Eettisten ongelmien tunnistaminen hoitotyössä

Sairaanhoitajaliiton eettinen neuvosto toteutti sairaanhoitajille ja muille terveydenhuollossa työskenteleville hoitoalan ammattilaisille suunnatun kyselytutkimuksen -Sairaanhoitajapäivillä vuonna 2003. Tutkimuksen tulosten mukaan -valtaosa vastaajista oli joutunut työssään eettisiin ongelmatilanteisiin. Osa vastaajista ilmoitti, ettei ollut kokenut tällaisia tilanteita. Tämä herättää kysymyksen eettisten ongelmien tunnistamisesta yleensä hoitotyössä.

Eettiset ongelmat ovat hyvin erilaisia ja eettisiä ongelma-alueita hoitotyössä on hoitotyöntekijän ja potilaan, oman ammattikunnan, toisten ammattiryhmien, hoito-organisaation sekä yhteiskunnan välillä (Leino-Kilpi 2003). Käytännössä eettisiä ongelmia esiintyy myös potilaan omaisten kanssa (Abdelhamid 2003).

Terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö luo hoitotyössä työskenteleville sen minimin, jonka mukaisesti tulee toimia. Hoitotyön etiikassa, eettisissä ohjeissa ja periaatteissa sen sijaan etsitään optimaalisia ratkaisuja toimia potilaan parhaaksi. Terveydenhuollon lainsäädännön tuntemus ja sen noudattaminen on hoitotyöntekijälle eettinen velvollisuus ja lain sisällöllinen tuntemus auttaa osaltaan eettisten ongelmien tunnistamista.

Lainsäädäntö myös velvoittaa hoitotyöntekijää huomioimaan toiminnassaan tasapuolisesti siitä potilaalle koituva hyöty ja mahdolliset haitat (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994). Hoitoetiikan ja terveydenhuollon lainsäädännön ollessa monessa kohtaa sisällöllisesti yhteneväisiä artikkelissa huomioidaan myös aihealueeseen kuuluva terveydenhuollon lainsäädäntö.

Apuvälineitä eettisten ongelmien tunnistamiseen

Kansainvälisen sairaanhoitajaliiton (ICN) ensimmäiset kansainväliset eettiset ohjeet (The ICN Code of Ethics for Nurses) hyväksyttiin vuonna 1953 Brasiliassa. Suomen sairaanhoitajaliitto hyväksyi kansalliset ohjeensa vuonna 1996. Hoitotyötä ohjaavat eettiset ohjeet tukevat ammattikunnan eettisesti hyvätasoista toimintaa, koska ne herättävät hoitotyöntekijät tarkastelemaan työnsä moraalisia näkökohtia (Välimäki 2003) ja siten tarjoavat apuvälineitä eettisten ongelmien tunnistamiseen. Lisäksi eettiset ohjeet ja periaatteet vahvistavat jäsenissä yhteenkuuluvuutta, koska samat säännöt ohjaavat kaikkia jäseniä. Eettisten ohjeiden ja periaatteiden tärkeä merkitys on siinä, että ne tarjoavat käytännön ohjeita siihen, miten toimia eettisten ristiriitojen esiintyessä. (Välimäki 2003.)

Hoitotyön kirjallisuudessa hoitotyön eettisinä periaatteina useimmiten esiintyvät hyvän tekeminen, potilaan itsemääräämisoikeus, rehellisyys, luotettavuus ja oikeudenmukaisuus (Fry 1994, Thompson ym. 1994). Hoitotyön etiikka voi kuitenkin olla enemmän kuin joukko sääntöjä ja velvoitteita. Toimiakseen potilaan terapeuttisina edustajina hoitotyöntekijät luovat hoitavan vuorovaikutussuhteen potilaan kanssa. Tällaisessa suhteessa eettinen sitoutuminen hoitamiseen ja potilaan kärsimykseen kuvastaa elettyä ja syvällistä eettisen hoitamisen tapaa. (Lemonidou ym. 2004.)

Lainsäädäntö ja hoitotyön etiikka

Puutteellinen tietous terveydenhuollon lainsäädännöstä ja hoitotyön etiikasta heikentää hoitotyöntekijän mahdollisuutta eettisesti korkeatasoiseen hoitotyöhön. Kuritun (2001) tutkimuksen mukaan 41 prosenttia henkilökunnasta (lääkärit N= 41 ja sairaanhoitajat N=225) ilmoitti tuntevansa lain potilaan asemasta ja oikeuksista huonosti. Lisäksi 69 prosenttia henkilökunnasta ilmoitti tarvitsevansa lisätietoa potilaan oikeuksista.

Abdelhamidin (2003) tutkimuksen mukaan hoitotyöntekijät kokevat eettisten ohjeiden ohjaavan työtään. Eettisten periaatteiden toteutumiseen käytännössä kohdistuva hoitotieteellinen tutkimus on vähäistä (Välimäki ym.2003) ja puutteita eettisesti laadukkaassa hoitotyössä esiintyy edelleen. Esimerkiksi Rosqvistin (2003) tutkimuksessa sisätautien vuodeosastoilla olevista potilaista (N=250) osa koki hoidon aikana tulleensa loukatuksi mm. hoitotyöntekijän aggressiivisen, esineellistävän tai epämiellyttävän kosketuksen vuoksi.

Eettisten ongelmatilanteiden tunnistaminen on yhteydessä haluttomuuteen nähdä pahaa. Usein on helpompaa vedota kiireeseen tai puuttuviin resursseihin hoitotyössä. Etiikalta edellytetään kuitenkin monessa kohdassa inhorealismia. On katsottava rumia, ristiriitaisia ja epämiellyttäviä asioita, koska ”paha on aina hyvän varjo”, kuten Lindqvist sanoo. (Lindqvist 2001.)

Henkilökohtainen ja ammatillinen etiikka

Eettisten ongelmien tunnistamisessa voidaan erottaa toisistaan henkilökohtainen ja ammatillinen etiikka ja arvonäkemykset. Epävarmuus siitä, kuinka paljon oma arvomaailma voi näkyä käytännön hoitotyössä, voi estää hoitotyöntekijää puuttumasta eettisesti ongelmalliseen tilanteeseen. Doanen ym. (2004) tutkimuksen mukaan käytännön hoitotyötä tekevät hoitotyöntekijät olivat epävarmoja siitä, tulisiko heidän ottaa oma persoonansa ja henkilökohtaiset arvonsa mukaan eettisen päätöksentekoon ja toimintaan. Tutkimuksessa myös hoitotyön opiskelijat kokivat jännitteen henkilökohtaisen ja professionaalisen etiikan välillä, mutta he halusivat sovittaa yhteen nämä näkemykset kuuntelemalla omaa ”sydämen ääntään”.

Pitkä hoitotyön kokemus lisää asiantuntemusta ja työskentelytapojen varmuutta, mutta voi osaltaan vähentää hoitotyöntekijän herkkyyttä tunnistaa eettisiä ongelmia työn muuttuessa enemmän rutiininomaiseksi. Palviaisen ym. (2003) mielestä tähän liittyy selvästi riski siitä, että hoitotyöntekijät alkavat työskennellä enemmän oman hyvänsä kuin potilaan hyvän vuoksi. Heidän tutkimuksensa mukaan pitkäaikaishoitotyössä potilaat joutuivat hoitotyöntekijöiden (N=233) mielestä esimerkiksi usein odottamaan erilaisissa tilanteissa, kuten soittokelloon vastaamisessa ja pesuille pääsemisessä.

Hoitotyöntekijän väsyminen, uupumus ja kiire voivat toimia joskus esteenä eettisten ongelmien tunnistamisessa. Oma jaksaminen, oman työn hallinta ja oma mukavuudenhalun tavoittelu voi myös synnyttää uuden eettisen ongelmatilanteen. Esimerkiksi Palviaisen ym. (2003) tutkimuksen mukaan osa hoitotyöntekijöistä saattoi luulla työskentelevänsä yksilöä kunnioittavan hoitotyön periaatteen mukaisesti, mutta kuitenkin käyttäytyi päinvastoin oman mukavuutensa vuoksi. Tämä ilmeni siten, että hoitotyöntekijät esimerkiksi antoivat omasta mielestään potilaiden nukkua niin kauan kuin halusivat, mutta toisaalta potilaat herätettiin syömään tai saamaan hoitoa.

Tiedostuksen puute omien toimintatapojen merkityksestä ja seurauksista johtuu eri syistä. Kuitenkin jokaisen tulisi suhtautua omiin toimintatapoihinsa kriittisesti ja perustellen. Hoidon perusteltavuus kuuluu osana potilaan oikeuksiin (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994) ja eettisesti laadukkaaseen hoitamisen tapaan.

Kollegoiden merkitys eettisissä ongelmissa

Asiaa voidaan lähestyä kollegiaalisuus-käsitteen avulla. Hoitotyöntekijöiden kollegiaalisuutta ohjaavat sairaanhoitajan eettiset ohjeet, jotka ottavat kantaa myös kollegan eettiseen käyttäytymiseen: ”Sairaanhoitajat valvovat etteivät oman ammattikunnan jäsenet tai muut potilaan hoitoon osallistuvat toimi potilasta kohtaan epäeettisesti. Ammattikunta tukee jäsentensä moraalista ja eettistä kehitystä.” (Sairaanhoitajan eettiset ohjeet 1996.)

Kollegiaalisuutta hoitotyössä käsittelevien tutkimusten (mm. Rämänen ja Vehviläinen 1994, Pakkanen 2000, Kurtti-Sonninen 2003) tulosten mukaan puutteita ja kehittämistarpeita sen käytännön toteutumisessa esiintyy. Parhaimmillaan kollegalta saadaan tukea ja apua käytännön hoitotyössä kohdattaviin eettisiin ongelmatilanteisiin (Abdelhamid 2003). Kollegiaalinen vuorovaikutus mahdollistaa yhteisen avoimen keskustelun potilaan hoitoon liittyvistä asioista (Rämänen ja Vehviläinen 1994), mistä on hyötyä myös eettisen ongelmatilanteen tunnistamisen näkökulmasta, koska toisinaan kollega saattaa havaita eettisen ongelman läsnäolon herkemmin kuin toinen. Pahimmillaan hoitotyöntekijä jää yksin päätöksenteon kanssa ja ongelmatilanne saattaa tällöin myös jäädä ratkaisematta (Abdelhamid 2003).

Myönteisessä merkityksessä kollegiaalisuus on ammattiryhmän voimavara ja kielteisessä sellaista lojaalisuutta ammattiryhmälle, jonka tarkoituksena on hyväksyä tai peittää ammattikunnan jäsenen tekemät virheet (Kurtti-Sonninen 2003). Esimerkiksi kollegan epäeettinen käyttäytyminen potilasta kohtaan voidaan jättää huomioimatta vedoten ajatukseen, että hänellä tänään on ehkä huono päivä. Myös kollegiaalisuuden muoto, joka perustuu enemmänkin jaettuihin negatiivisiin kuin positiivisiin kokemuksiin hoitotyöstä, saattaa aiheuttaa vakavia seurauksia hoitotyön tulevaisuudelle ja hoitokulttuurille. Tällainen kollegiaalisuuden muoto saattaa alentaa hoitotyöntekijöiden moraalia ja hoitohenkilöstön ammatissaan säilymistä sekä lisätä professionaalisen loppuunpalamisen esiintyvyyttä. (Lemonidou ym. 2004.)

Positiivisena esimerkkinä opiskelijalle

Kollegiaalinen toiminta näkyy myös hoitotyön opiskelijalle. Opiskelijat saavat huonon mallin hoitotyöntekijöiden välisestä kollegiaalisuudesta saadessaan itse epäkollegiaalista käyttäytymistä harjoittelujaksojen aikana (Rämänen ja Vehviläinen 1994). Vanhemman kollegan positiivisena esimerkkinä olemista eettisesti korkeatasoisessa hoitotyössä ei voi kyllin korostaa, sillä opiskelijoilla on suuri riski tulla syvästi järkytetyksi käytännön hoitotyössä vallitsevan, usein opiskelijan oman arvomaailman kanssa vastakkaisen, (epä)eettisen hoitokulttuurin vuoksi, kuten Lemonidoun ym. (2004) tutkimuksesta käy ilmi.

Hoitotyön opiskelijoilla on suuri potentiaali inhimillistää hoitaminen ja heidän hoitotyönsä pohjautuu usein empatian tunteeseen potilasta kohtaan. Hoitotyön opiskelijat kokivat tietoisuutensa omista arvoistaan kehittyvän käytännön harjoittelussa juuri tuntiessaan empatiaa potilasta kohtaan. Opiskelijat tunsivat kuitenkin empatiaa sairaanhoitajia kohtaan vaikka havaitsivat harjoittelunsa aikana useita moraalisia konflikteja sairaanhoitajien käyttäytymisessä ja asenteissa potilaita kohtaan. (Lemonidou ym. 2004.)

Haasteita hoitotyön koulutukselle ja tutkimukselle

Hoitotyön etiikan koulutuksella on suuri merkitys eettisten ongelmien tunnistamisessa. Etiikan koulutus myös näyttää tukevan hoitotyöntekijöitä sitoutumaan moraalisina edunvalvojina potilaalle (Doane ym.2004) ja sillä on merkittävä positiivinen vaikutus myös hoitotyöntekijän eettiseen aktiivisuuteen (Dodd ym.2004). Useilla hoitotyöntekijöillä ei ole ollut mahdollisuutta tutkia ja perehtyä hoitotyön etiikkaan suhteessa omaan itseen ja arvostuksiin. Ehkä tämän vuoksi etiikka koe-taan ulkopuolisena, pelkästään sääntöinä, joita tulisi noudattaa tai joukkona eettisiä ohjeita, joita asiantuntijat käyttivät päättäessään ”oikeasta” toimintatavasta. (Doane ym. 2004.)

Etiikan konkretisointi arkeen on hyvin merkityksellinen asia (Lindqvist 2001). Etiikan opiskelu voi osalle hoitotyön opiskelijoista tuntua merkityksettömältä, mutta oman ammattieettisen kehittymisen näkökulmasta tarkasteltuna peruskäsitteiden hallinta luo mahdollisuuden keskustella eettisestä ilmiöistä ja tilanteista, tunnistaa eettisiä ongelmatilanteita sekä arvioida omaa ja toisten eettistä käyttäytymistä. Tällöin etiikka on siirtynyt ihanteista käytäntöön.

Hoitotyöntekijöiden eettisten ongelmien tunnistamista estävistä tekijöistä tarvitaan lisää tutkimusta. Tulokset antaisivat arvokasta tietoa kehitettäessä etiikan koulutusta. Hoitoetiikan tutkimus on lisääntynyt 1990-luvulta lähtien, mutta tutkimus tällä alueella kaiken kaikkiaan on vähäistä (Leino-Kilpi 2003). Tutkimusten olemassaolo ei kuitenkaan välttämättä merkitse niiden hyödyntämistä käytännön hoitotyöhön hoidon eettisen laadun parantamiseksi. Elomaan (2003) tutkimuksessa hoitajat arvioivat käyttävänsä hoitotieteellistä tutkimusta varsin vähän ja tutkimustiedon hyödyntämistä estäviä tekijöitä on useita (Oranta ym. 2002).

asiasanat

hoitotyö, hoitotyön etiikka, eettinen ongelma

LÄHTEET

ABDELHAMID P. 2003. “Koettelevat vuorovaikutustilanteet” hoitamisen eettisenä haasteena. Kyselytutkimus eettisistä ongelmatilanteista ja eettisten ohjeiden tuntemuksesta. Sairaanhoitaja 11(76): 32.

DOANE G, PAULY B, BROWN H, McPHERSON G. 2004. Exploring the heart of ethical nursing practise: implications for ethics education. Nursing Ethics 11(3): 240-253.

DODD S-J, JANSSON B S, BROWN-SALTZMAN K, SHIRK M, WUNCH K. 2004. Expanding nurses` participation in ethics: an empirical examination of ethical activism and ethical assertiveness. Nursing Ethics 11(1): 15-27.

ELOMAA L. 2003. Tutkimustiedon käyttö ja sen edellytykset hoitotyössä. Tutkiva Hoitotyö 1(2): 4-9.

FRY S T. 1994. Ethics in nursing practise. A guide to ethical decision making. International Council of Nurses, Geneva.

KURITTU K. 2001. Potilaan asema ja oikeudet. Toteutuvatko potilaan lailliset oikeudet Suomen yliopistosairaaloissa? Lisensiaattitutkimus. Hoitotieteen laitos. Turun yliopisto, Turku.

KURTTI-SONNINEN E. 2003. Sosiaali- ja terveysalan professiot, kollegiaalisuus ja ammatillinen yhteistyö. Lisensiaattityö. Terveyshallinnon- ja talouden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopio.

LAKI TERVEYDENHUOLLON AMMATTIHENKILÖISTÄ (559/1994), www.finlex.fi/lains (10.6.2004)

LEINO-KILPI H. 2003. Hoitotyön etiikan tulevaisuus. Teoksessa: Leino-Kilpi H, Välimäki M (toim.) Etiikka hoitotyössä. WS Bookwell Oy, Juva, 301.

LEMONIDOU C, PAPATHANASSOG-LOU E, GIANNAKOPOULOU M, PATIRAKI E, PAPADATOU D. 2004. Moral professional personhood: ethical reflections during initial clinical encounters in nursing education. Nursing Ethics 11(2): 122-137.

LINDQVIST M. 2001. Terveydenhuollon eettisiä ydinkysymyksiä. Teoksessa: Oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo suomalaisessa terveydenhuollossa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2001:1.

ORANTA O, ROUTASALO P, HUPLI M. 2002. Sairaanhoitaja tutkimustiedon hyödyntäjänä – estävät ja edistävät tekijät. Hoitotiede 14(1): 26-37.

PAKKANEN I. 2000. Kollegiaalisuuden ilmeneminen sairaanhoitajien ja sairaanhoitajaopiskelijoiden kuvaamina. Pro gradu tutkielma. Hoitotieteen laitos. Tampereen yliopisto, Tampere.

PALVIAINEN P, HIETALA M, ROUTASALO P, SUOMINEN T, HUPLI M. 2003. Do nurses exercise power on basic care situations? Nursing Ethics 10(3): 267-280.

ROSQVIST E. 2003. Potilaiden kokemukset henkilökohtaisesta tilastaan ja sen säilymisestä sisätautien vuodeosastoilla. Acta Universitatis Ouluensis, Series D Medica 714. Hoitotieteen ja terveyshallinnon laitos, Oulu.

RÄMÄNEN K, VEHVILÄINEN K. 1994. Sairaanhoitajien välinen kollegiaalisuus: kyselytutkimus Kuopion yliopistollisen sairaalan Puijon sairaalan somaattisissa työyksiköissä. Opinnäytetutkielma. Hoitotieteen laitos. Kuopion yliopisto, Kuopio.

SAIRAANHOITAJAN EETTISET OHJEET, www.sairaanhoitajaliitto.fi (10.6.2004)

THE ICN CODE OF ETHICS FOR NURSES, www.icn.ch/ethics (10.6 2004)

THOMPSON I, MELIA K, BOYD K. 1994. Nursing Ethics. Third Edition. Churchill Livingstone, Edinburgh.

VÄLIMÄKI M. 2003. Eettiset ohjeet osana ammatillista etiikkaa. Teoksessa: Leino-Kilpi H & Välimäki M (toim.) Etiikka hoitotyössä. WS Bookwell Oy, Juva,149.