Suomi siirtyi vauhdilla koronataistoon. Kaikki niin sanottu kiireetön toiminta vastaanottokäynneistä leikkaustoimintaan ajettiin nopeasti alas ja henkilöstöä siirreltiin ja pikakoulutettiin uusiin tehtäviin. Hallituksen rajoitustoimet ovat purreet, eikä epidemia ei ole ryöpsähtänyt Suomessa pelätyllä volyymilla. Nyt kuuluukin jo viestiä, että joitakin toimintoja ollaan uudelleen käynnistelemässä ja hyvä niin. Pitkäaikaissairaat on syytä saada takaisin hoidon piiriin. Hoitamattomana pitkäaikaissairaudet pahenevat salakavalasti. Rajoitustoimien pitkittyessä hoitovelka kasautuu.
Rajoitustoimien purku ei tarkoita sitä, että koronavirus olisi nujerrettu. Taistelu virusta vastaan tulee olemaan pitkä, kyseessä on pikemminkin maraton kuin pikamatka ja eväiden tulee olla matkan mukaiset. Hoitotyössä ollaan luonnollisesti aina valmiina auttamaan ja tekemään mitä kulloinkin tehdä pitää. Koronakriisi iski kuitenkin sellaisella voimalla, että tennaria on laitettu toiseen eteen tahtia, jolla ei maratonin maaliin välttämättä jakseta. Harjoitteluaikaa ei juuri jäänyt ja valitettavasti varusteetkin ovat olleet vähän sinne päin. Maratoonareita muistutetaan aina siitä, että matka ei tapa vaan vauhti. Koska vauhti on nyt ollut ennennäkemättömän kova, reitillä kaikkensa antaneista tulee huolehtia ennennäkemättömän hyvin.
Jotta auttajina toimivat säilyttävät toimintakykynsä ja tämä maraton saadaan kunnialla loppuun, on auttajillemme annettava kaikki mahdollinen tuki. Yksi tällaisista on työnohjaus. Toinen tärkeä jaksamista tukeva toimenpide on tieto tulevista vapaista ja lomista. Henkilöstön vapaita ja kesälomia ei pidä pilkkoa ja siirtää kuin aivan välttämättömän pakon edessä.
Henkilöstö on osoittanut valtavaa ammatillisuutta ja muuntautumiskykyä. Työnantajien on otettava huoltajan rooli ja varmistettava, että vauhdin jako kantaa maaliin saakka.
