Katetrointi on taitolaji

Steriili työskentelytapa on katetroinnissa tärkein lähtökohta.

Sairaanhoitajat Sirpa Harle ja Leena Kuivalainen tietävät, että katetroinnin ohjeissa on eroja sairaaloiden välillä, samoin hoitajien osaamisessa.

– Katetroinnissa ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa, vaan käytäntöjä on monia ja jokainen soveltaa oppimaansa vähän eri tavalla. Perusasiat on kuitenkin aina osattava, Leena Kuivalainensanoo.

Kuivalainen työskentelee uroterapeuttina Pohjois-Karjalan keskussairaalan kirurgisella poliklinikalla. Häntä huolestuttaa, että koulusta valmistuu sairaanhoitajia, jotka eivät ole koskaan katetroineet kuin nukkea.

– Jos tulee harjoitteluun urologiselle osastolle, asian oppii, mutta entä, jos menee esimerkiksi silmätautien osastolle? hän kysyy.

Sirpa Harle pyrkii opettamaan opiskelijoille kädestä pitäen, miten hänen työpaikallaan katetrointi tehdään. Harle toimii hygieniahoitajana helsinkiläisessä ortopedian erikoissairaalassa Ortonissa. Osan työviikostaan hän on sairaanhoitajana vuodeosastolla, jossa virtsatiekatetreja laitetaan usein leikkaukseen meneville potilaille.

20-vuotisen uransa aikana Harle on ehtinyt nähdä katetroinnin eri tapoja. Nykyisinhän monessa sairaalassa leikkauspotilaat katetroidaan leikkausosastolla aseptisessa ympäristössä. Harle pitää tätä käytäntöä hyvänä paitsi aseptiikan, myös potilaiden kokeman stressin kannalta.

– Kestokatetrointia käytetään silloin, jos kertakatetrointi ei onnistu tai jos tarvitaan virtsan erittymisen seurantaa sairauden, lääkehoidon tai leikkauksen takia. Muussa tapauksessa käytetään  mieluummin toistokatetrointia ja suprapubista katetria, sanoo Kuivalainen.

Haasteena aseptiikka

Katetroinnin perushaasteena on katetroida ja hoitaa potilasta niin, ettei aiheuta hänelle infektiota tai vahingoita virtsaputkea. Katetri lisää sairaala- ja laitospotilaan riskiä saada virtsatieinfektio lähes kymmenkertaiseksi. Sairaaloissa hoidetaan vuosittain yli 20 000 virtsatieinfektiota. Moni näistä infektioista tulee katetrin kylkiäisenä.

Sekä Leena Kuivalainenettä Sirpa Harle kiistävät puheet siitä, että katetroinnin voisi laitosolosuhteissa suorittaa tehdaspuhtailla käsineillä. Heidän mielestään kotioloja ärhäkämpien taudinaiheuttajien takia sairaalassa ainoa vaihtoehto on toimia mahdollisimman aseptisesti.

– Tehdaspuhtaat käsineet ovat sadan kappaleen pakkauksissa. Avattu paketti, jota on säilytetty esimerkiksi potilashuoneessa, ei ole kauaa tehdaspuhdas, Kuivalainen perustelee.

– Olisiko niin, että keskustelun taustalla ovat rahakysymykset? Kaikki kuitenkin mieltävät, että katetrien kautta viedään bakteereja virtsarakkoon, hän ihmettelee.

Sirpa Harle peräänkuuluttaa sairaanhoitajilta aseptista omaatuntoa. Katetroidessa pitää olla huolellinen, eikä kontaminoitunutta katetria saa käyttää.

– Pitkään töissä olleillakin voi alkaa tulla lipsumista rutiinitoimenpiteissä, vaikka asiat periaatteessa tiedettäisiinkin, Harle tietää.

 Välineet käden ulottuville

Jotta steriilisti toimiminen olisi mahdollista, pitää katetrointi valmistella huolella. Tarvittavat välineet kannattaa koota hoitotarjottimelle, jotta kesken kaiken ei tarvitse juosta hakemaan tarvikkeita muualta.

Katetrointiin tarvitaan katetrin ja virtsankeräyspussin lisäksi pesuvälineet, pesuneste, peangit, steriilit liinat ja käsineet sekä geeliä puuduttamaan virtsaputkea ja liukastamaan katetria. Kestokatetroinnissa tarvitaan lisäksi 10 millilitran ruisku, liuosta katetrin ballongin täyttämiseen, teippiä katetrin kiinnittämistä varten ja virtsankeräyspussille teline. Kertakatetroinnissa hanaton virtsankeräyspussi on Sirpa Harlen mielestä virtsapulloa puhtaampi vaihtoehto.

– Hyvin suunnittelemalla katetroinnin voi tehdä yksinkin, ilman avustajaa. Esimerkiksi poliklinikalla lisäkäsiä ei ole aina saatavilla, Leena Kuivalainen sanoo.

Sirpa Harlella on asiasta toisenlainen ajatus.

– Meillä Ortonissa Invalidisäätiöllä katetroidaan aina avustajan kanssa. Se on sujuvampaa, ja lisäksi on aina toinen silmäpari valvomassa aseptiikkaa. Etenkin potilaiden katetrointiasentoon laittamisessa tarvitaan toisen apua, ja yksin toimimiseen työskentelytilaa voi olla liian vähän. Kestokatetri voi myös olla vetelä ohjailtava, jolloin avustajan lisäkädet ovat tarpeen, Harle perustelee.

Avustajatarpeeseen vaikuttavat monet muutkin seikat. Esimerkiksi sekavan ja levottoman potilaan katetroiminen aseptisesti oikein on vaikeaa, vaikka hoitajia olisi useampiakin.Pesuliuoksena käytetään sairaalasta riippuen keittosuolaa tai laimeaa antiseptistä ainetta.

Katetri valittava huolella

Toistokatetrointia pidetään infektioiden takia kestokatetrointia parempana vaihtoehtona. Asiaan vaikuttaa esimerkiksi, miten pitkään potilaan arvellaan tarvitsevan katetrointia. Ortonissa on päädytty laittamaan kaikille tekonivel- ja selkäleikkaukseen meneville potilaille kestokatetri.

– Kun epiduraali- ja spinaali-infuusioiden kaltaiset kivunlievitystavat ovat yleistyneet, kestokatetria tarvitaan entistä useammin. Silloin potilaan on vaikea hallita rakkoaan. Potilaille tuli myös stressiä siitä, että aina käytiin virtsauksesta kyselemässä. Nyt he saavat levätä rauhassa ensimmäiset vuorokaudet leikkauksen jälkeen, eikä heitä nosteta kivuliaina alusastialle, Sirpa Harle sanoo.

– Meillä oli myös joitakin rakon ylivenyttymistapauksia, koska ei ollut resursseja katetroida riittävän usein.

Yksi ikuisuuskysymys on katetrin koko. Potilaan koko pitää ottaa huomioon, mutta nyrkkisääntö on, että katetrin pitää olla tarpeeksi iso. Hyvin pienen kestokatetrin asettaminen voi olla vaikeaa juuri katetrin velttouden takia. Pienissä katetreissa on myös pienempi lumen, jolloin virtsan virtausnopeus on pienempi ja sakka tukkii katetrin helpommin.

– Naisille riittää koko 12, miehille 12–14. Jos potilaalla on verenvuotoa käytetään suurempaa kolmitiekatetria kokoa 18–24, Leena Kuivalainen opastaa.

­– Moni urologi on tosin sitä mieltä, että aikuisten katetrikoko on 14­­–16, jolloin ei ole vaaraa katetrin tukkeutumisesta virtsan virratessa paremmin keräilypussiin.

Virtsarakon huuhteluun tarkoitetut katetrit ovat vielä paljon tätä isompia. Niitä ei Kuivalaisen mielestä pidä mennä laittamaan, jos kokee, että tekniikassa on puutteita.

Kestokatetrien materiaaleja ovat teflonpäällysteinen lateksi ja silikoni. Pidempiaikaiseen katetrointiin kannattaa valita kudosystävällinen silikonikatetri. Kertakäyttökatetreista löytyy keittosuolalla liukastettavia tai valmiiksi liukastettuja katetreja.

Mielessä kannattaa pitää vielä vatsanpeitteiden läpi laitettavan suprapubisen katetrin mahdollisuus. Jos katetrointitarve kestää yli viikon, on suprapubinen katetri infektioiden kannalta parempi vaihtoehto. Sen laittaa aina lääkäri.

Puuduta kunnolla

Ennen katetrointia potilaan tulee käydä alapesulla tai alapesu tehdään vuoteessa. Tärkeää on myös, että hoitaja pesee ja desinfioi kädet huolella ennen steriilien käsineiden pukemista.

Potilas autetaan oikeaan asentoon. Naisilla riittävän koukistetut ja levitetyt jalat takaavat kunnon näkyvyyden, miehillä pieni koukistus rentouttaa lantionpohjan lihaksia. Steriileillä liinoilla suojataan riittävän iso alue.

Ensin pestään virtsaputken ympäristö ja aivan viimeisenä sen suuaukko. Jos pesee hansikkailla, pitää katetria käsitellä peaneilla ja muistaa, että hansikas on tämän jälkeen epästeriili. Peseminen on kuitenkin helpompaa käsin, ja peaneilla saa liukkaasta katetrista hyvän otteen.

Puudutusgeeli on keskeinen osa toimenpidettä. Ensin liukastetaan katetri, sitten virtsaputki. Näin toimitaan sekä miehien että naisten kohdalla.

– Viime aikoina käyttöön tulleet 10 millilitran geeliruiskut eivät ole riittävän suuria sekä miehen virtsaputken puuduttamiseen että katetrin liukastamiseen. Miehellä tarvitaankin kaksi geelituubia – ensin puudutetaan virtsaputki toisella ja sitten liukastetaan katetri toisella, Sirpa Harle sanoo.

Harle neuvoo, että jos geeli pulpahtaa virtsaputkesta takaisin, on se usein laitettu sisään liian kiireesti. Myöskään geelin laiton jälkeen ei saa iskeä hoppu. Parin minuutin juttelutuokio potilaan kanssa varmistaa, että puudus alkaa tehota.

– Geeli on potilasta varten, katetrissa ei ole tuntoa, Leena Kuivalainenkin muistuttaa.

Kokeilemalla onnistuu

Katetri viedään virtsaputkeen rauhallisesti, mutta määrätietoisesti. Ensin pitää kuitenkin löytää virstaputken suu.

–  Jos virtsaputken suuta ei naisella näy, kannattaa lähteä kokeilemaan emättimen yläosasta ja keskiviivasta, Harle neuvoo.

Jos katetri menee vahingossa emättimen puolelle, sitä ei voi enää käyttää, vaan on syytä ottaa uusi katetri.

Miehillä ongelmaksi voi nousta suurentunut eturauhanen. Käyräkärkinen Tiemann-katetri auttaa useimmiten ohittamaan ahtaan paikan, mutta silloin on tärkeää oikea tekniikka.

– Kärjen pitää osoittaa napaa kohti, muuten voi saada vahinkoa aikaan.

Katetrointi on taito- eikä voimalaji. Potilaan tuntemuksia pitää kuunnella, eikä katetria saa tunkea väkisin sisään. Haavaumat voivat jatkossa arpeuttaa virtsaputkea, ja pahimmassa tapauksessa virtsaputkeen voi tulla reikä.

– Vanha urologi opetti minulle, että katetria voi ohjailla kivespussin puolelta. Se on joskus auttanut hankalissa tilanteissa, toteaa Kuivalainen.

Katetri on paikoillaan, kun sieltä alkaa tulla virtsaa. Vasta tällöin kestokatetrin ballongin saa täyttää. Jos ballongin täyttäminen ei onnistu ilman voimaa tai potilas tuntee kipua ballongia täytettäessä, katetri ei ole riittävän syvällä, vaan on rakon kaulassa tai virtsaputkessa. Malttia tarvitaan tässäkin vaiheessa, sillä geeli hidastaa joskus virtsan tuloa. Potilasta voi tällöin pyytää yskäisemään, tai mahaa voi kevyesti painaa kädellä.

 Alapesu ei saa unohtua

Infektioiden välttämiseksi kestokatetria tulee hoitaa huolella. Sirpa Harle teippaisi katetrin miehillä vatsanpeitteisiin, naisilla reiteen.

– Näin katetri ei pääse liikkumaan edestakaisin ja viemään bakteereja virtsaputkeen. Liikkuva katetri aiheuttaa myös hankausta ja tuntuu epämiellyttävältä.

Leena Kuivalaisen mielestä kiinnitystä ei välttämättä tarvita naisilla, miehillä se on tärkeämpää.

Molemmat korostavat, että virtsankeräyspusseille pitää olla kunnon telineet. Pussi ei saa koskettaa lattiaa tai nousta rakon tason yläpuolelle.

– Useimmissa pusseissa on takaiskuventtiilit, mutta silti välttäisin pussin nostoa, Kuivalainen sanoo.

Hän kehottaa seuraamaan tarkkaan paitsi kertyvän virtsan määrää, myös sen laatua. Tumma väri voi olla merkki siitä, että potilas ei juo tarpeeksi  ja sakka voi kieliä tulehduksesta. Muutenkin papereihin pitäisi tehdä huolellisesti merkinnät siitä, milloin virtsankeräyspussi ja katetri pitää vaihtaa. Teflonkatetria ei tulisi pitää yli kolmea vuorokautta, silikonikatetrin käyttöaika on pidempi. Virtsankeräyspussi vaihdetaan viikon välein.

Sirpa Harle korostaa, että katetroitujen potilaiden alapesusta ei tule tinkiä. Hän korostaa päivittäisen alapesun ja katetrin juureen kertyvän karstan poiston tärkeyttä. Infektioiden ehkäisy on yksi perustelu, normaali perushygienia toinen.

– Kyllähän normaali ihminen muutenkin peseytyy päivittäin. Eivät potilaat kehtaa pyytää alapesua, kyllä aloitteen pitää tulla hoitajilta, Harle sanoo.

 Kirjallisuutta:

Käypä hoito suositus 2000. Virtsatie-infektiot. Päivitetty marraskuussa 2006. Duodecim. www.kaypahoito.fi

Tammela T. 2002. Virtsaumpi, hemotamponaatio ja virtsarakon katetrointi. Teoksessa: Nurmi M, Lukkarinen O, Ruutu M, Taari K, Tammela T. (toim.) Urologia. Kustannus Oy Duodecim. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 184–186.

Artikkeli on julkaistu alun perin Sairaanhoitaja-lehdessä 1/2007