Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Nousevat tähdet -tunnustus

Nousevat tähdet -tunnustuksen tarkoituksena on tuoda esiin työuransa alussa olevia sairaanhoitajia sekä kannustaa heidän urakehitystään ja hoitotyön kehittämistä.

Tavoitteena tuoda esiin uransa alussa olevia sairaanhoitajia

Tavoitteena on tehdä näkyväksi vasta uransa alussa olevia sairaanhoitajia, joilla on myönteinen ja kehittävä asenne hoitotyöhön ja osaamiseen.

Tunnustus jaetaan vuosittain yhdelle tai useammalle sairaanhoitajalle.

Valintakriteerit

Nuorella sairaanhoitajalla tarkoitetaan sairaanhoitajaa, jolla on hakuvaiheessa kulunut noin 1–3 vuotta aikaa valmistumisesta.

Valitun sairaanhoitajan tulee olla esimerkillinen omassa työssään ja osoittaa kehittyvää ja kehittävää työotetta. Hän osallistuu aktiivisesti ammatillisiin asioihin ja hänellä on myönteinen asenne ammattikuntaa ja työtä kohtaan.

Työssään hän:

  • on osallistuva
  • tuo esiin uusia näkökohtia hoitotyön kehittämiseen
  • osoittaa aloitteellisuutta ja tavoitteellisuutta oman ammattitaidon ja työyhteisön osaamisen kehittämiseen
  • toimii eettisesti ja potilaan parhaaksi

Valitun nuoren sairaanhoitajan tulee olla Suomen Sairaanhoitajien jäsen. Hänellä pitää olla voimassa oleva sairaanhoitajan ammatinharjoittamisoikeus.

Valinnoissa pyritään huomioimaan alueellinen ja hoitotyön eri toimintaympäristöjen edustavuus.

Tunnustuksen myöntää Suomen Sairaanhoitajien hallitus.

Tunnustuksen sisältö

Rahapalkinto ja osallistuminen kutsuvieraana Sairaanhoitajapäiville.

Ehdotuksen tekeminen tunnustuksen saajaksi

Ehdotuksen voi tehdä toinen henkilö, ryhmä tai alueyhdistys. Sen pitää olla hyvin perusteltu, sillä tunnustus jaetaan perustelujen pohjalta.

Ehdotuksia voi jättää jatkuvasti, mutta viimeistään 30.9. mennessä, jotta liiton hallitus ehtii käsitellä sen lokakuun kokouksessa. Jos ehdotus on jätetty tämän jälkeen, siirtyy ehdokkuus seuraavalle vuodelle.

Tunnustus jaetaan aina syksyisin.

Ehdota Nousevaa tähteä

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia
Ehdottajan tiedot

Ehdokkaan tiedot

Perustelut

Suomen Sairaanhoitajat kerää tietoja vain lomakkeen tarkoituksen täyttymistä varten.

Tapahtumiin ja tilaisuuksiin ilmoittautuessani annan suostumukseni tapahtuman järjestäjälle käyttää tietojani tämän tapahtuman osallistujarekisterissä. Tietoja käytetään ennakkomateriaalin lähettämiseen ja muuhun tapahtumasta tiedottamiseen, tapahtumahallintaan sekä laskutukseen. Tietoja säilytetään tapahtuman jälkeen osallistumisen todentamista ja palautekyselyä varten. Tiedot poistetaan tapahtuma- ja koulutusrekisteristä tietosuojapolitiikan mukaisesti määräajassa.

Henkilötietojen säilytysajat perustuvat lakiin ja Suomen Sairaanhoitajien päätökseen. Tietosuojaperiaatteiden mukaisesti emme säilytä jäsenistä vanhentuneita tai tarpeettomia tietoja. Lue lisää tietosuojaselosteesta.