Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Sairaanhoitaja, alkanut vuosi on sinun vuotesi!

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut vuoden 2020 sairaanhoitajien ja kätilöiden vuodeksi. Florence Nightingalen syntymästä tulee kuluneeksi 200 vuotta, kansainvälinen Nursing Now -kampanja huipentuu syksyllä, ja pohjoismaista sairaanhoitajaliittoyhteistyötä olemme tehneet jo 100 vuotta. Lisäksi Sairaanhoitajaliitto täyttää 95 vuotta. Juhlistamme näitä merkkipaaluja vuoden aikana, mutta ennen kaikkea teemme näkyväksi sairaanhoitajien työn merkitystä.

Sairaanhoitajien työpanoksella ja osaamistasolla on merkittävä vaikutus väestön hyvinvointiin, kansanterveysongelmien ehkäisyyn, palveluiden saatavuuteen, hoitoon pääsyyn, hoidon laatuun ja toiminnan sujuvuuteen. Suomalainen terveydenhuolto ei toimi ilman sairaanhoitajia.

Viestimme niin päättäjille kuin organisaatioiden johdollekin on ollut ja on yhä edelleen selkeä: Alan veto- ja pitovoimaan on satsattava. Sairaanhoitajapulan ehkäisemiseksi on tehtävä konkreettisia tekoja, kuten kohtuullistettava työmäärää sekä parannettava työoloja, palkkausta ja etenemismahdollisuuksia uralla.

Me emme saa rapauttaa myöskään suomalaista sairaanhoitajakoulutusta. Lähiopetuksen sekä kliinisten harjoittelujaksojen resursointiin tulee satsata. Opiskelijoita ohjaaville sairaanhoitajille pitää taata pääsy ohjauskoulutukseen. Kaiken kaikkiaan osaamisen ylläpitäminen ja kasvattaminen edellyttävät systemaattista täydennyskoulutusta, johon sairaanhoitajilla on velvollisuus ja oikeus osallistua.

Tuomme sairaanhoitajien työn merkitystä esiin teemalla ”Maailma ilman sairaanhoitajia? Ei kiitos.” Seuraa kampanjaa, ja tule mukaan tekemään sairaanhoitajien työ näkyväksi!

Sjukskötare, det nya året är ditt år!

Världshälsoorganisationen WHO har utlyst år 2020 till sjukskötarnas och barnmorskornas år. 200 år har gått sedan Florence Nightingale föddes, den internationella kampanjen Nursing Now når sin kulmen på hösten och nordiskt sjukskötararbete har vi gjort redan i hundra år. dessutom fyller Sjuksköterskeförbundet 95 år, men framför allt gör vi betydelsen av sjukskötarnas arbete synlig.

Sjukskötarnas arbetsinsats och kunnande har en betydande inverkan på befolkningens välbefinnande, folkhälsoproblemens prevention, servicens tillgänglighet, vårdens kvalitet och verksamhetens smidighet. Den finländska hälso- och sjukvården fungerar inte utan sjukskötare.

Vårt budskap till såväl beslutsfattarna som organisationernas ledning har varit och är allt fortfarande klar: På branschens attraktivitet måste satsas. För att förebygga sjukskötarbrist måste konkreta åtgärder vidtas, såsom att göra arbetsmängden måttligare och förbättra arbetsförhållandena, lönerna och avancemangsmöjligheterna i karriären.

Vi får inte låta den finländska sjukskötarutbildningen förvittra. På närundervisningen och de kliniska praktikperiodernas resurser ska satsas. Sjukskötare som handleder studerande ska garanteras hanledningsutbildning. allt som allt kräver upprätthållandet och förbättringen av kunnandet systematisk fortbildning som sjukskötare har skyldighet och rätt att delta

Vi för fram betydelsen av sjukskötarnas arbete genom temat ”En värld utan sjukskötare? Nej tack.” Följ med kampanjen och kom med och gör sjukskötarnas arbete synligt!