Keski-Suomen hyvinvointialueella on päätetty poistaa hoitotyön, sosiaalihuollon ja lääketieteen professiojohtajat johtoryhmästä. Päätös on herättänyt keskustelua siitä, millaisen asiantuntemuksen tulisi olla edustettuna ylimmässä päätöksenteossa.
Useimmilla hyvinvointialueiden professiojohtajilla on pitkä käytännön kokemus asiakas- ja potilastyöstä sekä johtamisosaamista, joka perustuu sekä koulutukseen että kokemukseen.Lisäksi monet heistä toimivat välittömässä yhteydessä asiakas- ja potilastyötä tekevien sote-ammattilaisten kanssa.
Kysymys hoitotyön, sosiaalihuollon ja lääketieteen professiojohtajien asiantuntemuksen hyödyntämisestä ei koske vain yhtä hyvinvointialuetta. Se koskee koko suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa: miten varmistamme, että päätöksenteossa kuuluu niiden ääni, jotka tuntevat palveluiden arjen, henkilöstön työn sekä asiakkaiden ja potilaiden tarpeet?
Vaikuttava johtaminen tarvitsee useita näkökulmia
Hyvinvointialueiden johtaminen on vaativa kokonaisuus. Talouden tasapainottaminen, henkilöstön saatavuus, palveluiden kehittäminen ja lainsäädännön velvoitteet vaativat kukin omaa osaamistaan. Lisäksi päätöksenteon tulisi sosiaali- ja terveydenhuollossa perustua tutkittuun tietoon, ajantasaiseen tilannekuvaan ja vaikuttavuuden arviointiin.
Professiojohtajat tuovat päätöksentekoon tutkittuun tietoon pohjautuvaa asiantuntemusta sekä ymmärrystä siitä, miten päätökset näkyvät asiakas- ja potilastyössä, henkilöstön arjessa ja palveluiden laadussa koko hyvinvointialueella. Heidän näkökulmansa ulottuu myös yli palvelu- ja toimialarajojen.
Riskinä kasvava etäisyys arjen työn ja päätöksenteon välillä
Sote-palveluissa tehtävät päätökset näkyvät suoraan ihmisten arjessa. Henkilöstömitoitus vaikuttaa työvuoroihin, palvelurakenteet asiakkaiden palvelupolkuihin ja toimintamallit jokapäiväiseen työhön esimerkiksi vastaanotoilla, kotihoidossa, päivystyksissä ja sosiaalipalveluissa.
Mitä kauemmaksi käytännön työn ammattilaisten näkökulma etääntyy johtamisesta, sitä suurempi on riski, että päätösten vaikutuksia ei tunnisteta riittävän ajoissa eikä yhteisiin tavoitteisiin myöskään sitouduta. Professiojohtajien vahvuus on siinä, että he tuovat johtamiseen näkymän sekä palveluiden arkeen että henkilöstön tilanteeseen, osaamistarpeisiin ja työhyvinvoinnin haasteisiin. Kaikkea tätä ei voi tulkita pelkästään raporteista tai tunnusluvuista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat hyvinvointialueiden tärkein voimavara – näinhän me juhlapuheissamme vakuutamme. Kun henkilöstön näkemykset välittyvät osaksi päätöksentekoa, syntyy myös luottamusta muutoksiin. Luottamus puolestaan on onnistuneen uudistamisen edellytys. Tämä edellyttää katkeamatonta yhteyttä ammattilaisten ja johdon välillä.
Kyse ei ole uudesta huolesta
Suomen Sairaanhoitajat on nostanut saman huolen esiin myös aiemmin sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä koskevissa lausunnoissaan. Olemme korostaneet, että hyvinvointialueiden johtamisen tulee perustua monialaiseen asiantuntemukseen, jossa lääketieteen, hoitotyön ja sosiaalihuollon osaaminen ovat tasapainoisesti edustettuina.
Käytännön kokemukset hyvinvointialueilta ovat osoittaneet, että hoitotyön asiantuntemuksen jääminen johtamisrakenteiden ulkopuolelle voi heikentää henkilöstön osallisuutta, vaikeuttaa palveluiden kehittämistä ja etäännyttää päätöksentekoa arjen työstä. Hoitotyön asiantuntemuksen poisjättämistä johtamisrakenteesta on perusteltu milloin lakisääteisyydellä, milloin rekisterinpitäjän vastuulla – kumpikaan näistä ei hoida asiakasta eikä potilasta. Hoitoon ja hoivaan liittyvät jokapäiväiset ratkaisut tehdään arjessa, yhdessä asiakkaan ja potilaan kanssa, jossa laadukkaalla hoitotyöllä on ratkaiseva osuus.
Siksi kysymys professiojohtajien asemasta ei ole vain organisaatiorakenneasia. Kyse on siitä, miten varmistamme palveluiden laadun, asiakas- ja potilasturvallisuuden sekä ammatillisen asiantuntemuksen riittävän painoarvon päätöksenteossa. Kun ammattilaisten ääni kuuluu myös siellä, missä johtamista tehdään, syntyy parempia päätöksiä niin henkilöstön, asiakkaiden kuin potilaidenkin näkökulmasta.
Jos professiojohtajien näkökulmaa ei nähdä tarpeellisena johtoryhmätyöskentelyssä, on syytä pohtia, miten käytännön työn todellisuus saadaan jatkossa osaksi strategista päätöksentekoa.
