Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu

Oikeanlaista apua on vaikea löytää

Itsetuhoisilla nuorilla ja heidän vanhemmillaan on vaikeuksia löytää tarvitsemiaan palveluita, osoittaa tuore väitöskirja. Luukulta toiselle pallottelu on tuttu ilmiö.

Väitöstutkija Tiina Maria Miettinen, miksi nuori on itsetuhoinen?

– Tutkimukseni mukaan lähes poikkeuksetta taustalla on erilaisia mielenterveyden ja tunne-elämän ongelmia, hyvin usein masennusta. Myös yksinäisyyttä ja kiusatuksi tulemista kuvattiin paljon. Nuoret saattoivat myös kokea yhteiskunnan vaatimukset esimerkiksi opiskelun suhteen kohtuuttomiksi.

Mikä on itsetuhoista käytöstä?

– Moni tunnistaa viiltelyn ja itsemurhayritykset itsetuhoisuudeksi, mutta se voi ilmetä myös esimerkiksi syömisongelmina tai päihteiden väärinkäyttönä. Vanhemmat kertoivat, että nuoren piirustuksista tai kirjoituksista voi löytyä paljon vihjeitä pahasta olosta.

Saavatko nuoret ja heidän vanhempansa tarvitsemaansa apua?

– Oikeanlaista apua on vaikea saada, ja palveluissa on suuria alueellisia eroja. Yhdessä kaupungissa voi olla hyviä matalan kynnyksen palveluita tai toimiva kriisityö, toisessa ei ole juuri mitään. Nuorella voi olla maksusitoumus terapiaan, mutta terapeuttia ei löydy. Osastohoitoon moni nuori haluaisi päästä nykyistä helpommin. Apua hakenut nuori tai lapselleen apua hakeneet vanhemmat käännytettiin monesti pois – asia ei tuntunut kuuluvan kellekään. Vanhemmat kokivat jäävänsä hoidossa usein ulkopuolisiksi, vaikka auttamisinterventiot pitäisi kohdistaa koko perheeseen.

Miten ammattilaisten tulisi suhtautua nuoren itsetuhoisuuteen?

– Valitettavasti monen ammattilaisenkin on edelleen vaikea puhua itsetuhoisuudesta. Itsetuhoisen nuoren ja hänen perheensä kohtaamiseen ei kuitenkaan tarvita psykiatrista erityisosaamista, vaan tärkeintä on aito halu kuulla ja kyky luoda turvallinen ilmapiiri.

Terveystieteiden maisteri Tiina Maria Miettisen hoitotieteen väitöskirja Nuorten itsetuhoisuus ja siihen liittyvä apu tarkastettiin 19. elokuuta 2022 Tampereen yliopistossa.

Väitösnostot

Asiakaslähtöinen kotihoidon palvelu edellyttää erilaisten näkökulmien yhdistämistä.
Kasvatustieteen tohtori, terveydenhuollon maisteri Päivi Sanerman hoitotieteen väitöskirja tarkastettiin 2. joulukuuta 2022 Tampereen yliopistossa.

Hoitajien ja lääkäreiden käsihygienia parani asian säännöllisellä havainnoinnilla ja palautteen annolla.
Terveystieteiden maisteri Helena Ojanperän terveyshallintotieteen väitöskirja tarkastettiin 8. joulukuuta 2022 Oulun yliopistossa.

Sairaalapapin osaaminen on laaja-alaista ja potilaan psyykeä tukevaa.
Terveystieteiden ja teologian maisteri Virpi Sipolan hoitotieteen väitöskirja tarkastettiin 16. joulukuuta 2022 Tampereen yliopistossa.

Teksti Suvi Leppiniemi

Kuva Simo Kuuslampi

Kirjoitus on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 1/2023. Lue koko lehti.