Kirjoitan tervehdystäni keskellä kauneinta kesäämme. Sydämeni on vieläkin täynnä koskettavia tunnelmia ja muistoja Helsingin ICN 2025 -kongressista. Historiallinen, voimaannuttava, suomalaisen sairaanhoitajan osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen näytön paikka muulle maailmalle. Voimme olla todella ylpeitä itsestämme! Lähetän myös kiitokseni ihan jokaiselle, jotka eri vaiheissa olitte tapahtumaa järjestämässä sekä paikan päällä eri tehtävissä ja rooleissa. Ilman teitä hoitotyön maailmankongressi ei olisi toteutunut.
Olen pohtinut, mitä kongressista jäi minulle vahvimmin mieleen. Huikeat avajaiset, värikäs kansainmarssi, arvovaltaiset vieraat ja luennoitsijat, monipuolinen tutkimuskattaus, noin 7 000 sairaanhoitajaa lähes 140 maasta, upea pohjoismainen yhteistyö Waterloon tahdittamana, sadat selfiet eri maiden kollegojen kanssa, käytävillä raikuvat laulut ja satojen kielten sekamelska, hiljainen hetki menehtyneille kollegoille eri puolilla maailmaa, vapaaehtoisten työpanos, sodissa olevien maiden sairaanhoitajien kollegiaalisuus toisiaan kohtaan, muumien suosio vaiko paavin, EU-komission puheenjohtajan, presidentti Stubbin, Abban Björnin tai Michael Monroen tervehdykset.
Se ei ole mikään näistä. Vahvimmin mieleeni jäivät suomalaisen kollegani sanat: ”Olen odottanut tätä tunnetta. Miten hienoa sanoa, että olen sairaanhoitaja!” Uskon, että iso osa meistä tavoittaa tämän viestin. Positiivisuus, arvostus ja kollegat voimaannuttavat. Tätä tunnetta vaalien toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Sairaanhoitajapäiville marraskuussa!
Denna känsla har jag väntat på!
Jag skriver min hälsning mitt i vår vackraste sommar. Mitt hjärta är fortfarande fyllt av gripande stämningar och minnen från ICN 2025 -kongressen i Helsingfors. En historisk och stärkande kongress som för resten av världen visade upp det kunnande, den utbildning och forskning som den finländska sjukskötaren representerar. Vi kan verkligen vara stolta över oss själva! Jag sänder mitt tack även till alla er som i olika skeden var med om arrangerandet av kongressen samt på plats i olika uppdrag och roller. Utan er hade världskongressen i vårdarbete inte blivit av.
Jag har funderat på vad som starkast har fastnat i mitt minne från kongressen. Den storslagna invigningen, den färgglada folkmarschen, de högt uppsatta gästerna och föreläsarna, den mångsidiga presentationen av forskning, cirka 7 000 sjukskötare från närapå 140 länder, det briljanta nordiska samarbetet ackompanjerat av Waterloo, de hundratals selfierna tagna tillsammans med kolleger från olika länder, sången som ekade i korridorerna, de otaliga språkens kakofoni, den tysta minuten för avlidna kolleger runtom i världen, arbetsinsatsen som de frivilliga stod för, kamratandan som råder mellan sjukskötare från länder i krig, frågan om mumins versus påvens popularitet, EU-komissionens ordförandes, president Stubbs, Abbas Björns eller Michael Monroes hälsningar.
Inget av detta. Det som starkast har etsat sig i mitt minne är orden från en finländsk kollega: ”Jag har väntat på denna känsla. Så fint det är att säga att jag är sjukskötare!” Jag tror att de flesta av oss uppfångar detta budskap. Positiviteten, erkänslan och kollegerna ger styrka. Värnande om denna sinnesstämning önskar jag er alla varmt välkomna till Sjukskötardagarna i november!
Kirjoitus on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 4/2025. Lue digilehteä jäsen- tai tilausnumerollasi. Tutustu tarkemmin Sairaanhoitaja-lehteen. Lue verkkosivuilla aiemmin julkaistuja Sairaanhoitaja-lehden avoimia juttuja.
