Hoitotyöntekijöiden kokemasta uupumuksesta sekä hoitotyön kuormittavuudesta on koronahuipun aikana ja sen jälkeen keskusteltu laajasti. Kuinka koko ammattikunnan uupuminen voidaan välttää? Mistä löytäisimme aidosti hyödyllisiä ja helpostikin käyttöönotettavia ratkaisuja?
Korealaisessa tutkimuksessa (2020) selvitettiin sairaalassa työskentelevien sairaanhoitajien positiivisen psykologisen pääoman yhteyttä työuupumukseen (burnout) sekä hoitotyön suoritusten tuloksiin. An, Shin , Choi, Lee, Hwang ja Kimin tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että työuupumuksella oli yhteys hoitotyön suoritukseen. Tutkijaryhmä selvitti myös positiivisen psykologisen pääoman merkitystä.
Positiivinen psykologinen pääoma kuvaa yksilön positiivisen psykologisen kehityksen astetta, jota määrittävät yksilön seuraavat kyvyt: itseluottamusta ottaa haastavia tehtäviä hoitaakseen ja ponnistella näiden tehtävien eteen onnistuakseen niissä (tehokkuus), yksilön positiivinen suhtautuminen onnistumiseen nyt ja tulevaisuudessa (optimismi), yksilön sinnikkyys tavoitteiden saavuttamiseksi taikka tarvittaessa uuden suunnan ottaminen tavoitteissa onnistumiseksi (toivo) sekä yksilön kohdatessa ongelmia ja vastoinkäymisiä, näiden kestäminen ja takaisin, tai pidemmälle, ponnahtaminen onnistumisen saavuttamiseksi (resilienssi). (Oxford Bibliographies, 2018)
An ym. (2020) tutkimuksen tulosten mukaan erilaiset strategiat tai interventiot sairaanhoitajien positiivisen psykologisen pääoman kasvattamiseksi voivat edistää sairaanhoitajien hoitotöiden suoritusten tuloksia. Yllättävää oli, että suurin osa tutkimukseen osallistuneista sairaanhoitajista koki joko keskinkertaista tai korkeaa työuupumusta, ja että korkea tulos oli yhteneväinen aikaisempien vastaavien tutkimusten kanssa. Huomattavaa oli myös, että työuupumus toimi merkittävänä ennusteena hoitotyön suorituksen tulokselle; mitä korkeampi työuupumuksen aste – sitä matalampi hoitotyön suorituksen tulos. Hyvän positiivisen psykologisen pääoman omaavilla eivät uuvuttavat tilanteet vaikuttaneet yhtä paljon, he saattoivat myös tuottaa parempia hoitotyön suorituksia.
Tutkimuksessa hyvä positiivinen psykologinen pääoma toimi merkittävänä positiivisena ennusteena hoitotyön suoritustulosten parantamiseksi. Hoitotyöntekijöiden positiivisen psykologisen pääoman tukeminen ja kasvattaminen auttaa ylläpitämään työkykyä sekä vaikuttaa positiivisesti hoitotyön suorituksiin. Tämä on merkittävää niin työntekijöiden, terveydenhuollon toimijoiden sekä potilaina, asukkaina ja asiakkaina asioivien kannalta. Hoitotyön suoritus vaikuttaa suoraan tai välillisesti potilashoidon laatuun ja lopputulokseen. Emme tarvitsekaan vain henkilöitä täyttämään mitoituksia, tarvitsemme henkilöitä tekemään hyviä ja laadukkaita hoitotyön suorituksia, jotka tuottavat tehokkaasti niitä tuloksia, joihin toiminnalla pyritään.
Minkälaisia strategioita voitaisiin luoda tukemaan ja ylläpitämään hoitotyöntekijöiden positiivista psykologista pääomaa, ja siten taata edelleen hyviä hoitotyön suorituksia?
Ensimmäisenä vaihtoehtona nousee esille Suomessa yleensä hyvin toimiva työterveyshuolto. Työterveyshuollon täyttä mahdollista kapasiteettia ei terveydenhuollon työntekijöiden kohdalla ole vielä valjastettu ennaltaehkäisevänä työkaluna pitkäkestoisen psyykkisen ja fyysisen työkyvyn tukemiseksi. Tarvitsemme työterveyshuollon kokonaisvaltaisempaa yhteistyötä hoitohenkilökunnan arjessa. Säännöllinen dialogi hoitotyöntekijöiden, johtajien sekä työterveydenhuollon välillä auttaa puuttumaan ajoissa havaittuihin syntymässä oleviin taikka kyteviin ongelmiin. Työterveyshuollon palveluiden rinnalle tarvitsemme lisäksi sellaisen systeemin, jonka avulla voimme tunnistaa mahdollisimman varhain ne työntekijät, jotka hyötyisivät lisätuesta. Emme aina aikuisina itse tunnista omia tarpeitamme, toisinaan on ääneen lausumattomia odotuksia, että joku huomaisi esimerkiksi väsymyksen tai avun tarpeen. Odotusten täyttymättä jääminen herättääkin sitten tunteita välinpitämättömyydestä tai näkymättömyydestä. Näin olemmekin herkästi lausumattomien ja täyttymättömien toiveiden aiheuttamassa umpikujassa. Näiden tilanteiden välttämiseksi tarvitsemme työkaluja sekä hoitotyöntekijöille että hoitotyön johtajille tunnistaa omaan jaksamiseen, positiiviseen psykologiseen pääomaan sekä työkyvyn säilyttämiseen liittyvä tuen tarve. Sen lisäksi, että laajemmat työterveyshuollon palvelut tukisivat hoitotyöntekijöiden kokonaisvaltaista työkykyä, tarvitaan myös muita toimia vähentämään työn kuormittavuutta silloin, kun se on luonteeltaan jatkuvaa.
Katse kohdistuu tällöin sairaanhoitajan tehtäväkohtaiseen työkuvaan, joka ei koostu ainoastaan hoito- ja lääketieteellisen hoidon tarjoamisesta hoidettavalle. Lähes poikkeuksetta työnkuvaan sisältyy muitakin tehtäviä, kuten hoidettavan ja hänen läheistensä emotionaalinen ja psykologinen tukeminen, usein ilman tarvittavaa lisäkoulutusta. Omaisten kohdalla tukeminen on toisinaan sitä, että omaista kuunnellaan ja hänelle annetaan tietoa. Toisinaan se on äärimmäisten tunteiden vastaanottamista ja vaikeiden elämää muuttavien uutisten läpi kannattelemista – toisinaan yhdessä iloitsemista ja elämän onnen hetkien todistamista. Mielen ammattilaisten keskuudessa puhutaan usein sijaistraumatisoitumisen ja myötätuntouupumuksen riskeistä ja ennaltaehkäisystä, eri tekniikoista ja työkaluista ihmisen tukemiselle ja kannattelemiselle sekä ammatillisen etäisyyden pitämiselle, jotka edesauttavat myös omaa työkyvyn säilyttämistä. Hoitotyössä aiheesta on alettu puhua jo aktiivisemmin, mutta tarvitsemme myös somaattiselle puolelle lisää tietoa, keskustelua ja koulutusta näistä aiheista kuormittavuuden vähentämiseksi.
Sairaanhoitajien työterveyshuollon palveluiden lisääminen ja aktiivisempi hyödyntäminen, työnohjauksen ja psykologisen tuen riittävyyteen satsaaminen ovat olemassa olevia työkaluja, jotka maksavat itsensä takaisin.
