Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Webinaari 24.3. klo 14-15 Tunnistatko keliakian moninaiset oireet?

koulutus - webinaari

24.03.2022

Kohtaatko työssäsi potilaita, jotka oireilevat mutta syytä oireille ei ole löytynyt? Heillä voi olla vatsavaivoja kuten kipua, ummetusta, löysiä ulosteita, ilmavaivoja tai verikokeissa on todettu anemia ja rautavarastojen tyhjenemistä. Nivelkivut vaivaavat ajoittain ja he kokevat olevansa väsyneitä tai masentuneita. Näiden lisäksi esiintyy myös muita oireita. Keliakia voidaan löytää myös täysin oireettomana tutkittaessa esimerkiksi lapsettomuuden tai osteoporoosin syytä.

Keliakia voidaan todeta missä iässä hyvänsä sen jälkeen, kun viljatuotteet on otettu käyttöön. On tärkeää, että keliakian mahdollisuus tunnistetaan ja tutkitaan. Hoitamaton keliakia altistaa lisäsairauksille, jotka on estettävissä oikealla hoidolla.

Keliakiaa esiintyy tutkimuksen mukaan noin 2 prosentilla väestöstä mutta vain noin kolmasosalla se on diagnosoitu. On tärkeää, että sairaanhoitaja tunnistaa keliakiaan viittaavat oireet ja ohjaa potilaan tutkimuksiin.

Keliakia on elinikäinen autoimmuunisairaus ja potilas tarvitsee omahoidon onnistumiseksi moniammatillista ohjausta sekä hoidon seurantaa. Gluteenittoman arjen sujumiseen liittyy paljon kysymyksiä, joihin sairastunut tarvitsee vastauksen.

Aiheesta luennoi Keliakialiiton sosiaaliturvan ja terveydenhuollon asiantuntija Minna Halve.

Katso webinaari livenä tai tallenteena. Kirjautumista varten tarvitset jäsennumerosi. Löydät sen helpoiten joko sähköpostiisi tulleen uutiskirjeen yläkulmasta tai Sairaanhoitaja-lehden takakannen osoitekentästä. 

Kiinnoistuitko tästä jäsenedusta? Liity meihin nyt.