Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Lämpimät onnittelut erityispätevyysnimikkeen saaneille!

uutinen

Viisi kliinisen hoitotyön erityisosaajaa on tänä vuonna saanut hakemuksensa perusteella erityispätevyysnimikkeen. He ovat

  • Tuija Halko-Liukkonen, Lappeenranta, erikoisala neurologinen hoitotyö
  • Anne Halonen, Jyväskylä, erikoisala diabeteshoitotyö
  • Tiina-Maria Ikäheimo, Kuopio, erikoisala funktionaalinen neurokirurgia
  • Heli Kallio, Littoinen, erikoisala haavanhoitotyö
  • Mervi Niskanen, Lahti, erikoisala haavanhoitotyö

Sairaanhoitajan erityispätevyysnimike on julkinen lisäansio ja tunnustus, joka tekee näkyväksi sairaanhoitajan erityisen osaamisen ja asiantuntijuuden. Se antaa perusteet uudenlaisiin tehtävänkuviin ja osaamiseen perustuvaan palkkakehitykseen.

Hakijan tulee hakemuksessaan osoittaa riittävästi näyttöjä perustutkinnon jälkeen hankitusta koulutuksesta, työkokemuksesta ja muusta toiminnasta, joita ovat opetus-, ohjaus-, kehittämis- ja julkaisutoiminta. Osaamisen ylläpitäminen on myös tärkeää: nimike on voimassa aina viisi vuotta kerrallaan, minkä jälkeen sen voi uusia. Nyt nimikkeen saaneista sekä Heli Kallio että Anne Halonen päivittivät aiemmin saamansa nimikkeen – molemmat jo toistamiseen.

Kliinisen hoitotyön erityispätevyysnimike tunnistaa ja tunnustaa nimenomaan vahvat kliinisen hoitotyön erikoisosaajat – työajasta vähintään puolet tulee olla suoraa asiakas/potilastyötä.

”Sairaanhoitajan kliinisen urapolun kehittäminen on yksi Sairaanhoitajaliiton keskeisiä tavoitteita. Systemaattinen uralla eteneminen ja asianmukainen palkkakehitys tulee mahdollistaa kliinisessä potilastyössä. Erityispätevyysnimikkeen hakeminen on vaativa prosessi, tunnustuksen saaneet ovat erittäin vahvoja osaajia. Heistä kannattaa koko työyhteisön olla ylpeitä! Lämpimät onnittelut nimikkeen saaneille”, sanoo Nina Hahtela, Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja.

”Saimme tänä vuonna kaikkiaan yhdeksän hakemusta. Kaikilla ei vielä hakemuksessa esitetyt näytöt riittäneet nimikkeen saamiseen, mutta hakijoiden joukossa oli useita, jotka vaikuttavat olevan vahvan ammatillisen kasvun polulla. Toivottavasti näemme heidät nimikkeen hakijoina jatkossa uudestaan! Hakemuksen tekemisessä kannattaa panostaa oman osaamisensa näkyväksi tekemiseen ohjeiden mukaisesti, silloin arviointityökin on selkeää,” vinkkaa Anna Suutarla, erityispätevyysarviointineuvoston sihteerinä toimiva liiton asiantuntija.

Sairaanhoitajaliiton hallitus päätti vuoden 2020 nimikkeen saajista kokouksessaan 20.11.

Vuonna 2020 erityispätevyysnimikkeen arviointineuvoston jäsenet ovat: tutkija Krista Jokiniemi, vanhusten asumispalvelujen päällikkö Riitta Karjalainen, kehittämispäällikkö Pia Liljamo, kehittämissuunnittelija Mari Riila, hoitotyön kliininen asiantuntija Anne Salonen ja yliopettaja Arja Suikkala.

Lue lisää erityispätevyysnimikkeestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *