Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Uudenmaan sairaanhoitajien vuoden yhdistysaktiivi on Tuuli Oinonen

uutinen

Vuoden yhdistysaktiiviksi valittiin Tuuli Oinonen. Tuuli on toiminut reilun vuoden yhdistyksen taloudenhoitajana, ja on innostuneena käyttänyt paljon aikaa yhdistyksen talouden haltuun ottamiseksi ja siitä huolehtimiseksi uudessa tehtävässään. Lisäksi Tuuli on osallistunut aktiivisesti huoneiston varaamiseen liittyvien uusien toimintatapojen käyttöönottoon, kuten e-varaus -palvelu ja sähkölukko.

Tuuli on liittynyt jo opiskeluaikoina Sairaanhoitajaliitton, heti aloitettuaan elokuussa 2010. Hän on alan vaihtaja, ja innokkaana halusi ottaa kaiken hyödyllisen ja kiinnostavan irti uudesta alasta. Tuuli kertoo, että heti opiskelujen alussa hänen näkemänsä alueyhdistyksen esitys sai liittymään. – Koin, että tietenkin haluan kuulua Sairaanhoitajaliittoon.

Onnea Tuuli!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *