Ihmisen parhaaksi -palkinnon sai tänä vuonna Soite-kuntayhtymän nuorisopsykiatrian yksikkö Keski-Pohjanmaalta. Avohoidon palveluja uudistamalla kuukausien mittaiset hoitojonot on onnistuttu purkamaan ilman resurssien lisäämistä, ja nuorten näkökulma on saatu mukaan hoitoprosesseihin. Sairaanhoitajaliitto julkisti Ihmisen parhaaksi -palkinnon saajan virtuaalisessa VIP-illassaan 6.11.2020.
Ihmisen parhaaksi -tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai taholle, joka on edistänyt hoitotyötä ja ihmisten hyvinvointia. Kilpailun raati halusi tänä vuonna kannustaa palkinnolla kaikkia nuorisopsykiatrian alalla toimivia ja nostaa tärkeän aiheen valokeilaan. Soiten tekemässä kehitystyössä raati arvosti erityisesti sitä, että toimintaa on uudistettu nuorten ehdoilla, ja järjestelmä on mukautettu nuorten toimintaan. Uudistukset on lisäksi toteutettu niin, että muista palveluista ei ole jouduttu karsimaan.
Soiten eli Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän nuorisopsykiatriassa on kehitetty ennakkoluulottomasti avohoidon palveluja. Soiten kehittämässä uudessa toimintamallissa keskiössä on nuoren näkökulma. Kehitystyön tuloksena on syntynyt kaksi uutta toimintamallia: nuorisopsykiatrian akuuttityöryhmä NuortenAku, jonka avulla nuori ja perhe saavat tukea joustavasti ja jopa ilman lähetettä, sekä tehostetun avohoidon malli, Nuorten yhteisö.
NuortenAku kerää verkoston nuoren tueksi
NuortenAku järjestää ensimmäisen tapaamisen nuoren kanssa nopeasti, 1–2 viikon sisällä yhteydenotosta. Siinä arvioidaan nuoren psyykkistä vointia ja toimintakykyä yhteistyössä eri tahojen, kuten koulupsykologin, kuraattorin ja opiskelijaterveydenhuollon kanssa. Tapaamiseen kutsutaan myös nuoren ja perheen toivomat henkilöt nuoren lähipiiristä ja se pidetään nuoren omassa ympäristössä, esimerkiksi kotona tai koululla.
- Verkoston
kasaaminen ei ole viranomaisvetoista, vaan se lähtee perheen ja nuoren
näkökulmasta. Kokoonpanot voivat olla hyvinkin yllättäviä. Ensimmäisessä
verkostotapaamisessa sovitaan etenemismalli ja selkeä työnjako. Tapaamisen tavoitteena
on laatia suunnitelma nuoren ja perheen auttamiseksi, kertoo Soiten lasten ja
nuorten psykiatrian vastuualuejohtaja Jaakko
Kosonen.
- Olemme saaneet positiivista palautetta siitä, että perhe pääsee itse määrittämään verkoston kokoonpanon ja vaikuttamaan hoidon suunnitteluun. Kun verkostossa ovat mukana ne henkilöt, jotka nuori siihen haluaa, avoimuuden ja luottamuksen luomiseen menee vähemmän aikaa, Kosonen jatkaa.
NuortenAkun työntekijät pääsevät verkostotapaamisissa jakamaan osaamistaan ruohonjuuritasolle. Esimerkiksi koululla järjestetyn verkostotapaamisen yhteydessä myös muulle koulun henkilökunnalle on voitu antaa konsultaatioapua erilaisissa nuorten haasteisiin liittyvissä kysymyksissä. Näin koulun työntekijöiden osaamista pystytään vahvistamaan ja heidän työtään arjessa voidaan tukea.
- Merkittävin muutos oman henkilökuntamme osalta on työhyvinvoinnin paraneminen ja se, että omaa osaamista voi jakaa verkostotyöskentelyssä. Osastolla työskentelevillä on ollut palo päästä tekemään jalkautuvaa työtä, ja NuortenAku-toiminta on ollut positiivinen piristysruiske vuosia samanlaisena pysyneeseen toimintamalliin, Kosonen arvioi.
Panostukset avohoitoon vähentävät osastojaksoja
Soiten nuorisopsykiatrian tekemän kehitystyön toinen osa on tehostetun avohoidon malli, Nuorten yhteisö, joka ehkäisee osastohoidon jaksoja ja nopeuttaa osastolta kotiutumista. Nuorten yhteisössä nuori opettelee erilaisia tunne- ja vuorovaikutustaitoja ryhmässä, yhdessä muiden nuorten kanssa. Tapaamisia on useamman kerran viikossa, muutaman viikon jaksoissa kerrallaan. Nuorten yhteisö on valtakunnallisesti uudenlainen ratkaisu, joka asettuu perinteisen polikliinisen vastaanottokäynnin ja osastohoidon väliin.
Nuorten lähiverkostojen aktivoiminen purki poliklinikan jonot
Soiten alueella jonot nuorten psykiatrian polikliiniseen hoitoon olivat venyneet kuukausiin, ja lähetteiden ja kontaktien määrä oli noussut parin vuoden aikana lähes 60 prosenttia. Uusi toimintamalli auttoi ongelmaan nopeasti, sillä pitkät jonot saatiin purettua kahdessa kuukaudessa.
- Kun nuoren lähiverkosto saadaan aktivoitua, käynnit poliklinikalla vähenevät ja resurssit kohdentuvat poliklinikalla nopeammin ja myös paremmin niihin tilanteisiin, kun ihan oikeasti tarvitaan nuorisopsykiatrista polikliinista työtä tai osastotyötä. Resurssihyöty tulee ennen kaikkea siitä, että kaikista yhteydenotoista ei seuraa perinteistä polikliinista arvio- tai hoitojaksoa, Kosonen selittää.
Ihmisen parhaaksi -palkinto
Ihmisen parhaaksi -palkinto jaetaan vuosittain. Sen arvo on 5000 euroa, ja sen ovat lahjoittaneet Sairaanhoitajaliitto ja Suomen Messusäätiö. Palkinto myönnettiin jo 13:nnen kerran.
Ihmisen parhaaksi -palkintoraadissa olivat tänä vuonna johtaja Taru Koivisto (STM), kansanedustaja ja Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet, päätoimittaja Eva Agge (Sairaanhoitaja-lehti), koulutussuunnittelija Petra Kupari (Fioca), puheenjohtaja Nina Hahtela ja markkinointi- ja viestintäpäällikkö Johanna Parmanen (Suomen sairaanhoitajaliitto) sekä tiedottaja Riikka Luomanpää (Messukeskus Helsinki).
Lisätiedot: Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela, 010 321 3331