Elokuun alussa yli viisikymppinen sairaanhoitaja Essi on sanojensa mukaan yövuoroputkessa. Edessä on putken viimeinen yövuoro. Sitten on yksi nukkumispäivä ja yksi vapaapäivä. Ja sen jälkeen paljon lisää työtä ja vuoroja. Essi on tehnyt jaksamisensa äärirajoilla mahdollisimman paljon ylimääräisiä vuoroja, koska niistä on saanut ylimääräisen hälytysrahan.
- Se on ollut ratkaisevan tärkeää toimeentulon kannalta, hän toteaa.
Essin työpaikka kotisairaala laitetiin tänä vuonna kiinni heinäkuussa, koska henkilökuntaa ei saatu lomasijaisiksi ja vakihenkilökunnalle haluttiin turvata kesälomat. Essi siirrettiin vuodeosastolle.
- Mitään ei kysytty, ilmoitettiin vaan, hän sanoo ja pyöräyttää silmiään merkitsevästi.
Ylitöitä on tullut korona-aikana tehtyä.
- Joka listalla olen tehnyt ylitöitä 15 tunnista aina 30 tuntiin, Essi kertoo.
Hän alkaa selata kalenteriaan ja laskea montako viikkoa on mennyt yhdellä pakollisella vapaapäivällä. Suurin osa. Kyllä Essi tiesi sen kalenteriin katsomattakin; sen tuntee kehossaan ja olossaan. Miten tällaista tahtia jaksaa kukaan?
- Onhan nää hurjia nää viikot, Essi sanoo totisena.
Koronan alusta saakka elämä on ollut hyvin työntäyteistä. Karenssit ja altistumiset ovat vaikuttaneet merkittävästi. Niiden myötä korona toi lisää resurssivajetta juuri silloin, kun lisäresurssia olisi erityisen paljon tarvittu.
- Me ollaan nyt kohta kaks vuotta vedetty näin eikä loppua näy, Essi sanoo ja istuu hetken hiljaa.
Essin työpaikalla ollaan tilanteessa, että osa henkilökunnasta on pitkillä sairauslomilla ja sijaisia ei saada mistään. Uutena ilmiönä näkyy Essin mukaan se, että kun sijainen tulee, hän usein myös lähtee saman tien. Erikoissairaanhoito on Essin mukaan suuren paineen alla: on jouduttu vähentämään potilaspaikkoja, koska tekijöitä ei ole. Paine kasaantuu perusterveydenhuoltoon ja näkyy Essin työssä: kuntouttavaa hoitotyötä ei pystytä juurikaan tekemään, perushoidonkin kanssa on tiukkaa. Hän tunnistaa alati pahenevan kierteen.
Loppukesästä Essille soitettiin jokaisena vapaapäivänä ja pyydettiin tekemään ylimääräistä vuoroa. Essi sanoo näkevänsä myös sen, miten tiukkaa esihenkilöillä on.
- Minulle päin se näyttää siltä, että he eivät pysty tekemään mitään muuta kuin hommaamaan sijaisia. Henkilöstöjohtamista ja kehittämistä ei ole ollut näkyvissä viime aikoina.
Essi on kuullut, että lähiyksiköissä henkilökunta on kieltäytynyt ylitöistä.
- Jaksamisen kynnys on siellä ylittynyt, silloin ei pysty enempään, hän kuvaa ja sanoo ymmärtävänsä.
Raha toimii tiettyyn rajaan asti vahvana motivaattorina
Essille vahvana motivaattorina on toiminut korotettu sadan euron kutsuraha per ylimääräinen työvuoro. Raha houkutteli varsinkin alkuun, koska palkka on muuten niin pieni. Sittemmin Essi sanoo omankin kynnyksensä ylittyneen: sosiaalinen elämä on kärsinyt liikaa, yöunet jäävät vaillinaisiksi, päivärytmi on hukassa ja ystäviä ei ehdi tavata juuri lainkaan. Perheen kanssa vietetty aika on jäänyt minimaaliseksi.
- Suhaan töihin ja kotiin ja yritän jollakin lailla selvitä, hän kuvaa.
Lokakuun alkuun tullessa hoitajapula ei ole helpottunut, päinvastoin. Työpaikalla sadan euron kutsuraha kuitenkin lopetettiin, koska se on ollut poikkeusjärjestely. Jatkossa esihenkilöt joutuvat kyselemään väkeä töihin 50 euron kutsurahalla.
Töissä ilmapiiri on mennyt huonoon suuntaan. Kaikki ovat Essin mukaan väsyneitä ja kireitä, se näkyy arvosteluna ja tiuskimisena.
- Ennen oli hyvä me-henki päällä, hän sanoo surullisena.
Essi kertoo, ettei näe omalla kohdallaan mitään ulospääsytietä tilanteesta. Sairanhoitajan paikkoja on rajattomasti auki, mutta työyksikön vaihto ei ratkaisisi hänen mukaansa mitään: palkka ei parane, henkilökuntaa on tuskin missään riittävästi. Alan vaihto olisi radikaali ratkaisu ja Essi pyörittelee vaihtoehtoa usein mielessään.
- Tämä menee yhä kohtuuttomammaksi, hän toteaa.
Iän myötä esimerkiksi rytmin käännös vuorojen välillä on tullut vaikeammaksi. Vanha työrytmi jää helposti päälle. Essi ei muista, milloin hän olisi nukkunut normaalit kahdeksan tunnin yöunet, jollaisia hän sanoo mielensä ja kehonsa tarvitsevan. Hän sanoo myös, että hänen kehonsa ei ehdi lainkaan palautua rasituksesta.
Töissä perehdyttämiskuorma on vakituisilla sairaanhoitajilla Essin mukaan valtava. Kaikenlaisia kummia henkilökunnan siirtoja on pakon edessä kokeiltu, mutta nekin rasittavat entisestään.
- Hartaasti toivon, että jokaisella olisi hyvä tehdä töitä ja mukava fiilis töihin tullessaan. Siitä haaveilen.
”Pysähtykää oikeasti hetkeksi miettimään sairaanhoitajan palkkaa”
Sairaanhoitajan palkka-asiasta ei oikein jaksaisi Essin mukaan enää edes keskustella. Hetken asiaa pohdittuaan hän kuitenkin esittää toiveensa, että jokainen pysähtyisi hetkeksi miettimään sairaanhoitajan palkkaa, esimerkiksi hänen palkkaansa, joka on 2600 euroa.
- Onko se millään mittarilla kohtuullinen? Vastaako se mitenkään työn vaativuutta? Essi kysyy ja melkein huudahtaa, että siinä on jo kokemuslisä mukana.
Yksinhuoltajana Essi on tehnyt korotetulla kutsurahalla töitä, koska se on tuonut selkeästi helpotusta arkeen. On ollut helpompi hengittää ja on pystynyt tekemään joitakin kaivattuja tarvikehankintoja.
- Jatkuva ylitöiden tekeminen ei voi olla pitkäaikainen tai kestävä ratkaisu. Ei niinkun pysty!
Haastateltava antoi ensin haastattelun omalla nimellään. Myöhemmin hän otti yhteyttä ja pyysi saada esiintyä nimettömänä. Työilmapiiri on mennyt hänen mukaansa niin huonoksi, että haastateltava ei halua sohaista tilannetta yhtään enempää. Siksi käytämme hänestä tekaistua nimeä Essi.
