Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi

Liitto tulee kylään Uudellamaalla

uutinen

Uudenmaan sairaanhoitajat järjestää kesäkuussa kiertueen, jossa pyritään käymään mahdollisimman monella sairaanhoitajien työpaikalla maakunnassa. Pari vuotta sitten vastaava kiertue onnistui niin hyvin, että se haluttiin nyt uusia.

Sairaanhoitajaopiskelija Mari Kalville kiertue tarkoittaa kuukauden mittaista reissutyötä Uudellamaalla. Hän kertoo, että tarkoituksena on käydä työpaikoilla kuulemassa sairaanhoitajia, miten heillä menee, ja millaisia terveisiä heillä on lähetettävänä Sairaanhoitajaliittoon. Samalla kerrotaan liiton toiminnasta ja eduista.

– Ideana on myös, että ylipäätään piristettäisiin työpäivää. Tuon mukanani Sairaanhoitajaliiton herkkuja ja muuta kivaa, hän kertoo.

Kalvi toivoo, että mahdollisimman moni työpaikka ilmoittautuisi mukaan. Vaikka tilaisuus voidaan järjestää myös etänä, hän toivoo, että pääsisi käymään mahdollisuuksien mukaan paikan päällä.

– Eniten odotan kohtaamisia sairaanhoitajien ja muun henkilöstön kanssa. Toivon, että tämä herättäisi innostusta myös liittyä liittoon, sekä piristäisi ja ilahduttaisi arkea työpaikoilla, hän sanoo.

Kalvi haluaa rohkaista myös muita alueyhdistyksiä lähtemään kiertueelle.

– Tämä on mahtava idea ja oiva tilaisuus kohtaamisiin, hän kannustaa.

Hänelle itselleen kesäkiertue suo tervetulleen tauon opinnosta. Nopeutetulla aikataululla opiskeleva Kalvi aikoo viettää loput kesästä tiukasti opiskellen.

– Kesä on aika lailla täyteen buukattu, hän hymyilee.

Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla: mari.kalvi@metropolia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

sulje
Osta lippusi hoitotyön huipputapahtumaan!