WHO on julistanut vuoden 2020 sairaanhoitajien ja kätilöiden vuodeksi. Juhlavuoden kunniaksi Sairaanhoitajaliitto on pyytänyt hoitajataustaisilta kansanedustajilta sekä hoitotyön professoreilta blogikirjoituksia. Tässä tulee niistä ensimmäinen. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen erittäin ajankohtainen blogi!
Terveydenhuollon ammattilaisten tärkeys tunnistetaan erityisesti nyt, kun koronavirus jyllää maassamme. Vietämme nyt WHO:n sairaanhoitajien ja kätilöiden teemavuotta, jonka aikana korostetaan sairaanhoitajien ja kätilöiden osaamisen ja ammattitaidon merkitystä koko terveydenhuollon onnistumisen kannalta. Kukaan ei kyseenalaista nyt tätä asiaa.
Toivottavasti arvostus jatkuu myös epidemian jälkeen. Arvostus tarkoittaa sitä, että voi kehittää omaa työtään, tulee kuulluksi oman työn asiantuntijana ja voi kokea tekevänsä työnsä kunnolla. Nämä perusasiat eivät toteudu kaikissa organisaatioissa.
Olen saanut viestejä hoitotyöntekijöiltä, että heidän mielipiteitään ei kuulla eikä osaamistaan arvosteta. Hoitajien ajatellaan olevan ”käsipareja”, joita voi siirtää osastolta toiselle. Mitähän mieltä kirurgi olisi, jos hänelle sanottaisiin, että tänään olet keuhko-osastolla ja huomenna menet neurologiselle osastolle. Kirurgi ei suostuisi tähän, mutta hoitajien odotetaan mukisematta toimivan näin.
Kirurginen sairaanhoito vaatii aivan erilaisia tietoja taitoja ja valmiuksia kuin neurologisen potilaan hoitaminen tai keuhkosairauksien osastolla toimiminen. Potilaan laadukas hoito edellyttää ammattitaitoisen lääkärin lisäksi ammattitaitoista hoitotyötä. Kukaan ei voi olla kaikkien hoitotyön osa-alueiden asiantuntija ja jos näin kuvitellaan, vähätellään työntekijöitä ja heikennetään potilaiden saaman kokonaishoidon laatua.
Viime viikolla vietettiin kansainvälistä aivoviikkoa ja olin samassa tilaisuudessa aivotutkija Minna Huotilaisen kanssa. Hän korosti, että jos työyhteisössä on jatkuvasti ns. ’taistele ja pakene’ – tunnelma, siitä seuraa työuupumus. Taistele – ja pakene -ilmapiirissä keskeistä on jatkuva uhka, kiire, epätoivo, kuormitus, paineet sekä vähitellen kyynisyys ja välinpitämättömyys. Juuri tästä olotilasta hoitotyöntekijät minulle kertovat. Kun he yrittävät nostaa epäkohtia esille, heidän kritiikkinsä kielletään, valmennetaan ja jätetään käsittelemättä. Jopa uhkailu ja pelolla johtaminen ovat tulleet takaisin. Nämä ovat syitä siihen, että sairaanhoitajat siirtyvät pois hoitotyöstä.
Hoitotyön kuuluu myös kiire, stressi ja erilaiset paineet, mutta jos työntekijä voi kokea työnsä hallinnan tunnetta, yhdessä tekemisen meininkiä, arvostusta, innostusta, vapautta, edistymistä, asiantuntijuudesta kehittymistä ja kasvamista, turvallisuutta sekä palautumisen tunnetta, haasteellinen työ antaa tyydytystä. Tällaisessa työyhteisössä voi olla kiireestä ja stressistä huolimatta ns. flow-tila, jolloin työntekijä pääsee parhaimpaan mahdolliseen työsuoritukseen ja löytää uudenlaisia ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin. Tällaista työtä sairaanhoitajat haluaisivat tehdä ja tällaisia sairaanhoitajia potilaat kaipaavat ja tarvitsevat.
Hyvät kollegat, ei anneta periksi, vaan jatketaan hoitotyön ja sairaanhoitajien puolesta puhumista – joka tasolla!
Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
