Terhi Reunama valittiin uudelleen valtuuston puheenjohtajaksi

Sairaanhoitajaliiton valtuuston puheenjohtajana jatkaa Terhi Reunama (oik.) ja varapuheenjohtajaksi valittiin Minna Peltomaa (vas).

Sairaanhoitajaliiton valtuusto valitsi Terhi Reunaman Uudenmaan sairaanhoitajista jatkokaudelle Sairaanhoitajaliiton valtuuston puheenjohtajaksi. Valtuustokausi kestää seuraavat neljä vuotta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Minna Peltomaa Pohjois-Hämeen sairaanhoitajista.

Terhi Reunama valittiin valtuuston puheenjohtajaksi ensimmäisen kerran vuonna 2015. Hän on toiminut pitkään Sairaanhoitajaliiton hallituksessa sekä Keski-Suomen alueyhdistyksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.

”Valtuustossa on valtava määrä erilaista osaamista sote-palveluista ja erilaisista tehtävistä. Valtuuston tulee käyttää vaikutusvaltaansa ja edustajiensa osaamista Sairaanhoitajaliiton kehittämiseen yhteistyössä liiton pj:n, hallituksen ja toimiston työntekijöiden kanssa. Olen kiitollinen, että saan jatkaa tässä mielenkiintoisessa ja tärkeässä tehtävässä”, Reunama sanoo.

Minna Peltomaa toivoo valtuuston jatkavan aktiivista työskentelyä ja on omalta osaltaan valmis myös edistämään sitä. Meillä on hieno ja osaava porukka viemään sairaanhoitajien asioita eteenpäin, sanoo Peltomaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *