Suomessa on 58 sairaanhoitajaa, jotka ovat saaneet Suomen Sairaanhoitajien erityispätevyysnimikkeen. He edustavat hoitotyön ehdotonta kärkeä omalla erikoisalallaan. Anne Ojala on yksi heistä. Erityispätevyyden saaneet sairaanhoitajat ovat edelläkävijöitä, jotka ovat raivanneet tietä kollegoilleen ja nostaneet oman erikoisalansa tunnettuutta. Olemme myöntäneet erityispätevyysnimikkeitä vuodesta 2008 lähtien.
”Olen Anne Ojala, 45 v, Jyväskylästä. Toimin jalkautuvana haavahoitajana Keski-Suomen hyvinvointialueella, sairaalapalveluiden palvelualueella. Vastuualueenani ovat Jyväskylän kaupunginsairaalan osastot sairaala Novassa ja Kyllön terveysasemalla sekä kotisairaala ja Kyllön terveysaseman yhteydessä toimiva hoitokeskus.
Olen valmistunut sairaanhoitajaksi Kajaanin ammattikorkeakoulusta 1999. Sen jälkeen olen toiminut sairaanhoitajana osastotyössä ja siinä ohessa tehnyt haavahoitoa. Hiljalleen sain lisää työaikaa haavahoitoon, ensin 50 prosenttia työajasta ja vuodesta 2014 lähtien olen toiminut päätoimisena haavahoitajana. Haavahoitotyössä esikuvani on kainuulainen haavahoitaja Arja Korhonen.
Sairaanhoitajan ammatti on ollut minun toiveammattini jo lapsuudessa. Olen kasvanut susirajan takana ja ollut myös kilpaurheilija. Nämä tekijät ovat kasvattaneet minulle pitkäjännitteisyyttä, sitkeyttä ja määrätietoisuutta, jotka ovat minulle tärkeitä ominaisuuksia hoitotyössä, erityisesti haavapotilaiden hoidossa. Ominaisuudet korostuvat hoitaessani monisairaita haavapotilaita. Hoitosuhteet ovat usein pitkiä ja hoitosuhteen aikana on asetettava väli- ja päätavoitteita kuten kilpaurheilussakin. Olen kunnianhimoinen ja asetan itselleni riman korkealle, haluan potilaille parasta. Palkitsevin hetki on aina se, kun näen haavapotilaan haavan parantuneen, etenkin jos lähtökohdat ovat olleet haasteelliset. Välillä voi käydä niin, ettei haavan paraneminen edisty toivotulla tavalla ja on aika puntaroida, mitkä tekijät olivat vaikuttamassa siihen.
Olen aina tehnyt työtäni perusterveydenhuollossa, se on minun juttuni. Tykkään siitä, että potilas on huomioitava kokonaisvaltaisesti. Ammattitaitoani olen pitänyt yllä erikoistumisopintojen, YAMK-tutkinnon ja muiden koulutusten sekä itseopiskelun avulla. Olen pyrkinyt myös välittämään uusinta tietoa kollegoilleni ja opiskelijoille sekä lääkäreille/kandeille laajasti. Koen, että kaikki se työ, jota olen tehnyt, on kehittänyt myös minua eteenpäin urallani. Olen auktorisoitu haavahoitaja vuodesta 2006 alkaen ja päivittänyt nimikettä sen vaadittujen kriteerien mukaisesti. Kliinisen hoitotyön erityispätevyyden haavahoitotyöstä sain marraskuussa -22. Erityispätevyyden saaminen oli minulle yksi unelmien täyttymys. Siihen tiivistyy kaikki urallani tehty työ haavahoidon parissa.
Erilaiset amputaatiot, painehaavat ja epätyypilliset haavat ovat erityisen lähellä sydäntäni, vaikka hoidan ja ohjaan monipuolisesti kaikentyyppisiä haavoja. Näissä haavatyypeissä korostuu moniammatillinen yhteistyö niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidon kanssa. Kun näen esimerkiksi amputaatiopotilaan kävelevän proteesin kanssa, se on paras kiitos kuukausia kestäneestä moniammatillisesta yhteistyöstä. Myös potilaiden ja työyhteisön antama positiivinen palaute on voimaannuttavaa.
Työpäivät ovat tiiviitä sisältäen haavahoitoja, arviointia, konsultoimista, ohjaamista, kouluttamista ja välillä palavereihin osallistumista. Konsultaatioita tulee niin puhelimitse kuin potilastietojärjestelmän kautta hoitajilta, lääkäreiltä osastojen lisäksi myös kotihoidosta ja palveluasumisesta, välillä myös terveysasemilta. Päivä voi alkaa rauhallisesti, mutta vauhti saattaa kiihtyä päivän kuluessa. Konsultaatioiden perusteella päätän, mihin jalkaudun missäkin järjestyksessä. Välillä suunnitelmat muuttuvat kesken työpäivän, väliin kun voi tulla akuutteja konsultaatioita. Kotisairaalasta tulleissa konsultaatioissa lähden usein sairaanhoitajan mukaan kotikäynnille. Työ on kokonaisuudessaan itsenäistä, mutta yhtä aikaa myös tiivistä yhteistyötä eri ammattilaisten kanssa. Päivän aikana eri osastoille meneminen on kuin astuisi eri kulttuuriin, mutta asiantuntijana olen odotettu. Kaiken keskiössä on aina potilas, jolla on haava tai useampia haavoja, olenpa itse hoidon toteuttajana tai sen ohjaajana.
Pitkä työhistoria haavahoitajana ja vankka kokemus osastotoiminnasta sekä vapaaehtoistyönä tehty haavahoitotyö kotihoidossa ja palveluasumisessa ovat antaneet minulle paljon. Työkavereiden lisäksi lääkärit arvostavat työtäni ja usein pyytävätkin minulta arvioita siitä, missä vaiheessa esimerkiksi haavapotilas voidaan kotiuttaa osastolta. Lääkäri tekee kuitenkin lopullisen kotiutuspäätöksen. Arvostan erikoissairaanhoitoa ja erikoissairaanhoidon kanssa tehtävää yhteistyötä. Olen pyrkinyt edistämään perusterveydenhuollon puolella toimivaa moniammatillista yhteistyötä ja tällä on vaikutusta siihen, ettei haavapotilaan tarvitse siirtyä jokaisessa tilanteessa erikoissairaanhoitoon. Muistan urani alkumetreiltä muun muassa kokemuksen alipainehoidosta, kun aloitin sen toteuttamisen perusterveydenhuollon puolella. Sillä oli iso vaikutus muuttaessani Jyväskylään. Näin alipainehoidolla hoidettavat haavapotilaat eivät kuormittaneet erikoissairaanhoitoa useita kertoja viikossa. Ensimmäisistä hoidoista kirurgilta saatu henkilökohtainen palaute on edelleenkin tallessa.
Työhöni sisältyy paljon myös työn kehittämistä. Vuosien varrella merkittävin työn kehittäminen haavahoitotyössä on ollut yhteistyö perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä muun muassa hoitoketjujen laatimisen muodossa. Taustalla on vaikuttanut pitkä, vuosia kestänyt työni, joka on tullut huomioiduksi ja minut on kutsuttu työryhmän jäseneksi. Yhteisten isojen koulutusten järjestäminen ja verkostoituminen sekä lääkinnällisten laitteiden osaamisen varmistaminen ovat olleet myös merkittäviä asioita, joiden eteen olen antanut oman panokseni. Tämä kantaa nyt hedelmää, kun olemme siirtyneet hyvinvointialueelle.”
Kiinnostuitko Suomen Sairaanhoitajien myöntämästä erityispätevyysnimikkeestä? Lue lisää ja hae!
