Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi

Kollega kirkossa

Diakonissa Maarit Vesterinen sanoo, että nyt hän on työssä, jota ei enää vaihda. Vuosikymmen sairaanhoitajan töitä vaihtui kirkon virkaan Pihtiputaan seurakunnassa. Hän tarvitsi lopulta vain 90 opintoviikon teologiset opinnot sairaanhoitajan tutkintonsa päälle, jotta sai pätevyyden.

Diakonissa on nimenomaan sairaanhoitaja. Koska esihenkilö ei ole lääkäri vaan pappi, terveydenhuollon toimenpiteitä diakonissa ei ole tehnyt vuoden 1972 lakimuutoksen jälkeen. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Suomen ensimmäinen diakonissa vihittiin virkaansa.

– Jotta pystyy ymmärtämään, miksi ihminen on vaikeassa tilanteessaan, siihen tarvitaan hoitoalan ja kriisityön osaamista sekä psykologiaa. Tarvitaan näkemystä siitä, mitä sairaus aiheuttaa, ja millaisia kuluja siitä tulee, Vesterinen kertoo.

Hänen asiakkaansa ovat usein pudonneet läpi yhteiskunnan turvaverkoista.

– Sairaus on ihmiselle se kaikkein kauhein ja pelottavin asia, kun se vie työkyvyn. Kun siitä osataan pöydän toisella puolella ottaa koppi, ja on ymmärrystä myös lääkityksestä, ihmisen tilanne pystytään kartoittamaan kokonaan. Ei siinä sitten enää tarvitse kysyä, miksi sinä olet työtön, Vesterinen sanoo.

Äskettäin hän keskusteli kahden läheisensä menettäneen ihmisen kanssa, jotka olivat vakuuttuneita, että he ovat tulossa hulluksi.

– Kerroin, että dissosiaatiohäiriöt ovat aivan terveen ihmisen reaktio tilanteeseen. Käytiin läpi, mistä sen tietää, kun kohtaus tulee.

Vesterinen on hankkinut myös sivutoimiluvan siltä varalta, että pitäisi yllä sairaanhoitajan osaamistaan esimerkiksi kotihoidossa. Aikaisemmin diakonissat tekivät kentällä esimerkiksi rokotustyötä.

– Minä olen edelleen virallisesti sisar, kuten sairaanhoitajat ennen, hän hymyilee.

Teksti Mari Schildt

Kuva Mikko Vähäniitty

Artikkeli on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 5/2022. Lue koko lehti.