Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Sairaanhoitajaliitto myöntää rahallisia koronatunnustuksia sairaanhoitajille

uutinen

Sairaanhoitajaliitto haluaa osoittaa arvostusta sairaanhoitajien koronaepidemian aikana tekemästä työstä myöntämällä jäsenilleen koronatunnustuksia. Kaikkien niiden sairaanhoitajien ja esihenkilöiden, jotka ovat osallistuneet hoitotyöhön koronapandemian aikana kuuluisi saada erillinen rahallinen korvaus työstään.

-Muunlaisia huomionosoituksia sairaanhoitajat ovat jo saaneet, mutta rahallista tunnustusta juuri mikään taho ei ole heille vielä myöntänyt. Me haluamme sen tehdä. Haluamme myös kiinnittää huomiota siihen, että nämä henkilöt ovat työskennelleet hyvin monenlaisissa työyksiköissä, emme siis puhu ainoastaan esimerkiksi tehohoitoyksiköiden sairaanhoitajista ja esihenkilöistä, sanoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela.

Koska Sairaanhoitajaliitto ei valitettavasti pysty jakamaan tunnustusta kaikille, tunnustuksen saajat on päätetty valita kollegoiden ehdotusten ja perusteluiden pohjalta. Tunnustusta voi hakea oman työyhteisönsä sairaanhoitajalle tai hoitotyön esihenkilölle. Sitä voi hakea yksin tai yhdessä muiden kanssa. Lopullisen päätöksen tunnustuksen saajista tekee Sairaanhoitajaliiton hallitus asiantuntijaraadin esityksen perusteella.

Kuka tahansa voi ehdottaa tunnustuksen saajaa, mutta rahallisen tunnustuksen saamisen edellytyksenä on Sairaanhoitajaliiton jäsenyys.

Koronatunnustuksen saajia voi esittää 7.–20.9.2020.

Sairaanhoitajaliitto jakaa tunnustukset noin 200–500 euron suuruisina. Tunnustuksen lopullinen suuruus päätetään ehdotusten määrän mukaan. Kaikki valitut tulevat saamaan samansuuruisen tunnustuksen. Tunnustuksen saajia tiedotetaan asiasta henkilökohtaisesti marraskuun alkuun mennessä.

Sairaanhoitajaliiton koronakyselyyn vastasi maalis-heinäkuun aikana yli 1500 sairaanhoitajaa. Vastauksissa korostui kollegan arvostus ja sairaanhoitajien keskuudessa vallitseva hyvä yhteishenki, yhdessä tästä selvitään -tunnelma.

-Nyt toivommekin, että kaikki ne, jotka kyselyssä nostivat työtoverin merkityksen kriisistä selviytymisessä, aktivoituisivat ja ehdottaisivat tunnustuspalkintoa arvostamalleen kollegalle. Uskomme, että tunnustuksen hakeminen kollegalle parantaa ja tiivistää yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä entisestään, sanoo puheenjohtaja Hahtela.

Lisätietoja: Sairaanhoitajaliiton viestintäpäällikkö Eva Agge, 044 529 0042

16 kommenttia artikkeliin “Sairaanhoitajaliitto myöntää rahallisia koronatunnustuksia sairaanhoitajille

  • Kaikki sairaanhoitajat ansaitsevat rahallisen korvauksen tekemästään työstä korona pandemian eteen.Henkinen kuoritus on kaikilla ollut suuri, kaikki ovat joustaneet ja mahdollistaneet hoidon saatavuuden.

  • Kaikki hoitajat ansaitsevat korvauksen työstään. Kiitos kaikille upeille kolleegoille.

  • Kaikki työntekijäni tekevät niin hyvää työtä ja jaksavat olla positiivisä, jopa voimiensa äärirajoilla.

  • Suuret kiitokset kaikille terveys – ja sosiaalialan työntekijöille, kyllä heidän venyminen ja työnteko on todella arvokasta

  • Hienoa sairaanhoitajaliitto! Teette sen mitä päättäjien sekä valtion että kuntien tasolla olisi pitänyt tehdä. Annatte ansaittua tunnustusta ainakin osalle. 🙂

  • Hienoa Sairaanhoitajaliitto! Kaikki tämän koronakevään ja kuluvan koronavuoden etulinjassa olevat ansaitsisivat palkkion. Hatunnosto kaikille teille, Upeat Kollegani!

  • Julkisuuteen esille enempi sairaanhoitajan työn vastuullisuutta!

    • Just tämä olisi tärkeätä. Kyllä potilaat ovat paljolti hoitajien ammattitaidon, tarkkaavaisuuden ja seurannan varassa. Hoitaja on hektisen työn ja moninaiseksi pirstoutuneen työnkuvan ja moninkertaisen, päällekäisen kirjaamisen ohessa kuitenkin tärkein linkki potilaan hoidon onnistumisessa. Jos hoitaja ei tunnolllisesti kaiken kiireen keskellä edellämainuttuja toimenpiteitä tee, kysele ja keskustele potilaan kanssa ja viestitä saamaansa tietoa ahkerasti potilaasta kollegoilleen ja lääkärille, niin hoidon tulos on heikompi. Ja kyllä hoitajat joutuvat niitä lääkemääräyksiäkin todella paljon seuraamaan ja ”vahtimaan” – muuten menis paljon pieleen ja puuttuisi lääkityksiä. Yhteistyössä sitten tulee paras tulos.

  • Vuodeosastoilla työskentelevät hoitajat ovat muutoinkin voimiensa äärirajoilla ja eritoten nyt ovat joutuneet venymään entisestään ja mm perehdyttämään aina vaan uusia työntekijöitä, kun hoitajia on kierrätetty paikasta toiseen. ❤️👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *