Sairaanhoitajaliitto kerää sairaanhoitajille sosiaalisessa mediassa ja radiossa tukiviestejä, jotka julkaistaan maanlaajuisesti radiossa. Voit lähettää omat terveisesi sairaanhoitajille ääniviestinä (kesto max. 10 s) numeroon 044 529 0032.
Sairaanhoitajat ovat oman alansa ammattilaisia, joilla on muiden lailla pelko omasta tai läheistensä sairastumisesta. Se mikä näyttäytyy meille sankaruutena, on toisille koulutuksen mukaista työtä, jota tehdään nyt poikkeusoloissa oman terveyden kustannuksella. Työ vaatii korkeaa osaamista ja ammattitaitoa, ja alalle pääsyn ehtona on korkeakoulututkinto. Onneksi, sillä nyt on ensiarvoisen tärkeää, että meitä hoitavat ammattitaitoiset ja koulutetut sairaanhoitajat.
Vaikka sairaanhoitajat ovat korvaamattomia, ei mikään ammattiryhmä ratkaise yksin koronakriisiä. Yhtä lailla muu terveydenhuollon henkilökunta, siivous- ja muu hoitotyötä tukevaa työtä tekevä henkilökunta, varhaiskasvatuksen työntekijät, opettajat ja monet muut ammattiryhmät pitävät huolen siitä, että Suomi palaa raiteilleen mahdollisimman pienin vahingoin, mahdollisimman nopeasti.
Tsemppiviestien lisäksi sairaanhoitajat ja terveydenhuollon muu henkilökunta tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen: noudatetaan hallituksen antamia ohjeita, suojellaan riskiryhmiä ja annetaan ammattilaisille työrauha.
On ollut upeaa huomata suomalaisten kollektiivinen arvostus sairaanhoitajia kohtaan. Toimikoot nämä nyt kerättävät viestit lähtölaukauksena sille, että sairaanhoitajien arvostus näkyisi myös konkreettisina tekoina: palkkauksen nostamisena tehtävän vaativuutta vastaavalle tasolle, työmäärän kohtuullistamisena ja työkyvystä huolehtimisena, sillä sairaanhoitajat ovat kiitoksensa ansainneet – niin koronakriisin aikana kuin sen ulkopuolellakin.
Tuhannet KIITOKSET,teette tärkeintä työtä maailmassa.
Lisää liksaa Teille.
Olen samaa mieltä kanssasi,mutta toinen pitempiaikainen ongelma
hoitoalojen työyhteisöissä on työnmäärään nähden alimiehitys .Eri ammattiryhmät eivät ole mestareita ilman koulutusta hoitamaan toisen ammattiryhmän töitä.Palkanlisäys ei tuo lisä käsiä tai jalkoja joita myös tarvitaan hoitoturvallisuuden luomiseksi.
Sairaanhoitsjat tekevät suurella riskillä töitä.Sipilän hallitus leikkasi jopa kesälomarasta 3 vuotta.karkoitti koiliutetut ammattilaiset joukottain ulkomaille. Sipilältä julkinen anteeksipyyntö hoitajille.palkkoihon tasokorotus. Auttaakohan sekään enään.
Olen kiitollinen kaikille terveydenhuollon henkilöille, varsinkin sairaanhoitajille. Itsekin 40 v. sairaalassa sairaanhoitajana olleena 💕❤🍀👍
Sairaanhoitaja on toista ihmistä varten. Hän tukee niin henkistä kuin fyysistä puolta yksilöllisesti. Auttaa ihmisen perustoiminnoissa sekä sairaanhoidollisissa toimissa. Tukee kaiken työnsä ohella myöskin omaisia.
Haluan lausua ison kiitoksen kaikille, jotka tätä työtä tekee ja toivon todella, että jonain päivänä nähdään se arvo myöskin palkkauksessa! Niinkuin se olisi kuulunut näkyä jo ajat sitten, ilman koko koronaa. Ihmisten kanssa tässä kuitenkin toimitaan, ja heidän parasta toivotaan.
Vaikka olisit kuinka haavoittumaton, menstyvä, maailman valloittaja, siinä vaiheessa, kun et enään kivuiltasi pysty kotona olemaan, joudut hoidettavaksi. Silloin vierelläsi on hoitaja, joka auttaa. Hän antaa sinulle lääkkeesi, kuuntelee asiasi, kysyy vointiasi, korjaa asentoasi, on vierelläsi, viimeiseen asti, oli päivä taikka yö, joulu taikka juhannus.
Kiitos kuuluu sinulle, Hoitaja!
Juurikin näin se menee 🙏❤
Voimia teille kaikille👏eläkkeellä olevana sairaanhoitajana arvostan työtänne suuresti💙teille tulisi maksaa reilusti enemmän palkkaa ja näin pandemia-aikana myös KORONALISÄÄ👍
Sairaanhoitaja on ammatti jonka merkityksen muut näkee vasta henkilökohtaisessa tai maailmanlaajuisessa kriisissä. Kun asiat on kunnossa, tätä arvostusta ei niin paljon ole. Teille maksetaan liian vähän ja työ mitä teette on elintärkeää ja arvokasta. Kiitos!
Kiitollinen kaikille terveydenhuollon henkilökunnalle, etenkin sairaanhoitajille❤️ Itsekkin sairaanhoitaja❤️
Voimia ja jaksamista erittäin vaativassa työssä.
Palkkaa lisää!
Kiitän sairaanhoitaja Anette Oksasta ja kaikkia muita sairaanhoitajia upeasta ja arvokkaasta työstä.
Te teette tärkeää työtä Suomen maassamme ja iso kiitos kuulu teille kaikki sairaanhoitajat ja kaikki terveydenhoito alan ammattilaiset ❤️❤️ ja meidän suvun alan ammattilaiset myös teille isot kiitokset ja pidetään toisistamme huolta ❤️
Sairaanhoitajat ovat olleet ja ovat nyt maan selkäranka! Jos heidän selkärankansa katkeaa, katkeaa koko maan tila. Siis kaikki optionsaajat, EU- jättipalkkioiden lypsäjät, Suomenkin edustajat, joille tehtävistään jättikorvaukset, lahjoittakaa nämä tulonne heidän tukemiseen tässä merkittävässä ja arvokkaassa, mutta palkassaan ei huomioidussa työtehtävässä.
Hävettää antaa kehuja kun tiedän sen olevan pieni huomionosoitus tehdystä likimain ilmaisesta erinomaisesta työstä.
Eikö olisi aika kiittää hyvästä työstä kunnon palkalla ja työolojen parantamisella. Hehän tekevät pyyteetöntä työtä ilman asianmukaisia varusteita ja vaatteita.
Mutta kaikesta huolimatta SUUR KIITOS TEILLE!
Meidän ukit ja mummot taistelivat vapaudestamme näkyvää vihollista vastaan.. Nykypäivän sotilaat taistelevat sairaalassa eturintamassa näkymätöntä vihollista vastaan, joka voi romahduttaa koko yhteiskuntamme toimintakyvyn. Suuri arvostus teidän työtä kohtaan, jossa vaarannatte oman terveytenne. Olette sankareita, jotka ansaitsevat kaiken tukemme ja rakkautemme. Rakkautta työhönne, pitäkää eturintama pystyssä <3
Haluan kiittää sairaanhoitajia heidän isosta panoksesta tämän yhteiskunnan hyväksi.
Tekevät todella arvokasta työtä meidän eteen. Toivon, että päättäjät vihdoin huomaavat ja ojentaa kätensä ja laittavat heidän palkka-asiat kuntoon!
Kiitos äärimmäisestä venymisestä ja jaksamisesta sairaanhoitajille ja kaikille koronapotilaitten kanssa tekemisiin joutuville ammattilaisille tässä maassa.!!! 👏👏👍👍❤️❤️
Sairaanhoitajat ovat aina tehneet arvokasta työtä ja he ovat kiitokset ansainneet. Me tarvitsemme sairaanhoitajia taas enemmän kuin yleensä. Palkkaus on korjattava.
En voi kylliksi kiittää hoitajia, jotka lämpimästi hoitivat minua agressiivisen syöpäni raskaalla hoitopolulla. Vaikka tiesin miten tuskallisia viikkoja sytostaatit aiheuttaisivat, menin aina luottavaisin mielin hakemaan uuden myrkkysatsin. Hoitajat toimivat myös äkillisessä allergiareaktiossa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti.
Te teette korvaamatonta työtä etulinjassa Suomalaisten hyväksi ja laitatte itsenne altiiksi koronavirukselle joka hetki. ISO KIITOS kaikesta työtä mitä teette Suomalaisten eteen!!
PALKANKOROTUS ON VÄHINTÄ, MITÄ TEILLE PITÄÄ SAADA VÄLITTÖMÄSTI!!
Jumankauta päättäjät! Miten voi olla niin vaikeata korottaa Hoitoalan palkkoja? Jossain siellä ”Sikariportaassa” On iso mätäkasvain! Kaikkeen ”Hevonpyllyyn” kyllä rahaa syydetään mutta ei hoitoalalle! Hoitajia jos ei olisi niin…. Siis ihan todellakin Iso halaus kaikille jotka jaksavat hoitoalalla työskennellä. Kyllä velka teille vain kasvaa koko ajan…
Kiitos kaikille Taysin sydäntarkkailu osaston hoitajille sekä Hatanpään sydän osasto B5 hoitajille kun äitiäni hoidatte hänen kriittisessä sairaudessa.
Voimia myös kaikille muillekin hoitajille teette todella tärkeää työtä pienellä palkalla.
Kiitos myös Pappilan puiston kotipalvelu hoitajille jo pitkästä äidin kotihoitosuhteesta.
Suuri kiitos. Vähintä mitä voi nyt toivoa, että päättäjämme korjaavat palkkanne kohdalleen. Teette arvokasta työtä, uupumatta ei kukaan jaksa….pitkään. Tulevaisuus olkoon valoisa..
KIITOS
K. Forsberg
Olen itse sairaanhoitaja, en toimi enää ammatissa vaan opettajana. Arvostan sairaanhoitajan koulutusta ja ammattitaidon monipuolisuutta. Kannustan terveydenhuollon toimijoita myös arvostamaan sairaanhoitajien ammattitaitoa ja määrittelemään sekä ylläpitämään riittävät sairaanhoitaja henkilöstöresurssit/mitoitukset yksiköissä, joka varmistaa osaamistason hoidossa. Olen saanut hyvää sairaanhoitoa Porvoon sairaalassa ja HYKS sydänosastolla, jossa sairaanhoitajien työskentely oli esimerkillistä ja ihailtavaa! Kaikki tuki ja kannustus teille sinne työtehtäviin. Olette tärkeitä ja toivottavasti Suomen palkkataso saavuttaisi lähemmäs naapurimaan Norjan tasoa.
Kiitos kaikille hoitajille. Teette arvokasta työtä. Kiitos, kiitos. Monisairaana osaan arvostaa teitä.
Kiitos teille!! Olette arjen ja tämän kriisiajan supersankareita ❤️
Arvostan!!
Ansaitsisitte kunnon korotuksen peruspalkkaanne.
Jaksamista teille hoitajat 🌸
Teette korvaamatonta työtä❤️kuten me lähihoitajat myös. Suuren suuret kiitokset teille! Paljon tsemppiä. Nyt viimeistään palkat kuntoon. Yhteiskunta on vähintään sen velkaa.
Suuri ja lämmin kiitos hoitohenkilökunnalle, ensivasteen henkilöstöstä puhtaanapidon ja tehohoitoyksikön osaajiin❣ Monien sairauksien tuttuna ja iiden kanssa taistelleena jo liki 50v moni sairaanhoitaja ja yhtä lailla niin ihanat siivoojatädit ovat olleet tukemassa, juttelemassa, auttamassa näkemään, että huomennakin nousee uusi aurinko 💖 Jokainen teistä omalla paikallaan ja panoksellaan olette olleet viemässä kuntoutumistani positiiviseen suuntaan, jotta nyt kohta ”vanhuuden” portilla saisin elää onnellista ja kivuttomampaa, terveempää elämää 🧡
Olette aarteita, joita maailma tarvitsee 💝
Toivon, itsekin lastenhoitajana työskentelevänä, että hoitajien mitoitukset pidettäisiin hyvällä tasolla, jotta työssäolevien jaksaminen turvattaisiin, joka on kaiken turvallisen asiakastyöskentelyn edellytys ja palkkataso laitettaisiin vastaamaan työn kuormittavuutta ja vaativuutta. Onhan kyse ihmishenkien pelastamisesta ja heidän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämisestä 🥰💞
❤️ Kiitos arvokkaasta työstä niin hoitajille kuin myös niille laitoshuoltajille jotka tekevät tuota arvikasta työtä KIITOS❤️
Hoitoalan esimiehenä haluan kiittää jokaista sairaanhoitajaa tänä haastavana aikana. Ajatukseni ja rukoukseni ovat kaikkien niiden luona jotka hoitavat koronapotilaita.
Kiitos kaikille sairaanhoitajille tehostetun valvonnan ja tehohoito yksiköissä tekemästänne työstä. Olette tärkeitä ja arvokkaita. Tsemppiä ♡
Omalla työmaalla on toistaiseksi rauhallinen tilanne
Kiitos teille kaikille.
Lämmin kiitos hoitajille, olen niin kiitollinen hoitajille jotka kaksi kertaa jaksoivat minua hyvin ja empaattisesti hoitaa, vaikka toisella kerralla varmasti olin järkyttävän kovissa kivuissani vaikea potilas ♥️ Kiitos kun jaksoitte ♥️
Todella Iso kiitos kaikille teille sairaanhoitajille, jotka nyt teette arvokasta työtä ja välillä venytte voimienne äärirajoille – niin henkisesti ja fyysisestikin. Osa teistä joutuu kantamaan myös huolta siitä, että teette työtänne vajaalla suojautumistasolla – ainakin kotihoidossa ja ehkäpä siellä perustasolla terveydenhuollossa. Ilmeisesti kuitenkin erikoissairaanhoidon suojautuminen on ollut paremmalla tasolla. Mutta tämän kaiken keskellä, muistakaa pitää myös puolenne siellä työyhteisössä, älkää menkö polulle, että venytte äärirajoille muiden eteen – vaan muistakaa suojata itsenne riittävästi, niin levon kuin henkisenkin jaksamisen kanssa. Jos nyt ei esimiehet – eikä liittojen edustajat pidä teidän puolianne niin työajan noudattamisen kuin meneillään olevien palkkaneuvottelujen suhteen – muistakaa vaatia oikeuksianne. Kaikki ovat kuitenkin ihmisiä — usealla – meillä on omaa perhe – lapset ja sukulaistet ja muut ystävät, jotka ovat myös huolissanne jaksamisestanne – joten saatte olla ja OLKAA myös itsekkäitä ja kenenkään ei tarvitse uhrautua vaan pitäkää järki mukana toiminnassanne.
Kiitos – halaus Teille kaikille !
Kiitos teette hyvää työtä. Saisivat maksaa enemmän, mutta ei voi mitään maailma on tälläinen.
Ilman teitä olis syntyminen, eläminen ja kuoleminen paljon tuskallisempaa. Jaksakaa vielä, ja kaikki tukeni sille, että saatais hoitajien palkatkin paremmiksi, vastaamaan työn vastuullisuutta.
SUURI KIITOS KAIKILLE HOITAJILLE JO TEHDYSTÄ TYÖSTÄ, VOIMIA TULEVAAN PANDEMIAN HUIPPUUN. ENNENKAIKKEA PITÄKÄÄ HUOLTA ITSESTÄNNE. MIHIN TAHANSA EI TARVITSE HENKENSÄ JA TERVEYTENSÄ UHALLA SUOSTUA.
Työolosuhteet ja palkkaus kuntoon, niin muihin töihin siirtyneetkin voivat palata maailman parhaan ammatin pariin! 💕
Yli 40 vuotta hoitotyössä olleena tunnen suurta myötäelämistä 🥰
Kiitän Sydämestäni saakka Sairaanhoitajia!Arvokasta työtä teette huonolla palkalla.Te jotka pelastatte ihmishenkiä olette huipputyypejä.
Olkaa ylpeitä osaamisestanne ! Nyt tarvitaan luovuutta ja joustavuutta ja samalla tarkkuutta näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttamisessa. Voimia kaikille vaativaan työhön.
Hienoa eturintaman työtä. Mitaleja? Niin kovin mielelläni haluaisin muistaa/palkita teitä. En vaan tiedä miten.
Sairaanhoitajat osaavat ja tekevät töitä joskus jopa ”sydänverellään”. Työstä saatu korvaus on edelleen mitätöntä vaatimustaso huomioiden. Itse valmistuin sh:ksi vuonna 1977 ja alan opettajana sain kouluttaa sekä erikoissairaanhoitajia että sairaanhoitajia vuosikymmeniä.
Kiitos kaikille alalla toimijoille sekä voimia haasteelliseen aikaan!