Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Gerontologinen sekä psykiatrinen ja mielenterveyshoitotyö pohjaavat näyttöön perustuvaan erikoisosaamiseen – tutkitusta tiedosta konkreettiseksi opetussuunnitelmaksi

Tutkimusperustaisuus koulutusintervention selkärankana

Yhteiskunnan ja työelämän muutokset lisäävät tarvetta vaikuttaville, tutkimukseen perustuville koulutusratkaisuille. Hoitotyön erikoisosaamisen vahvistaminen tukee laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluja. Tutkittuun tietoon perustuva koulutus tuottaa hyötyjä yksilölle, työyhteisölle ja koko yhteiskunnalle. Aiemmassa blogissa kuvasimme, kuinka tuotimme tietoa erikoistumiskoulutuksen pohjaksi tiiviissä yhteistyössä työelämän, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa.

Osaamisperustaisuus konkretisoituu tavoitteiksi, sisällöiksi ja arvioinniksi

Osaamisperustaisuus tarkoittaa, että koulutus rakentuu työelämän muuttuviin tarpeisiin pohjautuvan tutkimustiedon varaan. Tämän tiedon pohjalta määriteltiin keskeiset erikoisosaamisalueet, kuten vaativa eettinen ja ammatillinen osaaminen, syvällinen kohtaamis- ja vuorovaikutusosaaminen, edistynyt toimintakykyosaaminen sekä erikoistunut kliininen osaaminen.

Nämä osaamisalueet avattiin selkeiksi osaamistavoitteiksi, joista muodostuivat konkreettiset oppimistavoitteet ja koulutuksen sisällöt. Ne puolestaan ohjasivat oppimistehtävien, simulaatioiden, kontakti- ja etäopetuksen sekä arviointikriteerien suunnittelua. Opetussuunnitelmaan kirjattiin jokaisen opintojakson tavoitteet, keskeiset sisällöt ja arvioinnin perusteet.

Kliinisen hoitotyön erikoisosaamisalueet ovat monilta osin yhteneviä eri erikoisaloilla, mikä avaa mahdollisuuksia laajalle yhteistyölle erikoistumiskoulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Miten yksittäinen opintojakso syntyy? Esimerkkinä psykiatrisen hoitotyön lääkehoito ja somatiikka

Kun opetussuunnitelman perusta oli luotu, seuraava askel oli rakentaa yksittäisiä opintojaksoja. Psykiatrisen ja mielenterveyshoitotyön erikoistumiskoulutuksen somatiikan ja lääkehoidon opintojakso on hyvä esimerkki siitä, miten osaamisperustaisuus muuttuu konkreettiseksi toteutukseksi.

Opintojakson suunnittelu tehtiin yhteistyössä erikoisfarmaseutti Outi Ilveksen kanssa. Ilveksen mukaan määritellyt osaamistavoitteet ohjasivat hyvin konkreettisesti sitä, mitä sisältöjä opintojaksolle tuotettiin ja millaisia oppimismuotoja valittiin. Työ alkoi arvioimalla sairaanhoitajan peruskoulutuksen tuottamaa lähtötasoa ja vertaamalla sitä erikoistuneen sairaanhoitajan osaamistavoitteisiin. Näin tunnistettiin, missä tarvitaan syventävää osaamista ja millaisia sisältöjä on tarkoituksenmukaista painottaa.

Psykiatrisen lääkehoidon erityispiirteitä koottiin verkkoluennoiksi, joissa keskeinen tieto jäsennettiin opiskelijalle selkeäksi kokonaisuudeksi. Sisältöjä rajattiin tarkoituksenmukaisesti, ja moniammatillinen yhteistyö hoitotyön, farmasian ja lääketieteen asiantuntijoiden välillä varmisti, että eri näkökulmat täydensivät toisiaan. Tavoitteena ei ollut pelkkä tiedon välittäminen, vaan oppimisen rakentaminen niin, että osaaminen siirtyy käytännön hoitotyöhön.

Opintojaksolle suunniteltiin erilaisia oppimismuotoja, joissa tietoa sovelletaan, ratkaisuja perustellaan ja osaamista vahvistetaan näyttöön nojaten. Kuten Ilves kiteyttää: “Parhaimmillaan koulutus rakentaa jatkuvaa vuoropuhelua teorian ja käytännön välille – hoitotyössä nähty auttaa ymmärtämään teoriaa, ja teoria puolestaan antaa uusia välineitä hoitotyön tarkasteluun ja potilaiden hoidon laadun parantamiseen.”

Laadukas erikoistumiskoulutus yhtenäistää osaamista ja vahvistaa hoitotyön tulevaisuutta

Laadukas erikoistumiskoulutus auttaa paikkaamaan hoitotyön osaamisvajetta ja yhtenäistää osaamistasoa eri yksiköiden ja alueiden välillä. Se täydentää tutkintokoulutusta ja tukee hoidon ja palvelujen laatua. Tämä edellyttää sekä opettajien että esihenkilöiden vahvaa osaamista, sillä he rakentavat osaamista arvostavaa, innovatiivista ja vetovoimaista hoitotyökulttuuria.

Hoitotyön osaamisen kehittämiseen vaikuttavat myös laajemmat yhteiskunnalliset ja koulutuspoliittiset tekijät. Onnistunut koulutus tarvitsee tuekseen tutkimukseen perustuvia menetelmiä, joiden avulla voidaan ennakoida esteitä ja mahdollisuuksia. Keskeistä on organisaatiokulttuuri: uudistumismyönteisessä ympäristössä osaaminen kehittyy parhaiten ja alan vetovoima vahvistuu.

Kirjoittajat:

Hanna Leino, koulutussuunnittelija, HUS

Sanna Kukkonen, projektiasiantuntija, Pohjois-Savon hyvinvointialue

Irmeli Matilainen, lehtori, Jamk

Tanja Miettinen, lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu

Anniina Tohmola, yliopettaja Lapin ammattikorkeakoulu

_

Outi Ilveksen korkeakouluharjoittelujakso toteutui osana Helsingin yliopiston Terveydenhuollon kehittämisen maisteriohjelman opintoja. Pilotissa vastaavana ammattikorkeakoulutahona opintojaksolla toimii Metropolia Ammattikorkeakoulu, ja opintojakson toteutuksesta vastaa lehtori Camilla Långstedt.

sulje
Mitä kuuluu, sairaanhoitaja? Vastaa kyselyyn.