Siirry sisältöön
Liity jäseneksi

Ensimmäisiä kuulumisia Namibiasta

Pia, Serkan ja Hannele Namibiassa

Edellisestä postauksesta on jo ehtinyt vierähtää vähän aikaa, mutta viimein on jotain kirjoitettavaa, kun työt alkoivat tämän viikon maanantaina. Olemme nyt ehtineet olla täällä Windhoekissa vajaa pari viikkoa ja arki on alkanut rullaamaan hyvin. Olemme tottuneet paikalliseen elämänrytmiin, kuumuuteen ja valuuttaan. Ensimmäiset päivät oli todella rankkoja flunssassa kuivan ja kuuman ilmaston vuoksi. Namibia on suuimmaksi osaksi aavikkoa ja autiomaata. Perspektiiviä antaa kun hahmotat että maa on pinta-alaltaan lähes 3x Suomen kokoinen (824 292km2) ja asukkaita on vain 2,2 miljoonaa. Vaikka nyt on sadekausi aluillaan, ilma on todella kuivaa ja lämpötilat nousevat heti aamusta yli kolmeenkymmeneen asteeseen. Ensimmäisinä päivinä tuntui, että voi juoda monta litraa vettä ilman vessassa käyntiä. Muutamassa päivässä elimistö kuitenkin adaptoituu uuteen lämpötilaan ja homeostaasi palautuu. Onneksi kuiva yskä ja flunssakaan eivät enää vaivaa.

Meillä on ollut tosiaan vapaata enemmän kuin osattiin arvata, joten lähdettiin ennen töiden alkua neljän päivän omatoimi-safarille Etoshan kansallispuistoon. Reissu tuli aika lyhyellä varoitusajalla, mutta ollaan kaikki onneksi aika ex tempore-ihmisiä. Vuokrattiin auto netistä edellisenä iltana ja telttailuvarusteet vuokraamosta seuraavana aamuna ja lähdettiin matkaan. Kirjoitetaan siitä tarkemmin jossain omassa postauksessa. Juttua ja kuvia riittäisi mutta ei haluta jakaa kaikkea kerralla. 😉

Mentiin tämän viikon maanantaina töihin 7:45. Meinattiin vähän tulla myöhässä, mutta onneksi paikallisetkaan eivät ole kovin täsmällisiä. Afrikassa ja täällä Namibiassa on hyvin erilainen aikakäsitys. On melkein epäkohteliasta, jos saapuu etuajassa paikalle, joten ”no stress”.

Pia, Serkan ja Hannele sairaalan edustalla

Työmatkat täällä tosiaan kuljetaan taksilla ja hinta on vain murto-osa Suomen hinnoista. Sairaalalle mentäessä (Kataturaan, eli köyhemmälle alueelle päin) maksetaan 10 NAD ja takaisin Westlanen ”hienostoalueelle” 20 NAD (yhteensä siis n. 2€ päivän työmatkoihin). Täällä saman matkan hinta siis määräytyy sen mukaan, mihin suuntaan olet menossa. Köyhälle alueelle pääsee puolet halvemmalla kuin rikkaalle alueelle. Taksit ovat jaettuja eli sinne voi hypätä muitakin matkustajia kyytiin ja jäädä pois matkalla. Koskaan ei voi tietää, miten pitkän kieputtelun taksi tekee ja kauanko matkassa menee, joten paras varata aikaa reilusti.

Katuturan sairaala sijaitsee Windhoekin pohjoisosassa, Kataturan kaupunginosassa. Se on köyhää slummialuetta, jonne saksalaiset aikanaan ovat ajaneet mustan väestön. Se on Windhoekin toinen valtion omistama ja rahoittama sairaala (Central Hospitalin lisäksi), jossa on koko Windhoekin alueen ainoa päivystys. Kataturan päivystyksen kautta kulkee siis päivittäin valtava määrä potilaita. Muuten sen alueen piiriin kuuluvat Windhoekin pohjoisosan potilaat ja Central Hospitaliin eteläisen Windhoekin potilaat (ja kaikki mielenterveyspotilaat, jos kyse ei ole päivystyksellisestä tilanteesta).

Ensimmäinen päivä oli pelkkää orientaatiota ja lupalomakkeiden kirjoittelua ja kopioimista. Sister Thele otti meidät vastaan toimistollaan ja aloitettiin paperityöt ja harjoitteluaikataulujen suunnittelut. Kierrettiin myös sairaalan kaikki osastot ja miljööt läpi pintapuolisin, jotta opitaan mitä missäkin on ja kenelle ilmoittaudutaan milläkin osastolla, mikäli tullaan sinne harjoitteluun. Sairaalassa on yhteensä 8 kerrosta, mutta täällä 1. kerros (suomalaisittain) on ”Ground Floor”, joten käytännössä sairaala on 9-kerroksinen. Sairaalasta löytyy lähes kaikki erikoisalat ja oma apteekki sekä ambulanssipalvelut.

Kirjaukset tehdään kaikki käsin

Opiskelijana saa täällä aika vapaat kädet päättää missä haluaa harjoitteluviikot tehdä ja miten pitkän ajan olla milläkin osastolla. Sovittiin että olen ensimmäisen viikon päivystyksessä ja yritän saada kontakteja paikallisiin ambulanssifirmoihin ja ensihoitoon, sillä joudun itse hankkimaan harjoittelupaikkani ensihoitoon. Sairaalalla on vain siirtoautoja eikä sinne oteta opiskelijoita. Minulla on siis viikko aikaa tutustua päivystykseen ja yrittää tutustua ensihoitajiin, jotka tuovat sinne potilaita.

Intubaatioputket neuloilla järjestykseen shokkihuoneessa

Täällä kaikki hoitajat kutsuvat toisiaan ”siskoiksi”. Hoitajilla on osastoilla univormut, joista selviää, minkä tasoinen hoitaja tai monennen vuoden opiskelija on kyseessä. Rekisteröidyillä sairaanhoitajilla (Registered Nurses, RN) on olkalaatoissaan napit, joissa on RN tunnukset. Heidän olkalaattansa ovat väriltään violetit. He saavat toteuttaa hoitotyötä itsenäisesti ja ovat samalla toisten hoitajien esimiehiä. Koulutus kestää neljä vuotta. Jokaisella osastolla on myös kaikissa vuoroissa ”Sister in charge” eli vastuuhoitaja. Viivat olkalaatoissa kertovat monennen vuoden opiskelija on kyseessä. Heidän olkalaattansa ovat väriltään tummansiniset. 1 viiva tarkoittaa, että kyseessä on ensimmäisen vuoden opiskelija, 2 viivaa toisen vuoden opiskelija jne.

Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin päivystyksestä ja sen rutiineista. Stay tuned! Kuvissa kuitenkin jo maistiaisia päivystyksen sisältä.

Pia