Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Hyvät ja huonot uutiset

Kirjoittaessani tätä on kesä kääntymässä loppua kohden. Toivottavasti kesä on ollut sinulle sekä rentouttavaa lomaa että merkityksellistä aikaa työn merkeissä.

Tänä kesänä terveydenhuoltoalan uutiset ovat poikkeuksetta liittyneet säästötarpeisiin, hoitotakuuaikojen pidentämiseen ja erilaisiin tukileikkauksiin. Erityisen raskailta tuntuvat heikennykset, jotka kohdistuvat heikoimmassa asemassa oleviin sekä kolmannen sektorin toimijoihin. Sote-alan järjestöt tekevät korvaamatonta työtä. Myös paperittomien terveyspalveluista leikkaamista on vaikea ymmärtää, ja terveydenhuollon ammattilaiset ovatkin arvostelleet aietta.

Ylen uutiskynnyksen ylitti tunnettu fakta, että Suomessa on sairaanhoitajia enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Tämä tulee nähdä nimenomaan vahvuutena. Sairaanhoitajan itsenäinen, laajavastuinen ja monipuoliseen osaamiseen perustuva työnkuva mahdollistaa sen, että laadukkaita terveyspalveluita pystytään tarjoamaan myös siellä, missä lääkäreistä on pula.

Iloinen kesäuutinen oli HUSin Sydän- ja keuhkokeskuksen saama Magneettisairaala-tunnustus. Sen saavuttaminen on vuosien pitkäjänteisen kehittämistyön tulosta. Työllä on sekä inhimillistä että taloudellista merkitystä, kun muun muassa painehaavoja ja hoitoon liittyviä infektioita on saatu vähennettyä. Aiemmin keväällä HUSin Syöpäkeskus sai vastaavan tunnustuksen. Näissä saavutuksissa tiivistyy se, mitä saadaan aikaan, kun hoitotyötä kehitetään näyttöön perustuen ja kun sairaanhoitajat ja muut ammattilaiset saavat itse osallistua työtään koskevaan päätöksen­tekoon.

Goda och dåliga nyheter

När jag skriver detta har sommaren redan vänt och börjat gå mot sitt slut. Jag hoppas sommartiden har betytt för dig både avkopplande semester och betydelsefull tid i arbetets tecken.

Denna sommar har nyheterna kring hälso- och sjukvårdsbranschen undantagslöst handlat om sparbehov, förlängning av vårdgarantitider samt olika nedskärningar av stöd. Särskilt tunga känns de försämringar som drabbar de mest utsatta och aktörer inom tredje sektorn. Social- och hälsoorganisationerna gör ett oersättligt arbete. Inskränkningen av hälsovårdstjänster för de papperslösa är vidare svårt att förstå, och hälsovårdsproffsen har helt följdriktigt kritiserat planerna.

Det välkända faktum att Finland har fler sjukskötare än EU-länderna i medeltal gjorde rubriker bland annat på Yle. Att det förhåller sig så bör framförallt betraktas som en styrka. Sjukskötarens självständiga yrkesroll, mångsidiga kunnande och ansvarsbredd möjliggör att kvalitativ hälsovård kan erbjudas även där det råder läkarbrist.

En glad sommarnyhet var Magnetsjukhus-utmärkelsen som HUS Hjärt- och lungcentrum tilldelades. Att uppnå ett sådant erkännande är resultatet av ett mångårigt, långsiktigt utvecklingsarbete. I våras fick HUS Cancercentrum motsvarande utmärkelse. Dessa bedrifter sammanfattar vad som kan åstadkommas när vårdarbetet utvecklas baserat på evidens samt när sjukskötarna och andra proffs själva får medverka i beslutsfattandet om deras arbete.

Kirjoitus on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 4/2024. Lue digilehteä jäsen- tai tilausnumerollasi.

Terhi Reunama

Varapuheenjohtaja