Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi

Työpaikan taikasanat

Oma uupumus sai sairaanhoitaja Raakel Pirisen huomaamaan, miten tärkeää hyvä johtaminen ja työn joustavuus ovat työhyvinvoinnin kannalta.

Pitkä työvuoro edessä, mutta se ei ahdista. Sairaanhoitaja Raakel Pirinen havahtui viime syksynä tunteeseen, etteivät tulevat työvuorot herättäneet hänessä enää huolta.

Pirinen koki vuonna 2017 burnoutin,­ romahduksen, niin kuin hän sitä kutsuu. Hän ei romahtanut hetkessä, vaan hiljalleen, ja siihen vaikutti hänestä näin jälkeenpäin ajateltuna työn lisäksi myös oman lapsuuden painolastit.

Nyt Pirinen on työskennellyt vuoden Laakson sairaalan traumakuntoutusosastolla Helsingissä. Huhtikuun alusta hän siirtyi täysipäiväiseksi, eikä sekään ahdista. Tie toipumiseen on ollut vaiherikas ja vaatinut lepoa, ammattiapua, joogaa, taipaleen hyvinvointi­yrittäjänä sekä hyvän työyhteisön.

– Nykyinen työyhteisöni on turvallinen, sellainen, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Kun Pirinen aloitteli kuusitoista vuotta sitten työuraansa, taisteltiin työpaikoilla usein vielä siitä, kuka on osaston tehokkain itsensä uhraaja. Se kulttuuri on onneksi muuttumassa, ja nykyään työyhteisössä kannustetaan Pirisen mukaan ottamaan pikku taukoja kiireen keskellä tai edes juomaan vesilasi tyhjäksi.

Kiitetään saadusta avusta ja pyydetään anteeksi, kun tarve vaatii.

Hyvään työilmapiiriin kuuluu Pirisestä myös tunne, että työntekijä voi vaikuttaa omaan työhönsä – myös työvuoroihinsa. Ja arjessa on hyvä, jos kaksi sanaa on ahkerassa käytössä: kiitos ja anteeksi.

– Kiitetään saadusta avusta ja pyydetään anteeksi, kun tarve vaatii.

Pirinen myöntää, että hänen oma uupumuksensa herätti näkemään, kuinka tärkeää työhyvinvoinnissa on hyvä johtaminen – ja että työ tarpeen mukaan myös joustaa, niin kuin työntekijätkin.

– Kyse ei ole vain meistä sairaanhoitajista, että me saamme tukea, vaan myös esimiehistämme. He tarvitsevat yhtä lailla tukea ja työnohjausta, jotta meidän kaikkien työ säilyy mielekkäänä.

Teksti Irina Björkman

Kuva Leena Koskela

Artikkeli on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 5/2021. Lue koko lehti.