Karoliina Riikassa
Ensimmäiset pari viikkoa kului leikkaussaliosastolla Riikan suurimmassa yliopistollisessa sairaalassa. Siellä ei päässyt paljoakaan tekemään ja syy siihen jäi minulle epäselväksi vaikean kommunikoinnin takia. Pääsin kuitenkin seuraamaan noin 20 eri leikkausta: mm. prostektomian, aivokasvaimen poiston, ihosyöpäleikkauksen, rasvaimun, erilaisia suolistoleikkauksia, selkäydin leikkauksen, ja tutuimmaksi tuli tyreoidektomia, jonka näin useamman kerran. Kahden viikon kohokohtana oli päivä, kun sain avustaa tyreoidektomiassa. Ohjaajani oli osastonhoitaja, joten hän ei paljoakaan ollut mukana itse hoitotyössä. Hän oli kuitenkin järjestänyt asian niin, että englantia osaava hoitaja tuli minua ohjaamaan toiselta osastolta ja hän sitten käänsi minulle venäjää puhuvan leikkaussalihoitajan ohjeet. Kirurgi pyysi instrumentteja latviaksi. Kolme kieltä ympärilläni ja aivan uusi kokemus aiheutti kyllä jännitystä ja stressiä, mutta olin samalla todella kiitollinen, että sain vihdoin jotain tehdä enkä vain sivusta seurata. Leikkaus onnistui hyvin ja kaikki olivat onneksi ymmärtäväisiä osaamattomuuteni suhteen.
Näin valitettavan vähän hoitajien päivistä, enkä päässyt esimerkiksi PACUn ((Post Anesthesia Care Unit eli heräämö) puolelle seuraamaan. Syitä tähän taisi olla kommunikoinnin hankaluus ohjaajan kanssa (joka puhui vaikeasti ymmärrettävää englantia), kielimuuri minun ja hoitohenkilökunnan välillä ja erilaiset käytännöt opiskelijoihin liittyen (pääsin tekemään enintään kuuden tunnin päiviä, jotka alkoivat vasta klo 9). Toki myös se, että ohjaaja teki suurimmaksi osaksi toimistotyötä vaikutti siihen, että en päässyt seuraamaan hoitotyötä tekevää hoitajaa hänen vuoronsa aikana. Olen joutunut hyväksymään sen, etten mitenkään saa täällä tehtyä Turun AMKin asettamia tuntitavoitteita harjoittelua varten, joka on ollut kova pala nieltäväksi tälle tunnolliselle opiskelijalle!
Tällä viikolla aloitin uudella osastolla samassa sairaalassa. Se on kirurgian osasto, jossa on pre- ja post-operatiivisia potilaita. Paikkoja on osastolla 55, sairaanhoitajia kaksi ja hyvänä päivänä kaksi apulaishoitajaa (apulaishoitaja eli ”nurse’s helper” on vähän niin kuin lähihoitaja, mutta ymmärtääkseni vähemmän kouluttautunut). Kerron kohta lisää, miksi siellä on näin hurja potilas-hoitaja suhdeluku. Moderniin leikkaussaliosastoon verrattuna tämä kirurgian osasto on verrattavissa miltei kehitysmaan sairaalaoloihin. Osastolla on huono valaistus, muhkuraiset ilmastointiteipillä korjatut lattiat, vanhat metallisängyt, särisevät valot, huumelääkekaappina toimii vanha kassakaappi, seinät ovat kellertyneet ja maali rapisee. Potilaat joutuvat tuomaan omat vaatteet ja ostamaan omat tukisukat, jos he niitä tarvitsevat. Osastolla ei ole defibrillaattoria ja hoitaja arveli, että kaipa kardiologian osastolla olisi yksi ja aivan varmasti teho-osastolta löytyy.
Olen haastatellut sairaanhoitajia heidän työstään ja kuulemani perusteella kunnioitukseni heidän työtä kohtaan on noussut suuresti, sillä heillä ei ole helppoa. Latviassa on todella huono tilanne terveydenhuollon kannalta. Sairaanhoitajan palkka on keskimäärin 730 euroa/kk, ja verovähennyksien jälkeen käteen jää noin 500 euroa. Vaikka Latvia on hintatasoltaan alhaisempi kuin Suomi, tämä on silti aika pieni palkka. Suurin osa sairaanhoitajista on töissä vähintään kahdessa eri paikassa, jotta he saisivat tarpeeksi tuloja elääkseen. Melkein kaikissa sairaaloissa yksi vuoro on 24 tuntia ja joillain rauhallisemmilla osastoilla jopa 48 tuntia. Koska Riika on latvialaisille kallis paikka asua, monet sairaanhoitajat asuvat yli 100 km Riikan ulkopuolella ja tekevät siksi mielellään kerralla 48 tunnin työvuoron välttääkseen monen tunnin toistuvaa työmatkaa. Vuorokauden pituisia vuoroja on kuukaudessa kahdeksan, mutta koska hoitajista on pula, määrä voi hyvinkin venyä kymmeneen. Olen ihmetellyt suuresti, miten kukaan voi jaksaa noin pitkiä vuoroja! Hoitajat joiden kanssa olen jutellut asiasta kuitenkin hyväksyvät työtunnit heille tavallisina ja enimmäkseen harmittelevat palkan vähäisyyttä eivätkä pitkiä tunteja. Kyllä arvostus Suomeen täällä kasvaa ja samalla maailmankuva avartuu—olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta.
