Jäsenmaksut vuodelle 2020

Suomen sairaanhoitajaliitto ry:n valtuusto kokoontui Helsingissä 23.11.2019 ja päätti vuoden 2020 jäsenmaksuista seuraavasti:
  • Varsinaiset jäsenet 50 euroa
  • Ensimmäistä sairaanhoitajan, kätilön, terveydenhoitajan ja ensihoitajan (AMK) perustutkintoa opiskelevat opiskelijajäsenet 15 euroa.
  • Jatko-opiskelijat 50 euroa.
  • Sairaanhoitajayrittäjät 50 euroa.
  • Eläkeläisjäsenet 35 euroa. Jäsenmaksua ei peritä vuonna 1940 tai sitä aikaisemmin syntyneiltä. Jäsenmaksuun kuuluu jatkossa aikaisempien jäsenetujen lisäksi automaattisesti Sairaanhoitaja -lehti, joka on ollut tähän saakka erikseen tilattavissa.
  • Työttömät jäsenet 35 euroa. Työttömyyden vuoksi alennettu jäsenmaksu jatkuu enintään ilmoitusvuoden loppuun saakka. Mikäli työttömyys jatkuu tämän jälkeen, on jäsenen ilmoitettava siitä meille.
  • Äitiyslomalla, vanhempain- ja hoitovapaalla olevat jäsenet 35 euroa. Jäsenen on ilmoitettava alkamis- ja päättymispäivä.
  • Kuntoutustuella olevat jäsenet 35 euroa. Jäsenen on ilmoitettava alkamis- ja päättymispäivä.

Jäsenmaksun suuruus määräytyy laskutuspäivän (21.1.2020) jäsenyyden mukaisesti. Pidä huolta, että jäsentietosi ovat ajan tasalla. 

Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin saamme äänemme kuuluviin. Yhdessä olemme vahvempia vaikuttamaan myös yhteiskunnassa. Kiitos, kun olet osa meitä!

Päivitä jäsentietosi tästä tai lähetä sähköpostia info@sairaanhoitajat.fi. Ilmoitathan sähköpostissa joko jäsennumerosi tai syntymäaikasi ja osoitteesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *