Siirry sisältöön
Liity jäseneksi

Perioperatiivisia sairaanhoitajia koulutetaan teholle – Työparityöskentely on kaiken a ja o

uutinen

Minna Peltomaa kouluttaa pääosin leikkausosastoilta vapautuneita sairaanhoitajia tehohoitotyöhön TAYSissa.

Viikonloppuna 28.–29.3. uutisoitiin, että Pirkanmaalle on muodostumassa uusi koronavirustartuntojen keskittymä. TAYSissä valmistautuminen kasvaviin tehohoitopotilasmääriin on täydessä käynnissä.

Teho-osaston hoitotyön kliininen asiantuntija Minna Peltomaa kouluttaa yhdessä kollegansa Heidi Brusin kanssa leikkaustoiminnasta ja muusta toiminnasta vapautuvia sairaanhoitajia tehohoitotyöhön. Toinen koulutusviikko on aluillaan. Yhden päivän kestävään pienryhmäkoulutukseen osallistuu kymmenisen hoitajaa kerrallaan. Kouluttajia on kaksi. Maaliskuun viimeisen kokonaisen viikon aikana on koulutettu 70 sairaanhoitajaa.

– Koulutuspäivän jälkeen heidän perehtymisensä jatkuu teho-osastolla tehohoitajan työparina.

Teho-osaston työpari on teho-osastolla työskentelevä hoitaja. Heidän roolinsa on nyt ja tulee jatkossa olemaan ensiarvoisen tärkeä. Teholla on koko ajan töissä vakihenkilökunta, koulutuksen saanut lisähenkilökunta sijoitetaan työvuoroihin heidän lisäkseen.

Peltomaa kertoo, että koulutuksen painopisteenä on tehohoidossa olevan hengitysvajauspotilaan hoitoon perehtyminen. Hetki hetkeltä käydään läpi sitä, minkälainen on päivän kulku teho-osastolla. Käytännössä se tarkoittaa, että perehdytään tehopotilaan tarkkailuun, voinnin arviointiin, arvojen seuraamiseen: miten tarkkaillaan, miten monitoroidaan, mitä asioita huomioidaan, mitä ja mihin kirjataan.

-Tehohoitotyöskentelyyn perehdytään asia kerrallaan, sanoo kokenut tehohoitaja ja kouluttaja Peltomaa.

Hän kertoo, että pääosin leikkausosastolta tulevat sairaanhoitajat ovat osallistuneet koulutukseen hyvillä mielin ja kiinnostuneina. Ilmassa on luonnollisesti hiukan jännitystä ja pelkoakin. Joillekin tehohoitoympäristö ja työ teholla on hyvinkin tuttua, toisille aivan uutta.

-Avainhomma on se, että yhdessä tämä tehdään ja yhdessä tästä selvitään, sanoo Peltomaa.

Koulutus pistettiin pystyyn lyhyellä varoitusajalla. Peltomaa sanoo, että koulutusta on räätälöity matkan varrella jo nyt ja jatkossa pitää miettiä, onko tarvetta tiivistyksiin tai muihin muutoksiin.

-Koulutuksen pohjana käytämme teho-osaston perehdytysohjelmaa. Olemme ottaneet mukaan myös pieniä harjoitteita ja testejä. Annamme tietoa siitä, mistä lisätietoa saa.

Tehohoitokapasiteetin lisäämistarvetta ei tarkasti voida tietää, mutta tehohoitopaikat TAYSissa on tarkoitus vähintään tuplata. Tehohoito-osaston henkilökunnan aikaa menee tällä hetkellä myös näiden uusien tehopaikkojen perustamiseen. Peltomaa huomauttaa, että samaan aikaan muiden tehopotilaiden määrä ei todennäköisesti laske, vaan myös heitä on hoidossa koko ajan. Minna Peltomaa arvioi, että ainakin kaksi seuraavaa viikkoa tulee menemään henkilökunnan kouluttamisessa.

Peltomaa naurahtaa elävänsä selvästi eri todellisuutta kuin ne, jotka somessa päivittelevät aikansa käyvän pitkäksi kotioloissa. 

-Ei olla kollegojen kanssa vielä huomattu, että aika tulisi pitkäksi eikä sitä lisääntynyttä vapaa-aikaa, jota monet nyt hehkuttavat.

2 kommenttia artikkeliin “Perioperatiivisia sairaanhoitajia koulutetaan teholle – Työparityöskentely on kaiken a ja o

  • Sama Mikkelissä 🙂 Myös muuta henkilöstöä on alettu perehdyttää muille osastoille/päivystykseen.

  • Kahden viikon pätkissä koulutetaan leikkausosaston sairaahoitajia teho-osastolle myös Joensuussa.Ei meistä kyllä tässä ajassa ole todellakaan kuin apukäsiksi,jos tilanne pahenee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *