Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Kokemuksia teholta

Pia, Serkan ja Hannele Namibiassa

Tähän alkuun muutama fakta kyseisestä Teho-osastosta. Katuturan sairaalan teholla on kahdeksan potilaspaikkaa,  joista kaksi on eristyshuonepaikkoja. Eristyshuoneet eivät siis oikeasti eristä yhtään mitään tauteja, koska huoneita ei saa tiiviisti suljettua, joten kutsuisin eristyshuoneita mieluummin vaikka nimellä ”eristyskoppi”. Eristyshuoneissa kuitenkin hoidetaan potilaita, joilla on tarttuvia tauteja mm. tuberkuloosia. Monesti myös osastolta loppuu kesken hoitajien suojavarusteet kuten essut ja maskit, jolloin potilaita on sitten hoidettava ja pestävä ilman niitä. Meillä toki on omat suojavarusteet mukana.

Teho-osaston varastohuone

Aamuvuoro osastolla alkaa aina klo 6:45 potilasraportilla. Täällä sairaalassa ei ole mitään sähköistä kirjausta, joten kaikki potilaspaperit ovat käsinkirjoitettavia. Aamuraportilla kävellään yöhoitajan perässä potilaspaikalta potilaspaikalle, missä yöhoitaja käy läpi potilaan papereita ja kertoo oleellisen. Potilaan pesut suoritetaan saippuavedellä, jota ei huuhdella pois, vaan kostean ihon päälle vedetään vain vartalovoidetta.

Nyt on 4 viikkoa tehon harjoittelua takana ja voin kertoa olon olevan hämmentynyt. Aluksi vei hirveästi voimia yrittää kuulla ja ymmärtää  henkilökunnan puhetta, koska kaikki puhuvat niin hiljaa ja käyttävät välillä afrikaansin kieltä sekä tietysti myös ajoittain on sanoja, joiden tarkoitusta en ihan heti ymmärrä. Tietysti myös tavat, joilla potilaita hoidetaan on omalla tavallaan kuluttavia,  koska aina ei ole helppoa ymmärtää, miksi joitakin hoitotoimenpiteitä tehdään tai jätetään tekemättä.

Potilas wc

Maanantaina 15.1.2018 menimme aamulla sairaalalle tapaamaan ilmeisimmin osastonhoitaja Theeleä. Meillä oli orientaatiopäivä,  jolloin Sister Theelee kirjoitti meidän kanssa kaikki tarvittavat lupalaput ja kiersi näyttämässä meille sairaalan osastoja. Tiistaina mulla ja Serkanilla alkoi sitten eka harkkapäivä Katuturan acute care unite:ssa eli teho-osastolla. Menimme reippaina ja avoimin mielin paikalle. Vastaanotto ei ollut ehkä kaikista paras, mutta tilanne siitä kuitenkin parani ja meille ”määrättiin” omat ohjaajat kenen matkassa oltiin päivä. Mun ohjaajalla oli hoidettavanaan 28-vuotias nainen, jolla oli diagnoosina vaikeahoitoinen malaria. Potilas oli koko ajan hereillä, mutta kovin uupunut. Potilaan hoito oli perushoitoa (mm. vitaalien mittausta, Vs-, Hb:n mittausta ja katetrin tyhjennystä).  Se mikä pisti ekana päivänä silmään oli osastolla oleva likaisuus. Lattioilla oli paljon käytettyjä neuloja, ruiskuja, verta, nielutuubeja ja paljon muuta roskaa sekä eritteitä. Ainakin kolmella naishoitajalla oli jalassaan varvastossut. No niinpä?!? Missä työturvallisuus?

Potilas-suihku

Toisena harkkapäivänä aloitettiin työvuoro tavan mukaisesti klo 6:45 ja kuultiin, että kohta on päivystyksestä tulossa meille potilas. Pian päivystyksessä tuotiin kahden lääkärin saattelemana keski-ikäinen potilas intuboituna. Epäilynä oli, että potilaalla on keuhkoembolia. Kun potilas saatiin kiinni monitoriin, potilaan saturaatio oli 50-60% tienoilla. Ilmeisesti siirron aikana intubaatioputki oli luiskahtanut pois paikoiltaan, joten lääkäri yritti korjata intubaatioputken paikkaa. Yrittäessään uudelleen intuboida potilasta lääkäri ei hapettanut potilasta missään vaiheessa. Potilas meni elottomaksi ja Serkan aloitti heti paineluelvytyksen. Melkein kaikki osaston hoitajat ja kolme lääkäriä, jotka olivat muilta osastoilta, jäivät aluksi sivusta seuraamaan tilannetta. Potilasta elvytyttiin lähes puoli tuntia. Olin itse paineluelvyttämässä potilasta viimeisten minuuttien ajan,  kunnes lääkäri käski lopettaa elvytyksen tuloksettomana.

Teholla käytettävä potilaskirjausjärjestelmä

Kyseiset viikot ovat olleet teholla mielenkiintoisia, mutta myös uuvuttavia. Toki arvostan todella paljon tätä mahdollisuutta päästä näkemään ja kokemaan jotakin näin erilaista. Itse pystyy tuomaan tänne jonkin verran omaa osaamistaan sekä oppii arvostamaan todellakin sitä, miten hyvin meillä on asiat Suomen terveydenhuollossa.  Harjoittelu teholla on ollut kokemuksena  raskas, mutta mielenkiintoinen ja odotan innolla mitä tulevat viikot eri osastoilla tuovat tullessaan. Joten pysykäähän tekin kuulolla!

Me aamulla kahvitauolla sairaalan edustalla

Hannele ja Serkan