Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Sairaanhoitajaliitto uudistuu

uutinen

Sairaanhoitajaliitto käynnisti vuoden kestävän kehittämisprojektinsa tammikuun alussa.

Meitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, siksi haluamme tuoda palvelumme ja toimintamme tähän päivään, sanoo puheenjohtaja Nina Hahtela.

Uudistusta tehdään palvelumuotoilun ja yhteiskehittämisen keinoin. Lähtökohtana on halu ymmärtää vielä paremmin sairaanhoitajien arjen tarpeita ja virittää liiton toimintaa sen pohjalta.

Helmi-maaliskuussa tehdään kysely kaikille toimijoille. Siihen pääsee vastaamaan jokainen jäsen, myös ei-jäsenille on kiintiönsä. 

Uudistusprosessi alkaa jo kevään aikana, kun palveluiden ja toimintamallien uudistaminen lähtee käyntiin. Syksyllä aletaan testata uusia palveluita. Kehittämisprojektin yhteistyökumppanina toimii Vision Factory.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *