Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Lääkkeenmääräämiskoulutus laajeni kotisairaanhoitoon

uutinen

Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämiskoulutukseen alkoivat uudet ryhmät tänä syksynä Espoossa, Jyväskylässä, Lahdessa, Turussa ja Vaasassa. Espoossa Laurean ammattikorkeakoulussa koulutuksen aloitti tänä syksynä 24 uutta opiskelijaa.

– Meille tulee opiskelijoita Kajaanista asti. Ilmeisesti tulee edullisimmaksi lähettää koulutettavat Laureaan, kehittämispäällikkö Tuija Partio Laureasta sanoo.

Toukokuisen uudistuksen ansiosta lääkkeenmääräämiskoulutuksen saanut sairaanhoitaja voi työskennellä nykyisin esimerkiksi kotisairaanhoidossa tai erikoissairaanhoidon poliklinikoilla. Valtio korvaa työnantajille 4 900 euron arvoisen koulutuksen, kun työntekijä saa Valviralta oikeuden määrätä lääkkeitä. Sosiaali- ja terveysministeriöltä odotetaan lisäksi asetusmuutoksia lääkelistan laajennuksista syksyn aikana.

Partio näkee uudistukset hyvinä, ja uskoo, että esimerkiksi työ kotihoidossa voi muuttua sairaanhoitajien silmissä kiinnostavammaksi.

– Lääkkeenmääräämishoitajan status näkyy urakehityksessä ja palkkauksessa.

Kotihoidossa lääkkeenmääräämiskoulutus muuttaa sairaanhoitajan työtä entistä itsenäisempään suuntaan etenkin, jos lääkelistan uudistukset ovat riittävän laajoja. Jo nykyisin tiettyjä reseptejä voi uusia ja akuuttiin virtsatieinfektioon voi määrätä lääkityksen itsenäisesti.

– Tämä jouduttaa potilaan hoitoa ja lisää hoidon vaikuttavuutta. Laatu paranee.

Tähän mennessä kotihoidosta ei ole vielä ollut suurta ryntäystä koulutuksiin. Esimerkiksi Espoossa tai Turussa nyt koulutuksen aloittaneissa ei ole yhtään kotisairaanhoidon sairaanhoitajaa. Jyväskylässä kaksi koulutuksen aloittanutta sairaanhoitajaa sijoittuu tulevaisuudessa kotisairaanhoitoon.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa kotihoidon lääkkeenmääräämiskoulutuksesta on ollut jo puhetta. Tällä hetkellä Helsinki satsaa kuitenkin terveysasemien sairaan- ja terveydenhoitajien kouluttamiseen. Toistakymmentä terveysasemien työntekijää lähti tänä syksynä lääkkeenmääräämiskoulutukseen.

– Tarkka arvio lääkkeenmääräämisen tuomista hyödyistä kotihoidosta on vielä tekemättä. Meillä on kuitenkin omia lääkäreitä kotihoidossa, joten voi olla, että tarve sairaanhoitajien lääkkeenmääräämiseen on suurempi muualla maassa, hallintoylihoitaja Marketta Kupiainen Helsingin kaupungilta pohtii.

Teksti Suvi Leppiniemi Kuvat Shutterstock

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *