Siirry sisältöön
Liity jäseneksi

Elpyisikö soteala liike-elämän opein? Elpyisivätkö sairaanhoitajat?

Terveydenhuoltoalan tulisi ottaa mallia liike-elämästä. Näkökulmaa kääntämällä voitaisiin saada aikaan akuutisti kaivattavaa elpymistä.  

Liike-elämässä on ymmärretty, että se, joka ei kehity kuihtuu pois. Uudet palvelut, prosessit ja tuotteet kehittyvät ja realisoituvat nopeasti. Niiden tarkoituksena on palvella ja vastata muuttuvan yhteiskunnan syntymässä oleviin tarpeisiin. Yhteistä tässä kaikessa on se draivi ja mentaliteetti, joilla asioita tehdään.  

THL:n tilastoraportin mukaan vuonna 2019 Suomen terveydenhuollon menot olivat 22 miljardia euroa. Suunta kasvava. Yhtä selkeätä tilastoa en lyhyestä etsinnästä huolimatta löytänyt kokonaistuloista. Hakusana ”sosiaali- ja terveydenhuollon tulot” tai ”sosiaali- ja terveydenhuollon tuotto ” tuottivat enimmäkseen otsikoita sen menoista ja kustannuksista. Terveydenhuollon tuottoja on kaikkinensa haastava tilastoida, sillä onnistuessaan tehtävässään se tuottaa veronmaksajia, työkykyä ja yhteiskuntamme rakentamiseen ja kehittämiseen osallistuvia yksilöitä. 

Eskelinen ym. (2017) toteavatkin kirjassaan Tehostamistalous julkisten palveluiden olevan luonteeltaan muun muassa investointia, esimerkiksi ongelmia ennaltaehkäisemällä. He tuovat myös perustellen esille miksi sotealan palvelut ja teollisuuden tuotanto eivät ole keskenään verrannollisia. Heidän ajatuksiaan käyttäen kaikkia sote-alan palveluita ei ole mahdollista digitalisoida, automatisoida tai tehostaa menettämättä niitä syitä, miksi ne ovat alun perin toimivia ja johtavat asiakkaan tai potilaan kannalta positiivisiin tuloksiin. Siten myös välillisesti yhteiskunnan hyödyksi, ja tuotoksi.

Ihmisen tuottama palvelukokemus asiakkaalle vaatii onnistuakseen kohtaamista ja perehtymistä, joka puolestaan vaatii aikaa. Kuitenkin tämä edellä mainittu verrannollisuus on vallitseva näkökulma yhteiskunnassamme vaikuttaen sosiaali- ja terveysalan poliittisiin ratkaisuihin sekä sitä koskettaviin taloudellisiin ratkaisuihin, myös palkkakysymyksiin. Sosiaali- ja terveyshuoltoon käytettävät varat nähdään menoerinä ja ajatusmallissa ongelmana onkin se, että sote-alan investointien tulokset eivät ole välittömästi nähtävissä taulukon positiivisella puolella.

Olen pohtinut minkälaista mentaliteettia ja draivia oikein luodaan fokusoimalla näkökulmaa kuluihin, menoihin ja säästämiseen? Olen myös miettinyt, minne sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ydintavoite on yhteiskunnallisessa keskustelussa hukkunut, ja mitkä ovatkaan yhteiskuntamme prioriteetit?

Liike-elämän kulttuurissa havainnoidaan paitsi asiakasta myös tulevia huipputyöntekijöitä. Erilaisia positiivisia keinoja käyttämällä pyritään pitämään hyvät työntekijät osana yrityksen voimavaroja. Antamalla työntekijöille sopiva alusta kasvaa ja sopivasti painetta hioutumiseen, näistä työntekijöistä kuoriutuu sitä timanttiloistoa, joka heissä vielä kypsymättömänä piileksii.

Liikemies Richard Bransonin tunnetun sitaatin sanoin: ”Jos pidät huolta työntekijöistäsi, he pitävät huolta asiakkaistasi. Se on niin yksinkertaista.” Samainen Branson sanoo myös: ”Kouluta ihmisiä niin hyvin, että he voivat lähteä, mutta kohtele heitä niin hyvin, etteivät he halua”. On ollut kylmäävää havaita, että edelleen 2020-luvulla sotealalla työntekijöiden kohtelun osalta havaitaan räikeitä, jopa lainvastaisia, puutteita.

Liike-elämää käsittelevässä elokuvassa Wolf of Wall Street Leonardo DiCaprion esittämä pörssimeklari Jordan Belfort pitää työntekijöille motivoivan puheen. Puhuessaan hän kertoo ja olemuksellaan viestii sitä tarinaa, tunnelmaa ja draivia, joka tulee synnyttämään tulosta. Puheen lopussa tunnelma latautuu huippuunsa ja siitä syntyvä liikevoima tuottaa yksikköön valtavan toiminnan. 

Juuri vastaavaa asennetta ja draivia kaivataan jokaiselta päätäntävallassa ja johtamisasemassa olevalta sekä kaikilta heiltä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa. Muuten hyvinvointivaltio ja hyvinvointikeskukset ovat vain nimiä ilman sisältöä. Happinaamarit tulee ottaa esille nopeasti, ja kuten hyvin tiedämme, ne asetetaan aina ensin huoltajalle, jotta hän voi avustaa huollettavaa.

Blogikirjoittaja: Mia Apajalahti