Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Vuoden 2018 Queen Silvia Nursing Award stipendiaatti on Maiju Björkqvist

uutinen

Suomen Queen Silvia Nursing Award stipendiaatti myönnetään tänä vuonna 28-vuotiaalle Vaasan Ammattikorkeakoulun kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelijalle Maiju Björkqvistille. Maiju Björkqvistin idea on hänen omin sanoin: muistisairaille oma huone/tila yksikössä, joka on täytetty turvallisin materiaalein ja tavaroin, joita muistisairaat saavat kuljetella sekä järjestellä oman mielensä mukaan ja näin pystyttäisiin tarjoamaan asukkaan ehdoilla olevaa aktiviteettiä ja mielekästä virikettä päiviin.

Tuomaristo katsoi Maijun vuoden stipendiaatiksi seuraavalla perustelulla: ”Tuomaristo haluaa valinnallaan kannustaa luoviin ideoihin jotka muuttavat vakiintuneita toimintatapoja. Edellisten vuosien tekniset ratkaisut vanhustyön ja dementiahoidon kehittämisessä saavat tänä vuonna rinnalleen yksinkertaisuudessaan nerokkaan idean. Idea tukee kunnioittavalla tavalla muistisairaan henkilön itsemääräämisoikeutta ja oikeutta mielekkääseen tekemiseen. Idean nimi on ”Mieleke” ja idea syntyi Maijun harjoittelujaksolla siitä kokemuksesta, että muistisairaiden henkilöiden toimintaa usein rajoitetaan. Tuomariston mielestä Maijun idea on hyvin ajankohtainen ja erottuu edukseen pohjautuen positiiviseen psykologiaan ja ihmislähtöisyyteen. Idea on toteuttamiskelpoinen niin pienissä kuin suurissa yksiköissä, eikä siihen vaadita suuria investointeja tai pitkää kehitystyötä”.

Stipendi koostuu 6000 € rahapalkinnosta sekä harjoittelujaksosta, jolloin stipendiaatilla on mahdollisuus tutustua niin suomalaisiin kuin kansainvälisiinkin yhteistyökumppaneihin, kuten Sairaanhoitajaliiton toimintaan. Stipendi jaetaan vuosittain opiskelijalle jonka idea edistää merkittävästi vanhusten hoitoa ja hoivaa.

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *