Opiskelijan, ohjaajan ja opettajan on onnistuttava omassa osuudessaan, jotta työharjoittelu sujuu hyvin. Syvimmät sudenkuopat välttää näillä vinkeillä.
Ensivaikutelmalla on väliä
Opiskelijavirta on ehtymätön, mutta harjoittelupaikan tulisi silti varautua jokaisen opiskelijan saapumiseen huolella. Tämä motivoi opiskelijaa alusta asti yrittämään parhaansa.
Ensivaikutelma on usein pienestä kiinni.
– Kotisairaalan harjoittelussa hoitajilla oli talon puolesta liivit. Minullekin oli oma liivi haettuna heti ensimmäisenä päivänä. Se teki tunteen, että olen osa porukkaa, sairaanhoitajaopiskelija Ruut Laiho sanoo.
Ehkä pahinta opiskelijalle on jättää hänet heti alkuunsa selviytymään yksin.
– Eräälle opiskelijalle oli sanottu, että kun olet vain tutustumassa täällä niin mene minne haluat. Jos et tunne ihmisiä tai paikkoja ja kuljet ympäriinsä kyselemässä saako tulla kaveriksi, tunnet itsesi helposti taakaksi, sairaanhoitaja Eeva Talus kuvaa.
Panosta palautteeseen
Palautteen kautta opiskelija saa realistisen kuvan osaamisestaan. Siksi palaute on ammattilaiseksi kasvussa kullan arvoista.
Eeva Taluksen mielestä palautetta tulisi antaa joka vuoron aikana suullisesti ja vuoron lopuksi kirjallisesti. Opiskelijasta pitäisi löytää sekä positiivista sanottavaa että kehityskohteita.
Sairaanhoidon opettaja Liisa Lukkari tietää, että taitava opiskelija saa helposti pelkkää hymistelyä.
– Aina voi miettiä, sovelsiko opiskelija jotain teoriaa käytäntöön tai perustuiko hänen toimintansa näyttöön.
Palaute voi saada opiskelijan loistamaan tai lannistumaan. Myös suuttumaan, jos se on epäoikeudenmukaista.
– Sain aikoinaan päivän päätteeksi palautetta, että voisin kiinnittää enemmän huomiota potilaiden viihtyvyyteen. Olin koko vuoron raijannut eristyksessä oleville lapsille kirjoja ja pelejä, ettei heillä kävisi aika pitkäksi, Eeva Talus muistelee.
Roolimallista motivaatiota
Työhönsä intohimoisesti suhtautuva sairaanhoitaja voi tartuttaa asenteensa myös opiskelijaan. Ennen ammatti-identiteetin muotoutumista opiskelija on hyvin herkkä vaikutteille.
– Kaikkein eniten olen ihaillut niitä sairaanhoitajia, jotka todella kuuntelevat potilaita ja tekevät kaikkensa heidän asioittensa eteenpäin viemiseksi. He perehtyvät vaivaa säästämättä potilaan kokonaistilanteeseen ja uskaltavat kertoa mielipiteensä esimerkiksi lääkärille, Ruut Laiho pohtii.
Joskus harjoittelupaikoissa on käynnissä raskaita prosesseja, jotka heijastuvat ihmisten jaksamiseen. Ilmapiiriongelmat jäävät opiskelijoilta harvoin salaisuudeksi.
Eeva Taluksen mielestä hankalien tilanteiden taustoja kannattaa avata hieman, ja jos opiskelija törmää pahan puhumiseen, tulee keskustella siitä, millaista on kollegiaalinen käytös.
– Omaa työtä tai työkaveria ei koskaan saisi vähätellä. Aikoinaan eräs harjoitteluni ohjaaja sanoi, että sairaanhoitajaksi ei kannata valmistua, vaihda alaa. Innokkaana opiskelijana en tosiaankaan tiennyt, mitä kommentista pitäisi ajatella.
Pidä yllä toivoa
Vaikka ohjaaja ja opiskelija yrittäisivät parhaansa, joskus harjoittelu vain ei suju. Teoriapohja on saattanut jäädä liian hataraksi tai hankala elämäntilanne voi verottaa opiskelijan voimavaroja. Joskus henkilökemiat lyövät kipinää.
Ongelmatilanteissakin opiskelijan toivoa tulisi ylläpitää. Kyseessä on kuitenkin vain yksi harjoittelu monien joukossa, ja jos ajoissa tehdään oikeita korjausliikkeitä, voi harjoittelun läpäistä vaikka alku takkuilisi.
– Jos ei kurota taivaan kaikkiin tähtiin, niin ainakin yhteen voi ylettyä. Joskus keskeinen tavoite voi olla esimerkiksi opiskelijan itsearviointikyvyn kehittäminen. Seuraavaan harjoitteluun asetetaan sitten uudet tavoitteet, Liisa Lukkari muistuttaa.
Lukkarin mielestä mitään ei ole menetetty edes silloin, kun harjoittelu keskeytyy. Uusi harjoittelu on uusi mahdollisuus.
– Yksi harjoittelu ei määrittele sitä, miten pätevä ammattilainen opiskelijasta lopulta tulee.
Tartu innolla töihin
Hidastelu ja nenä vinossa työskentely antavat opiskelijasta ikävän vaikutelman. Oli tarjottu tehtävä miten vähäpätöinen tai epämiellyttävä tahansa, siitä pitäisi pystyä innostumaan.
– Ohjaajat ovat olleet tosi tyytyväisiä, kun en kavahda eritteitä tai rutiinijuttuja. Jos tuntuu, että osaan asiat hyvin, olen lisännyt haastetta esimerkiksi tarjoutumalla ottamaan vastuun koko huoneen potilaista, Ruut Laiho sanoo.
Laiho on harjoitteluissa aktiivinen ja pyytää päästä mukaan tutkimuksiin ja toimenpiteisiin, vaikka ei tietäisi niistä paljonkaan etukäteen. Hirveän suuria yllätyksiä ei ole tullut vastaan.
– Se johtuu varmaan siitä, että luen huolella kaiken ennakkomateriaalin. Esimerkiksi ennen kirurgian harjoittelua opiskelin aihepiirin latinankielistä sanastoa, jotta ymmärtäisin, mitä leikkauskertomuksissa lukee.
Teksti Suvi Leppiniemi Kuvat Petteri Löppönen (Lotta Marjala ja Eeva Talus), Jussi Partanen (Ruut Laiho), Jussi Helttunen (Liisa Lukkari ja opiskelijat) sekä Shutterstock
