Siirry sisältöön
Liity jäseneksi

Loppuunpalaminen uhkaa esihenkilöitä

Lähiesimiehillä on terveydenhuollossa usein paljon vastuuta ja mittava työmäärä. Mitä tehdä, kun esimies on se, joka uupuu?

Osastonhoitaja Seijaa pelottaa ja väsyttää. Työ on jo pitkään ollut kiireistä, mutta koronakevään iltamyöhälle venyneet työpäivät imivät Seijasta lopunkin puhdin. Pitkän työkokemuksen ja erikoisosaamisen takia hänelle kaatui suuri osa pandemian poikkeusjärjestelyistä. Kiireen keskellä Seijalla on suuri huoli siitä, ettei hän ole pystynyt olemaan riittävästi läsnä oman osastonsa henkilökunnalle.

Työterveyden professori Tuula Oksanen, miltä Seijan tilanne kuulostaa?

– Pidän tilannetta huolestuttavana. Ensinnäkin esimiehen liika kuormittuminen voi heikentää johtamisen oikeudenmukaisuutta. Pystyykö Seija enää kuuntelemaan työntekijöiden mielipidettä, jaksaako hän kohdella heitä ystävällisesti ja huomaavaisesti?

Hoitotyössä oikeudenmukainen johtaminen on yhteydessä työntekijöiden hyvinvointiin. Se puolestaan liittyy tutkimusten mukaan potilaiden kohteluun ja hoitotyön laatuun. Esimiehen ahdinko voi siis heijastua huonolla tavalla suoraan osaston perustehtävään, potilaiden hoitoon.

– Lähiesimies on paljon vartija, Oksanen toteaa.

Tehyn selvityksen mukaan hoitotyön esimiesten määrää on vähennetty vuosituhannen alun jälkeen. Moni lähiesimies miettii alanvaihtoa tai paluuta kliiniseen työhön. Psyykkinen kuormitus ja kehno palkka olivat tärkeimmät syyt pohdintojen taustalla.

Kysely toteutettiin alkuvuodesta, eli koronaepidemian vaikutukset eivät vielä näy vastauksissa.

Hän johti ennen Itä-Suomen yliopistoon siirtymistään Työterveyslaitoksen kahden vuoden välein uusittavaa Kunta10-tutkimusta. Siinä havaittiin vuonna 2018, että yli 43 prosenttia yli- ja osastonhoitajista pelkää työmääränsä kasvavan yli sietokyvyn. Pelko on kasvanut selvästi, sillä vuonna 2016 vastaava luku oli 33 prosenttia.

Kunnissa esimiestyötä ryhdyttiin kehittämään, ja Oksanen kertoo tilanteen korjaantuneen selvästi. Pikaparannusta Seijan tilanteeseen ei kuitenkaan ole tätä kautta luvassa.

– Esimiestyön kehittäminen on pitkäjänteistä ja systemaattista työtä.

Varhaisen tuen malli koskee myös esimiehiä.

Ylikuormittuneen lähiesimiehen ei kuitenkaan pidä vain tyytyä tilanteeseen. Oksanen neuvoo suuntaamaan katseen organisaatiossa ylöspäin.

– Lähiesimiehelläkin on esimies. Jos työmäärä ei ole kohdillaan, Seijan pitää neuvotella oman esimiehensä kanssa siitä, miten asiaan puututaan.

Usein osastonhoitajat tietävät myös esimiehensä työkuorman ja moni yrittää säästää esimiestään omilta huoliltaan. Ylisuojelu ei kuitenkaan ratkaise ongelmia, ja onhan lähijohtajan esimiehelläkin oltava realistinen tilannekuva alaistensa ja organisaation tilanteesta.

– Työpaikoilla on käytössä varhaisen tuen malli, joka koskee myös esimiehiä. Sitä tulee tarvittaessa käyttää, sillä ei ole kenenkään etu, että esimies palaa loppuun. Myös työterveyshuollosta voisi saada apua tilanteeseen.

Korona on ollut terveydenhuollolle poikkeuksellinen haaste, mutta Oksasen mielestä siitä voi poikia myös hyviä asioita.

– Uskon, että tällainen tilanne voi myös lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteen hiileen puhaltamista. Niinpä ehdottaisin, että Seija kääntyisi myös henkilökuntansa puoleen.

Osastolla voisi järjestää kokouksen liittyen siihen, miten poikkeusjärjestelyt ovat sujuneet. Samalla voisi pohtia, mitä ensi kerralla voisi tehdä toisin. Pystyisikö vastaavassa tilanteessa työkuormaa jakamaan enemmän?

Seija voisi kokouksessa tuoda ilmi huolensa siitä, ettei hän ole ollut samalla tavoin läsnä henkilökunnalleen kuin aiemmin.

– On tärkeää keskustella siitä, millaista tukea kukin tarvitsee ja miten henkilökunta voi yhdessä tukea ja auttaa toisiaan. Poikkeustilanteessa yhteisöllisyyden tarve korostuu.

Teksti Suvi Leppiniemi

Kuva Shutterstock

Tuula Oksanen on työterveyden professori Itä-Suomen yliopistolta. Hän oli tätä ennen Työterveyslaitoksella 14 vuoden ajan, viimeksi johtavana asiantuntijana.

Artikkeli on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 6/2020. Lue koko lehti.