Johtamisen erityispätevyysnimike Riitta Takkiselle ja Tiina Ala-Rantalalle

Kuvassa vasemmalta Tiina Ala-Rantala (Kuntayhtymä Kaksineuvoinen) ja Riitta Takkinen (HUS)

Johtamisen erityispätevyys on myönnetty kahdelle ansioituneelle hoitotyön johtajalle apulaisosastonhoitaja Riitta Takkiselle (HUS) ja osastonhoitaja Tiina Ala-Rantalalle (Kuntayhtymä Kaksneuvoinen). Lämpimät onnittelut!

Erityispätevyys tunnistaa ja tunnustaa sairaanhoitajan erityisosaamisen. Johtamisen erityispätevyyden saaminen edellyttää hakijalta vahvaa johtamiseen liittyvää osaamista ja sen teoreettista hallintaa sekä näyttöä asiakaslähtöisen toiminnan johtamisesta, vaikuttamisesta verkostoyhteistyössä ja toiminnan jatkuvasta uudistamisesta ja kehittämisestä. Haku toteutetaan syksyisin yhteistyössä Tehyn ja sen muiden yhteistyöjäsenjärjestöjen kanssa. Johtamisen erityispätevyys on voimassa viisi vuotta kerrallaan, minkä jälkeen se voidaan päivittää.

Ensimmäiset johtamisen erityispätevyydet myönnettiin vuonna 2015. Laita hakemuksesi tulemaan ensi syksynä, jos tunnistat itsesi kriteerien mukaiseksi johtamisen erityisosaajaksi! Voit vinkata asiasta myös tuntemallesi hyvälle esimiehelle.

Hakuohjeet vuoden 2019 hakuun tulevat lähempänä ajankohtaa.

Nimikkeen saaneilla on oikeus käyttää Sairaanhoitajaliiton erityispätevyysmerkkiä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *