Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Sairaanhoitajia ohjeistettu suojautumaan sadetakkiin ja talouspaperiin – Koronakysely paljastaa karun arjen

uutinen

Pula suojavarusteista on johtanut sosiaali- ja terveydenhuollossa äärimmäisiin tilanteisiin. Työnantajat ovat tarjonneet sairaanhoitajille koronasuojaksi muun muassa sadetakkeja. Työntekijöitä on kannustettu rakentamaan suu-nenäsuojaimia talouspaperista, niiteistä ja kuminauhoista. Samaa nenä-suusuojusta on kehotettu käyttämään peräti kahden viikon ajan tai kunnes se hajoaa.

Tiedot käyvät ilmi Sairaanhoitajaliiton koronakyselystä viimeisen kahden viikon ajalta. Kysely on ollut auki kuukauden ajan. Sairaanhoitajat voivat vastata kyselyyn nimettömästi ja kertoa kokemuksistaan koronaepidemian aikana.

Koronakyselyyn on tullut tähän mennessä noin 740 vastausta. Suurin osa vastaajista on julkisella sektorilla työskenteleviä sairaanhoitajia. Vajaa puolet vastaajista työskentelee sairaalassa.

Sairaanhoitajat ovat aiemmin kritisoineet sekavaa ja jatkuvasti muuttuvaa ohjeistusta ja johtamista sekä kertoneet kokemastaan pelosta, ahdistuksesta ja epävarmuudesta. Samat teemat toistuvat myös tuoreimmissa vastauksissa.

Parin viime viikon aikana kyselyyn on tullut paljon kommentteja muun muassa työ- ja potilasturvallisuudesta, hygieniasta ja alanvaihdosta.

Onko Suomella varaa tapattaa sairaanhoitajat?

Sairaanhoitajaliiton koronakyselyyn vastanneet sairaanhoitajat ovat hyvin huolissaan työ- ja potilasturvallisuudesta. Moni kokee, ettei kukaan välitä eikä vastaa työsuojelusta eikä työntekijöiden turvallisuudesta. Suojaimista on monissa paikoissa huutava pula.

– Suojavarusteita ei ole ollut saatavilla, joten tilalle on tarjottu muun muassa sadetakkeja.

– Johtavalta lääkäriltä tuli viesti: Henkilösuojusten riittävyys palveluasumisen yksiköissä pyritään turvaamaan. Valmistautukaa kuitenkin improvisoimaan. Suu-nenäsuojusmaski syntyy nopeasti talouspaperista, niiteistä ja kuminauhoista.

– Tänään saimme uuden ohjeistuksen, jonka mukaan laitoshuoltajat voivat käydä ”pikaisesti” koronaepäiltyjen ja -positiivisten potilashuoneissa ilman mitään suojaimia. Ei oikein mene järkeen.

– Pelottaa. Pahinta on se, että esimiesasemassa minun pitäisi pystyä huolehtimaan työntekijöiden suojavaatetuksesta, eivätkä suusuojaimet ja desinfiointiaineet riitä.

Suojavarusteiden puutteellisuus voi maksaa ihmishenkiä myös elvytystilanteissa.

– Meille painotetaan, ettei koronapotilasta saa alkaa elvyttämään ilman oikeanlaisia suojauksia, joita ei käytännössä löydy sairaalasta. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun suojavälineitä ei ole, ei elvytetä. Kerro tämä sitten omaiselle.

Hoitajat ovat alkaneet kuljettaa saippuaa ja vettä autoissaan kanistereissa

Moni kyselyyn vastannut sairaanhoitaja on huolissaan hygieniasta. Vastauksista käy ilmi, että joissakin työpaikoissa suojainten käyttöä on ohjeistettu hygieniasääntöjen ja virallisen ohjeistuksen vastaisesti.

– Tuntuu että normaaliolojen tarkat hygieniaohjeet voidaan nyt unohtaa eikä saa kyseenalaistaa epämääräisiä ja puutteellisia ohjeita.

– FFP3-maskeja ei ole käytettävissä lainkaan, vaikka potilaille joudutaan tekemään toimenpiteitä, joissa ehdottomasti pitäisi olla 3-luokan maski, esimerkiksi imemään hengitysteitä.

– Suojavarusteet ja käsidesi ovat vähissä jo tässä vaiheessa epidemiaa. Olen jopa ostanut omaa käsidesiä työhöni, koska en saa sitä työnantajan puolesta. Sama koskee maskeja. Työpaikassani hoitajat ovat alkaneet kuljettaa saippuaa ja vettä autoissaan kanistereissa, että pystyvät pesemään käsiään.

– Kukaan ei osaa vastata kysymyksiin ja tarvikkeet hupenevat pelottavan nopeasti. Saimme määräyksen, että työvuoron ajaksi on käytettävissä vain kaksi kirurgista suu-nenäsuojusta. Syynä määräykselle on suojusten loppuminen.

– Huoli suojavarusteiden riittävyydestä on koko ajan läsnä. Esimerkiksi kirurgisia maskeja käsketään käyttää väärin, vain kaksi maskia saa käyttää yhden päivän aikana.

– Yhdessäkään työvuorossa henkilökunnan wc-tiloissa ei ole ollut riittävästi käsisaippuaa tai käsipaperia, johon kuivata kädet pesun jälkeen. Joissakin wc-tiloissa kädet kuivataan pyyhkeeseen, joka ei ole millään tavalla hygieenistä edes normaalioloissa.

– Työnantaja on alkanut säästämään desinfektioaineita, ja pitää niitä tätä nykyä lukkojen takana. Koska esihenkilöt ovat etätöissä, emme pääse ottamaan aineita lisää lukituista kaapeista. Meillä rivihoitajilla ei ole niihin avaimia.

Oma terveys on viimeinen hinta, jonka valtio saa minusta irti

Sairaanhoitajat kertovat uupumuksesta ja arvostuksen puutteesta. Osa vertaa sairaanhoitajia orjiin. Osa taas miettii, että työstä kuuluisi saada vaarallisen työn lisää. Kymmenet sairaanhoitajat kertovat vaihtavansa alaa koronakriisin jälkeen.

– Eikö tästä, jos mistä, pitäisi koronapotilaita hoitaville maksaa vaarallisen työn lisää? Miesvaltaisilla aloilla maksetaan vähemmästäkin.

– Hoitajia tunnutaan pitävän eräänlaisina orjina, joiden tehtävä on nöyrästi palvella muuta kansaa unohtaen samalla muut velvoitteensa ja elämänsä. Hoitajat voidaan velvoittaa nykyoloissa mihin tahansa työtehtäviin milloin tahansa ja miten tahansa.

– Hyvin moni suunnittelee alanvaihtoa heti kun tämä tilanne ohi. Hoitaja on kuin jalkapallo, jota voi potkia mihin tahansa suuntaan: siirtää töihin paikasta toiseen, vaihtaa tehtävät, peruuttaa lomat. Meillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia vaan pelkkiä velvoitteita. Olemme kuin orjat.

– Olen ylpeä omasta ammatistani. Mutta jos koronan aiheuttama poikkeustilanne, jonka sairaanhoitajat oman terveytensä uhalla pelastavat, ei vieläkään tuo ammatille lisää arvostusta eli palkkaa, aion varmasti vaihtaa alaa.

– Ala on useampaa erilaista työtä tehneenä ja nähneenä aivan uskomaton. Kun tai pikemminkin jos tästä selvitään, lopetan työni hoitajana. Nämä palvelusvuodet saavat riittää. Oma terveys on viimeinen hinta, jonka valtio saa minusta irti. Jos sen saan pitää, olen kiitollinen, ja kuittaan ulos viimeisen kerran.

– Arvostuksen puute, pieni palkka, vähättely, pakottaminen työhön ja oikeuksien polkeminen ovat liian paljon. Rakastan työtäni, mutta en ole todellakaan valmis sen puolesta kuolemaan, mikä minulle voi olla todellisuutta.

– Jos koronan aiheuttama poikkeustilanne, jonka sairaanhoitajat oman terveytensä uhalla pelastavat, ei vieläkään tuo ammatille lisää arvostusta eli palkkaa, aion varmasti vaihtaa alaa.

– Ihmisten puheissa arvostetaan hoitajia, mutta muutoin arvostus ei näy. Tällä palkalla en ole enää valmis vaarantamaan itseäni ja läheisiäni. Näistä asioista on puhuttu jo vuosia, eikä mikään tule muuttumaan.  Uskon, että jatkossa Suomessa tulee olemaan vielä suurempi hoitajapula. Omalta osaltani tämä kutsumusammatti on ainakin nyt nähty.

Sairaanhoitajaliiton koronakysely on ollut auki maaliskuun puolivälistä alkaen. Kyselyyn voi vastata nimettömästi täällä.

Koronakyselyyn on tullut kuukaudessa noin 740 vastausta. Vastaajista 86 prosenttia on sairaanhoitajia, 8 prosenttia terveydenhoitajia, 5 prosenttia esimiehiä, 2 prosenttia ensihoitajia, 2 prosenttia kätilöitä ja loput opiskelijoita ja muita ammattilaisia.

Vastaajista 86 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla ja 12 prosenttia yksityissektorilla. Sairaalassa työskentelee 47 prosenttia vastaajista.

Lisätietoja antavat:

Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela, p. 010 321 3331, nina.hahtela@sairaanhoitajat.fi

Sairaanhoitajaliiton kehittämispäällikkö Liisa Karhe, p. 010 321 3336, liisa.karhe@sairaanhoitajat.fi

9 kommenttia artikkeliin “Sairaanhoitajia ohjeistettu suojautumaan sadetakkiin ja talouspaperiin – Koronakysely paljastaa karun arjen

    • Ei saada mennä lakkoon. Eikä voida edes irtisanoutua. Työvelvoite kun määrää töihin. Voi olla, että ei saada pitää lomaa edes.

    • Meillä on Suomessa poikjeyslaki voimassa, jolloin sairaanhoitajat eivät voi mennä lakkoon. Heillä lakko-oikeus on muutenkin rajattu.

  • Menkää lakkoon jos kunnon suojaimia ei löydy. Tuohan on törkeää.

  • Olisihan menty, mutta on poikkeusolosuhteet, niin ei saa lakkoilla. Työnantaja käyttää härskisti tilannetta hyväkseen. Hyvä että näitä tuodaan julkisuuteen.

  • Itse olen onnekkaassa asemassa ja pystynyt vaihtamaan alaa.
    Arvostan hoitajia ja kaikkia työntekijöitä hoitoalalla, jotka jaksavat vuodesta toiseen huonolla palkalla ottaa kaiken vastaan.

    Vaikka en enään hoitotyöhön jaksa oman terveyden kustannuksella palata niin silti puhun hoitajien puolesta.
    Todellisuus hoitotyössä ei vastaa nykyään enään omaa arvomaailmaa.
    Asukkaiden ja työntekijöiden olot ovat niin pitkään olleet tukalia. Rahaa riittää kaikkeen muuhun, mutta ei tärkeimpään. Tällä voi olla kauaskantoiset vaikutukset. Minusta olot eri hoitolaitoksissa ja sairaaloissa ovat jokaisen Ihmisen asia.
    Jokainen joutuessaan potilaaksi on samassa asemassa, eikä kukaan pysty rahalla ostaa hyvää hoitopaikkaa.
    Toivottavasti myös päättäjät tajuavat, että he voivat olla jonain päivänä sairaalassa tai vanhainkodissa. Monissa muissa maissa hoitajien työnkuorma ja vaativuus näkyy palkassa. Nuoret hoitajat eivät halua kouluttautua alalle enään tekemään raskasta ja vaarallista työtä huonolla palkalla.

    Oman kokemuksen mukaan on myös niitä hyviä ihania paikkoja. Näissä paikoissa on useimmiten panostettu hoitajien hyvinvointiin mitä on pystytty. Myös hoitajia koulutetaan ja yhteistyö eri tahojen kanssa on sujuvaa. Lääkärit luottavat hoitajien ammattitaitoon ja toisinpäin.

    Lähiesimiehet ovat hankalassa asemassa kun painetta tulee uupuneilta hoitajilta ja ja ylemmiltä johtajilta resursseista.
    Uskon että tähän voisi olla paremmalla suunnittelulla jonkinlainen ratkaisu.

    Hoitajien koulutus ja ammattitaito ovat oleellinen osa kokonaisuutta. Huonossa ilmapiirissä kukaan ei hirveästi jaksa. Kun hoitajilla olisi perusasiat kunnossa, uskon että se näkyisi myös hoidon laadussa. Itse monesti huomannut työssä että monesti hieman rauhallisempi ote tuottaa hoitotilanteissa paremman ja nopeamman lopputuloksen.

    Hahmotushäiriöisen kosketus ja ohjaus rauhallisemmin tuo ihmeitä aikaan ja se niin agressiivinen potilas voi olla paljon hoitomyönteisempi. Psykokeriatristen potilaiden kohdalla työskennelleelle tämä on melko päivänselvä asia.

    Pointtina tässä että ylemmät johtajat voisivat kuunnella oikeasti hoitajia. Ne hoitajat on niitä kellä on käytännön kokemus siitä työstä ja he ovat ammattilaisia sillä saralla.

    Kun yhteistyö ja molemminpuoleinen kunnioitus, sekä koulutukset ja resurssit olisi hieman paremmin voisi sillä olla suuria vaikutuksia myös talouteen. Potilaat saattaisivat olla virkeämpiä ja omatoimisempia jolloin aikaa riittäisi hoitajilla loppuviimein enemmän potilaalle ja muuhun työhön.

    Ja suojaimista mietin että eikö todellakaan Suomessa pystytä valmistamaan laatuvaatimukset täyttäviä suojia. Myös desinfiointi aineista puhutaan, mutta enemmän voisi mainita myös kuinka paljon tehokkaampaa on käsienpesu.

  • Erikoissairaanhoidon asiantuntija, kliininen hoitotyö sanoo:

    Sairaanhoitajan tehtävään tulin taannoin erääseen taloon. Koronakriisin aloituksessa meitä sairaanhoitajia jätettiin oven vahdeikdsi…jopa ilman suojavarusteitakin. Kritisoin asiasta:olen tullut potilastyöhön, en ovivahdiksi, vieläpä ruokataukojen päästäjiksi.
    Tietämätön toiminta, esimiestyön ja ymmärryksen puute, niin näin voi käydä. Mennessäni takaisin puhtaiden potilaiden hoitotyöhön ovivahtivuoron jälkeen, vaihdoin koko työasun ja desinfioin työkenkäni jne. Toiminnan organisoimisen tyyli järjetöntä ja suunnittelematonta., esimiestyön ammattitaidon puute. Tartuntataudit riskeistä ei kukaan puhunut mitään….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *