Otsikon lause jäi mieleeni Lean management -seminaarissa, jossa luennoitsija kertoi kokemuksiaan heidän organisaationsa kehittämisprojekteista. Alkuun tämä voi kuulostaa kärjistetyltä, mutta siinä on tärkeä pointti. Kehittäminen on meidän kaikkien juttu, ja nimenomaan yhdessä kehittämällä lopputulos voi olla onnistunut. Eli sieltä neuvotteluhuoneesta pitää tulla kentälle, sinne missä sitä arvoa tuottavaa työtä tehdään ja ottaa henkilökunta mukaan kehittämiseen alusta alkaen. Työskentelen Pohjois-Savon hyvinvointialueella koko henkilöstön Lean-kouluttajana ja tehtävänäni on kasvattaa henkilöstön kyvykkyyttä oman työnsä kehittämiseen. Koulutus tarjoaa keinoja, miten ongelmia lähdetään ratkaisemaan systemaattisesti ja miten kehittäminen toteutetaan yhdessä moniammatillisesti.
Nyt on kulunut reilu vuosi siitä, kun koimme sote-alan historiassa ison muutoksen; hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Hyvinvointialueiden tavoitteena on turvata palveluiden saatavuus, koska väestö ikääntyy ja samalla työikäisten määrä vähenee. Nyt tarvitaan tekoja, jotta pääsemme tavoitteeseen ja tämä on voinut aiheuttaa monenlaista kipuilua. Muutoksen jälkeen oman organisaation koko moninkertaistui ja erilaisia yksiköitä sekä niiden toimintakulttuureita yhdistyi. Ja nyt tästä pitäisi löytyä yhteisen tekemisen meininki.
Jokaisella työntekijällä on arvokasta tietoa siitä, miten tekisi työnsä ihannemaailmassa. Eli mitä tarvitaan, jotta kaikki sujuisi ja toimisi moitteettomasti, ja jotta työntekijällä olisi riittävästi aikaa työstä suoriutumiseen.
Kuunnellaanko työntekijöitä riittävästi?
Sairaalamaailmat ovat kautta aikain olleet hierarkkisia toimintaympäristöjä. Tästä meidän pitäisi kasvaa pois. Osa meistä on myös tottunut ajattelemaan, että kun kerron pomolle ongelmasta, hän sen ratkaisee. Työpäivät hupenevat tulipaloja sammuttamalla ja ongelmien juurisyyt jäävät etsimättä. Ja sama ralli jatkuu päivästä toiseen. Tämä jos mikä turhauttaa kaikkia.
Jotta me pääsemme hyvään lopputulokseen, tarvitsemme työntekijät mukaan toimintojen kehittämiseen alusta alkaen. Heillä on paras tieto työvaiheiden sekä menetelmien toiminnasta. Nyt varmasti mietit, että ei meillä ole aikaa tämmöiseen. Onneksi maailma kehittyy ja tähänkin meillä on nykyään käytössä digitaaliset alustat. Silloin jokaisen ei tarvitse olla paikalla samaan aikaan, vaan kehittämistä voi jokainen tehdä eriaikaisesti itselleen parhaiten sopivassa hetkessä sekä paikassa ja silti sitä tehdään yhdessä.
Leanista usealle voi tulla mieleen hukan poisto. Yksi tunnistetuista hukan muodoista on käyttämättä jätetty osaaminen. Ja tällä tarkoitetaan henkilökunnan kyvykkyyttä sekä luovuutta, jota he eivät pääse työssään hyödyntämään. Lean-kouluttajana kohtaan eri ammattiryhmiä koko Pohjois-Savon hyvinvointialueelta. Koulutuspäivien aikana on upeaa huomata, miten osallistujien innostus kehittämiseen syttyy. Harjoituksissa ensimmäinen ratkaisu voi olla, että ”tarvitaan lisää henkilökuntaa”, mutta kun edetään, lopputulos on jotain ihan muuta. Tämän lampun syttyminen on niin tärkeää, koska silloin jokainen huomaa, että muuttamalla toimintatapoja, saadaan jo monia pullonkauloja poistettua ja asiat alkavat sujua. Esihenkilöillä sekä johdolla on tässä iso rooli eli heidän tulee olla sitoutuneita jatkuvan parantamisen menetelmiin yhdessä tekemällä. Näissä työyksiköissä työntekijät viihtyvät, koska he pääsevät vaikuttamaan ja heidän kehittämiskyvykkyyttään hyödynnetään.
Blogin kirjoittaja Saija Aarnista tuli sairaanhoitaja vuonna 1995. Jos hän olisi valmistuessaan tiennyt, mihin kaikkeen sairaanhoitajan ammatti kuljettaa, hän ei olisi ikinä uskonut sitä todeksi. Aarni teki Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä parinkymmenen vuoden ajan sairaanhoitajan ja osastonhoitajan tehtäviä sekä työskenteli myös ensihoitopalvelussa. Välillä hän opetti ammattikorkeakoulussa. Muutettuaan Kuopioon 2018 hän aloitti työt osastonhoitajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Nykyään hän työskentelee Pohjois-Savon hyvinvointialueella koko henkilöstön Lean-kouluttajana. ”Nyt osaamiseni on parhaiten käytössä.”
