Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Suomen Sairaanhoitajat: Eduskunnan on kannettava vastuu henkilöstömitoituksesta ja osoitettava siihen tarvittavat varat

uutinen

Ikäihmisten hoidon henkilöstömitoitusta koskeva laki säädettiin, koska ikäihmisten hoito oli kriisissä. Näin on edelleen. Henkilöstömitoituslailla haluttiin vaikuttaa siihen, että ikäihmisemme saavat ansaitsemansa huolenpidon ja hoivan.

Nyt hoitajapula on nostanut pintaan keskustelun siitä, että mitoituksen voimaantuloa tulisi lykätä ja hoitohenkilökunnan koulutustasovaatimuksia madaltaa.

  • Nämä ehdotetut hätäratkaisut suistavat alan entistä pahempaan sekasortoon. Ymmärtävätkö päättäjät, mitä tämä tarkoittaa: ikäihmisten hoito tulee olemaan yhä matalammin koulutettujen henkilöiden varassa. Se madaltaa radikaalisti hoidon laatua ja potilasturvallisuutta. On jokseenkin varmaa, että työntekijät kaikkoavat alalta lopulta kokonaan, kun tarvittava osaaminen ikäihmisten hoitotyöstä puuttuu, sanoo Suomen Sairaanhoitajien puheenjohtaja Nina Hahtela.

Ikäihmiset ansaitsevat hyvää hoivaa ja huolenpitoa. On häpeällistä, että Suomi käyttää Pohjoismaista vähiten rahaa ikäihmisten hoitopalveluihin. Eduskunnan on henkilöstömitoituslain säätäjänä ja valtion talousarviosta vastaavana osoitettava budjettirahoitusta hoitohenkilöstön palkan korjaamiseen työn vaativuutta ja koulutustasoa vastaavalle tasolle. Hoitajapulan ratkaisu on raha.

Edellytämme, että henkilöstömitoitus ikäihmisten hoidossa perustuu aina palvelutarpeeseen ja hoitohenkilöstön osaamiseen. Vähemmän koulutetun henkilöstön lisääminen henkilöstömitoitukseen ei vastaa usein monisairaiden ikäihmisten palveluntarpeeseen muuttuvissa tilanteissa. Ikäihmisten hoidossa tarvitaan korkeasti koulutettuja osaajia, erityisosaamista ja kokemusta. Korkeasti koulutetut sairaanhoitajat osaavat arvioida hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä, antaa palveluohjausta yksilöllisen toimintakyvyn tukemisessa ja arjessa pärjäämisessä. Sairaanhoitajien osaamisella vältetään turhia päivystyskäyntejä sekä sairaalahoitopäiviä. Sairaanhoitajien määrää ikäihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa tulee kasvattaa. Tällä lisätään ikäihmisten hoidon ja hoivan vetovoimaisuutta ja palvelun laatua.

Ikäihmisten palveluihin tarvitaan myös avustavaa henkilöstöä, mutta mitoituksen tulee sisältää vain koulutetun hoitohenkilöstön välittömään hoitotyöhön käytetty aika. Selkeällä työnjaolla ja oikealla henkilöstömitoituksella turvataan ikäihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu.

  • Ikäihmisten hoito on ollut kriisissä pitkään. Kriisi on ratkaistava nyt. Eduskunnan lainsäätäjänä ja budjetista vastaavana tahona on otettava vastuu asiasta. Jos Eduskunta ei edelleenkään hae todellisia ratkaisuja, pidän sitä täysin tietoisena valintana. Haluaisin kuulla heidän tällöin sanovan sen ääneen, Hahtela toteaa.

Otamme kantaa ajankohtaisiin asioihin ja tuomme sairaanhoitajien ääntä kuuluviin. Tutustu muihinkin lausuntoihimme, kannanottoihimme ja raportteihimme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *