Siirry sisältöön
Liity jäseneksi

Sairaanhoitajan ammattieettiset kysymykset ovat tosia

Luet viimeistä Norja-blogiani. Lopetan keikkailun hiukan aiottua aiemmin. Lähdin matkaan ennakkosuunnitelmalla, jossa oli kuitenkin joustovaraa. Suunnitelmilla on toisinaan taipumus muuttua matkan varrella, ja lopulta isot päätökst muotoutuvat erilaisten kysymysten ympärille liittyen tavoitteisiin ja tarkoituksiin elämässä, hyötyjen ja haittojen suhteeseen, eri vaihtoehtojen punnitsemiseen ja kunkin ihmisen syvempiin elämänarvoihin.

Hoitotyön herättämät mietteet ja tuntemukset Norjassa ovat olleet ajoittain kovassakin ristiriidassa sen standardin kanssa, johon on tottunut ja jota on sitoutunut noudattamaan. Ei käy kieltäminen, etteikö sillä ole sormensa pelissä aiemman lopettamispäätökseni kanssa. Harkinta-aikanani päätös oli alitajunnassa jo varmana, mutta muun tietoisuuden oli saatava selvittää edellä mainittuja kysymyksiä ja kypsyttävä päätökseen. Mieli on tällä hetkellä hyvä ja vapautunut. Se on voimaantunut siitä, että toisaalta olen lähtenyt tutkimaan ja toteuttamaan pitkäaikaisia haaveita ja tavoitteita, ja toisaalta olen uskaltanut kuunnella itseäni ja toimia niin kuin tuntuu oikealta, vaikka se on tarkoittanut alkuperäisen ennakkosuunnitelman muuttumista.

Yöhoitaja on antanut raportin, potilas on menossa leikkaukseen. Olen juuri tarkastamassa potilaspaikkaa, potilaan vointia ja tietoja, kun tullaan kertomaan, että olisikin siirryttävä toiselle teho-osastolle, syynä resurssit. Samassa hetkessä sairaanhoitaja leikkaussalista tulee hakemaan potilasta, hän ei halua raporttia vaan kertoo lukeneensa papereita. Potilas viedään leikkaussaliin, kollega jää siivoamaan potilaspaikkaa ja minut viedään seuraavalle osastolle. Vastaanotan aamun toisen raportin ja tämä potilas saa aamun toisen hoitajansa. Aamurutiineja seuraa leikkauksen jälkeinen ensimmäinen kuntoutus. Aika kuluu etsiessä laitteita ja tavaroita, tavatessa ja seuratessa yksityiskohtaisia ohjeita, joihin kaikki potilaan hoitoon liittyvät tukeutuvat. Fysioterapeutti tulee mukaan suorittamaan kuntoutuksen seuraavia askeleita, potilas selviytyy hyvin. Siirtoa vuodeosastolle valmistellaan ja kuulen kollegalta, että uusi potilas on pian tulossa. Potilaan siirryttyä on lounaan paikka. Lounaan jälkeen palaan asemiin ja uusi potilas tulee. Vastaanotan potilaan ilman ennakkotietoa siitä, mitä hänelle on tehty. Raportilla asiat tulevat kuitenkin ilmi. Potilas on hyvävointinen ja kivuton. Ohjeistuksista selviää, että potilaan oloaika osastolla on pitempi, tämä tarkoittaa sitä, että mahdollinen siirto jää tällä kertaa iltavuorolle. Olen kiitollinen siitä, että päivän kolmas siirtoraportti jää kirjoittamatta. Annan iltavuorolle raportin ja lähden. Sellainen päivä tänään. Flow-tilan saavutus tapahtui antautumalla tilanteeseen antaen asioiden vapaasti tulla ja mennä sellaisinaan. 

Pikkuhiljaa on hahmottunut se, josta on ollut murusia nähtävillä ja, josta pikkulinnut ovat viserrelleet. Kirjoitettua sanaa seurataan pilkuntarkasti, laatikon rajoja ei ylitetä eikä laajempaan ajatteluun kannusteta. ”Näin meillä toimitaan” on klassikko, johon ei kaivata sen kummempia perusteluita eikä ajatustenvaihto saa vastakaikua. On herännyt ajatus siitä, saavutetaanko lähes orjallisella päätösten ja käytäntöjen noudattamisella kollektiivinen turvallisuudentunne, jonka toisella puolella on pelko siitä, mitä tapahtuu, jos asiat eivät sujukaan kirjaimellisesti. Sen sijaan ymmärrys taustalla olevasta ajatuksesta ja logiikasta auttaa esimerkiksi toimimaan tilanteissa, jotka eivät suju ohjekirjojen mukaan.  

Hoitokäytännöt ja toimintatavat ovat monin osin poikenneet niistä, joihin Suomessa oli tottunut ja oppinut. Onnellisessa asemassa olen saanut olla, koska on ollut mahdollisuus verrata kokemuksia ja vaihtaa ajatuksia ei-paikallisten kollegoiden kanssa käytännöistä ja tavoista. Heidän kanssaan on noussut esiin enemmän yhtäläisyyksiä hoitokäytänteiden suhteen kuin paikallisten kanssa. Kattaus eettiselle ristiriidalle on ollut valmiina pohtiessani käytäntöjen eroja, perusteita ja syy-seuraussuhteita. Kaikkien osapuolten yhteinen pyrkimys on potilaan parhaaksi, mutta siitä huolimatta nähdyt ja koetut asiat ovat herättäneet kysymyksiä siitä, toiminko nyt varmasti parhaimmalla mahdollisella ja tiedossa olevalla tavalla. Lopulta olen päätynyt siihen tulokseen, että sellaiset alueet, joista ei juurikaan ollut omakohtaista kokemusta tai tietoa ovat sujuneet parhaiten ilman tunnetta ristiriidasta. Vertailukohtaa ei ole ollut. Mitä tutumpi jokin erikoisala tai alue on ollut, mitä enemmän vertailukohtaa oli, sen suurempi oli myös koettu ammattieettinen ristiriita. Usein toimintaa on tuntunut leimaavan myös hifistely, perusasioiden jäädessä jalkoihin. Yksityiskohtiin panostetaan, mutta niiden merkitys on kokonaiskuvassa tuntunut kyseenalaiselta, esimerkiksi hygienia ja puhtaus eivät ole havaintojeni mukaan olleet yhtä hyvää tasoa kuin Suomessa.

Kehityksen ja muutoksen edellytyksiksi on vahvistunut halu tarkastella omaa toimintaa niin hyvässä kuin huonossa. Uteliaisuuden ja avoimuuden lisäksi tarvitaan epäkohtien ja virheiden havaitsemista, myöntämistä ja tarkastelua. Jälkimmäisen edellytyksenä on sellaisen kulttuurin luominen, jossa on sisäistetty, että virheitä ja vahinkoja tapahtuu ja, että syyllistäminen tai syyllisen etsiminen ei ole itsetarkoitus. Virheiden esilletuominen nähdään ennemmin mahdollisuutena vähentää ja ehkäistä riskejä ja vahinkoja tulevaisuudessa, käyttämällä niiden tarjoamaa oppimateriaalia hyväksi. 

Matkaan lähtö ei tapahtunut tabula rasana ja havainnot ovat pakottaneet pohtimaan ilmiöitä ja kulttuuria syvemmällä tasolla, sen puitteissa kuin se tässä ajassa ja tällä tiedolla on mahdollista. Kulttuurin vaikutus toimintatapoihin on ollut ilmeinen, eikä se rajoitu pelkästään terveydenhuoltoon. On myös herännyt kysymyksiä eurooppalaisen yhteistyön ja yhdessä tekemisen merkityksestä etenevän kehityksen kannalta. 

Norjassa olen havainnut tietyn ylpeyden omasta maasta, omista tuotteista ja omasta osaamisesta. Usein törmää teksteihin, jossa jonkin norjalaisen tuotteen tai tekemisen kerrotaan olevan maailman parhaimmistoa tai ainakin Euroopan tasolla huippua. Ei pelätä tuoda erinomaisuutta esille. Ääretön myönteinen asenne ja positiivisuus tuntuvat pitkään hyvälle. Ne ovat opettaneet sen, kuinka paljon tehokkaampaa yhteisten tavoitteiden edistäminen voi olla myötätuntoisella ja kannustavalla asenteella.  

Toisinaan on kuitenkin herännyt ajatuksia siitä, että näennäisenkin sovun ja hyvän mielen ylläpitäminen vaikuttaa olevan korkealle arvostettu asia. Siihen pyritään tavalla tai toisella ja priorisoidaan suomalaisina pidettävien perusarvojen edelle, sellaisten kuten luottamus, laadukkuus, suoraselkäisyys ja rehellisyys. Sanotut asiat ovat usein kuin sokerilla kuorrutettuja leivoksia, lisämakeutuksella höystettyjä.  

Viimeiset vuorot ovat sujuneet koronateholla, osastokulttuurien sulatusuunissa. Liisakin tipahti kaninkoloon ja joutui ilman perehdytystä Ihmemaahan. Käytävillä tervehdit kollegaa, joka on yhtä lailla tavaran tai lääkkeen metsästysreissulla. Toivotatte tosillenne onnea etsintöihin ja jatkatte matkaa, ennemmin tai myöhemmin se osuu tähtäimeen. Potilas odottaa valvovien silmien alla, ja kohta on taas vatsamakuutuksen aika.  

Kiitos kaikille tukijoukoille ja lukijoille, on ollut suunnaton ilo jakaa kokemuksia ja ajatuksia kanssanne. Oikein paljon voimia kevääseen!  

sulje
Lisää tapahtumasta