Yksikin lyönti on liikaa

Sairaanhoitajaliito ei hyväksy sairaanhoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa. Työolot täytyy turvata niin, että työtä pystyy tekemään ilman fyysisen tai henkisen väkivallan pelkoa, sanoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela.

Organisaatioiden tulee huolehtia prosessit siihen kuntoon, että niillä minimoidaan väkivaltatilanteiden mahdollisuus. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tilanteiden ennakointia siten, ettei työntekijä mene paikalle yksin.

Tärkeätä on myös huolehtia uusien työntekijöiden, lyhytaikaistenkin sijaisten, perehdytyksestä ja varmistaa koulutuksella sairaanhoitajien osaaminen uhkaavien tilanteiden hallintaan.

Sairaanhoitajat hoitavat ihmisiä, joilla sairaudesta johtuvista syistä käytös voi olla uhkaavaa tai väkivaltaista. Voi olla tilanteita, joissa esimerkiksi huoli sairaasta omaisesta johtaa ylireagointiin ja uhkaavaan käytökseen. Tällainen käytös on inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta ei oikeuta väkivaltaan ja uhkailuun. Tällaiset tilanteet vaarantavat usein muiden potilaiden turvallisuuden, josta sairaanhoitaja myös vastaa.

Terveydenhuollossa on olemassa monia hyviä toimintatapoja erilaisiin tilanteisiin. Työturvallisuus pitäisi nähdä yhtä tärkeänä asiana, johon organisaatiot luovat yhtenäiset ja kaikkien tiedossa olevat käytännöt. Sairaanhoitajalla tulee olla oikeus ilmoittaa kokemastaan väkivallasta ja käsitellä asiaa ammattilaisen kanssa.

Sairaanhoitajan työssä tulisi olla mahdollisuus työnohjaukseen, etenkin yksiköissä, joissa väkivaltaiset ja uhkaavat tilanteet ovat yleisiä. Psykiatrisessa hoitotyössä työnohjaus yleensä on huomioitu jo osana prosesseja, mutta somaattisella puolella näin ei meillä perinteisesti ole.

Jatkuva väkivallan pelko sekä uhkaavat tilanteet kuormittavat sairaanhoitajia.  Suuri osa kokee jo opiskeluaikana sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.  Asia on otettava vakavasti, sillä uhkana on, että menetämme osaavaa terveydenhuollon henkilöstöä pois alalta. Tämä edellyttää poliittisten päättäjien toimenpiteitä muun muassa resurssoinnin näkökulmasta, sanoo Hahtela.

Lisätietoja:
Nina Hahtela, puheenjohtaja, nina.hahtela@sairaanhoitajat.fi, puh. 010 321 3331
Teija Korhonen, kehittämispäällikkö, teija.korhonen@sairaanhoitajat.fi, puh. 010 321 3336

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *