Mia Apajalahti bloggaa jälleen.
Miltä tuntuu tauon jälkeen palata takaisin hoitotyöhön? Osaanko enää aktiivisesti edistää potilaan hoitoa? Muistanko, kuinka toimia lähihoitotoimenpiteissä ja hoitotyön vaihtelevissa työtilanteissa? Entä osaanko priorisoida oikeita asioita? Vastaus löytyy vain ottamalla härkää sarvista ja palaamalla hoitotyöhön.
Hoitajan markkinat sanotaan nykyään, kun tarve henkilökunnalle on suuri ja tekijöitä on kaikonnut, kuka minnekin. Tämä myös näkyy käytännössä. Hoitajien määrä osastoilla ja yksiköissä on vähentynyt, mutta asiakkaiden, asukkaiden tai potilaiden määrä vastaavasti taas ei. Hiljaista tietoa ja vuosien varrella kerrytettyä osaamista on hävinnyt. Sitä ei muutamaan vuoteen – tai vuosikymmeneen – noin vain korvata. Osaamisen puutekin näkyy käytännön hoitotyössä.
Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Monella sairaanhoitajalla on edelleen sisällään palo omaa hoitotyön osaamisaluettaan kohtaan. Tätä paloa tulee pitää yllä, sillä se on se voima, joka vie kehitystä eteenpäin ja toimii mallina tuleville ammattilaisille. Vaikka innostus ei täysin osaamista korvaisikaan, on työstään innostunut henkilö yleensä nopea oppimaan ja proaktiivisuudellaan vaikuttaa positiivisesti ei vain asiakkaan, asukkaan tai potilaan hoitoon, vaan myös ympäristöönsä.
Minimistä ei saa tulla uutta normaalia
Kriittisin asia mielestäni on, erityisesti uuden hallitusohjelman juuri valmistuttua, että emme saa omaisen, päättäjän, työnantajan tai työntekijän roolissa tyytyä siihen, että minimistä tulee uusi normaali. Meidän tulee tiedostaa, minkälaisia seurauksia sillä on, jos opettelemme passiivisesti hyväksymään, että kaikkia hyvän hoidon kriteerit täyttäviä hoitotoimenpiteitä ei ehditä tekemään tai niiden tekemiseen ei ole riittävästi osaamista. Jos totumme ja tyydymme tähän uuteen normaaliin, johtaako se siihen, että parempaan tilanteeseen lakataan pyrkimästä?
Itselleni potilashoitoon palaaminen on tuntunut jonkinlaiselta kotiinpaluulta. Oikeassa ympäristössä hoitotyön rooliin asettuminen on käynyt odotettua kivuttomammin. On ollut positiivinen kokemus huomata, kuinka mukava on ollut solahtaa takaisin työvaatteisiin ja, että monina tuhansina toistoina tehdyt lähihoitotoimenpiteetkin ovat tallentuneet lihasmuistiin, josta ne myös palautuvat. Suurin kysymysmerkki on ollut lääkehoito, jossa muistin varaan ei voi laskea vaan vahvistusta on tullut hakea ohjeista, farmaseutilta ja kokeneilta kollegoilta.
Pari viime vuotta olen tehnyt jatko-opintoja. Pohdin aikoinaan kannattaako ylempi ammattikorkeakoulu käydä, ja mitä hyötyä tutkinnosta on? Olen saanut huomata, että opiskelut paitsi avartavat näkemystä, antavat myös palikoita uusien tehtävien tekemiseen ja mahdollistavat uusien ovien aukeamisen.
Pakollisten aineiden lisäksi sain mahdollisuuden valita lukuisista kursseista oman kiinnostukseni mukaisia valinnaisia kursseja. Johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelman yhdeksi valinnaiseksi kurssikseni valikoitui liiketoiminnan laskentatoimen kurssi, joka osoittautui opinnäytetyön ja sen hetkisen työtehtävän kannalta sisällöltään opiskelun merkittävimmäksi kurssiksi. Meitä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilta oli kurssilla kaksi kappaletta.
Opinnäytetyö oli opintojeni Akilleen kantapää. Tutkimuskysymyksen täsmentäminen oli haastava osuus, joka tuntui etenevän vauhdilla yksi askel eteen ja kaksi taakse. Aina uudestaan palasin kysymykseen: mitä oikein olen selvittämässä? Pikkuhiljaa askeltahti ja suunta vaihtui, ja homma lähti etenemään. Näin jälkeenpäin katsoen se oli opintojen opettavaisinta antia. Kaikki koulutukset, uudet kokemukset, yhteistyöt ja vaikeudet opettavat jotakin arvokasta. Usein tärkein oppi paljastuu vasta maaliviivalla tai maaliviivan jälkeen.
Terveydenhuoltoala käy tällä hetkellä läpi jonkinlaista murrosta. Keskittämällä energiat yhteistyöhön uskon, että voimme saada aikaan toivottuja muutoksia. Työtä riittää, ja erityisesti konkreettista hoitotyötä riittää. Työntekijöiden ja työnantajan välistä dialogia terveydenhuollossa tulee lisätä. Viime vuosien aikana rako näiden välillä on kasvanut huolimatta siitä, että molemmilla toimijoilla on lopulta yhteiset päämäärät.
Raskaina ajanjaksoina on entistä tärkeämpää pitää itsestään huolta. Vain sitä voi antaa, mitä itsellä on annettavana. Peruasioista, kuten tauotuksista, juomisesta ja ruokailusta tulee huolehtia. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja hyvään suunnitelmaan sisältyy aina joustovara.
Jokaisessa hoitotyön tehtävässä, oli kyseessä sitten vaipan vaihtoon liittyvä osaamiseen alue, hoitotyön johtamiseen liittyvä osa-alue, muistisairaan kohtaamisen taito tai esimerkiksi potilaan kivun kokonaisvaltainen hoitotyö, on arvostuksen tehtävää kohtaan lähdettävä meistä itsestämme.
Let’s make nursing great again – tehdään yhdessä hoitotyöstä upea ala.
