus-uutiskirjeessä, kiitos siis!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *